On häpeällistä, että Suomessa joudutaan edelleen viettämään asunnottomien yötä. Jokaiselle tulisi olla hyvinvointivaltiossa oikeus vakituiseen asuntoon.

Vaikka asunnottomuus on ongelma liian monen kohdalla, ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ne, joilla ei ole mitään tukiverkkoa. Yksi esimerkki ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet paperittomat ja liikkuva väestö.

Oikeusasiamies otti paperittomien ja liikkuvan väestön hätämajoitukseen kantaa toukokuussa, kun hänelle oli kanneltu vuoden 2016 alussa Helsingin hätämajoituksen lainmukaisuudesta. Oikeusasiamiehen kanta oli selvä: julkisella vallalla on velvollisuus huolehtia hätämajoituksesta kaikille valtion alueella oleskeleville ihmisille, ei vain omille kansalaisilleen. Hän linjaa olevan kiistatonta, että elämää ja terveyttä turvaavan hätämajoituksen järjestäminen erityisesti talvisaikaan on ihmisarvoisen elämän välttämättömien vähimmäisedellytysten turvaamiseksi julkisen vallan vastuulla oleva velvoite. Tätä ei saa myöskään sitoa velvollisuuteen poistua maasta.

Vihdoin asia on siis selvä teorian tasolla: hätämajoitus kuuluu kaikille. Kaikkien kuntien tulisi nyt toimia tämän velvoitteen toteuttamiseksi. Onneksi esimerkiksi Helsingissä asiassa edettiin aimo harppauksin eteenpäin jo oikeusasiamiehen lausuntoa odotellessa: viime talvena saimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa järjestöavustuksin turvin järjestettyä Helsingin Diakonissalaitoksen ja seurakuntayhtymän kanssa hätämajoitusta paperittomille ja liikkuvalle väestölle huhtikuun puoleenväliin asti. Ajatuksena oli, ettei kenekään pidä joutua yöpymään ulkona ainakaan pakkasessa. Avustusta annettiin hätämajoituksen järjestämiseen tämänkin jälkeen Hermannin diakoniatalossa. Jo aiemmin päätettiin myös, että yösijan tarpeessa olevaa ei uhkaa maasta käännytys tai majoituksen epääminen myöhemmin. Kiitos näistä muutoksista kuuluu ei vain meille päätöksentekijöille ja asian lopulta hyvin hoitaneille virkamiehille, vaan erityisesti aktiivisille kansalaisille, jotka pitivät meteliä heikompien puolesta ja majoittivat heitä myös kotonaan.

Päätimme esityksestäni lautakunnassa elokuussa, että talven 2016-2017 käytäntöä järjestää ja rahoittaa hätämajoitus jatketaan niin kauan kuin tarvetta on. Nyt olisi tarpeen Helsingin budjettineuvotteluissa turvata tälle rahat, jotta ne eivät olisi pois muiden järjestöjen rahoista. Ja jos tarvitsijoiden määrä jossain vaiheessa kasvaa, tulee tämä korjata heti, eikä päivien päästä. Yksikin yö pakkasessa on liikaa.

Mutta hätämajoituksen järjestämisessä ei voida odottaa pakkasiin, vaan katto tarvittaisiin kaikkien pään päälle jo nyt. Vai miltä tuntuisi yöpyä itse sateen vihmoessa ulkona Helsingissä? Vaikeassa ja heikossa asemassa olevia ei pidä myöskään asettaa vastakkain: ei suomalaisia vastaan ei-suomalaiset tai liikkuvaa väestöä vastaan paperittomat. Majoitukseen pääseminen pitää olla matalan kynnyksen takana. Ketään ei saa jättää kylmään yöhön.

Hätämajoitus on myös tasa-arvokysymys. Erityisesti asunnottomat naiset (ja lapset) ovat hyvin turvattomassa asemassa yöpyessään öisillä kaduilla, puistoissa tai vieraissa nurkissa. Heille erityisen tärkeitä ovat myös muut palvelut, muun muassa hätämajoituksen yhteydessä tarjotut ennaltaehkäisevät palvelut. Siksi olemme sosiaali- ja terveyslautakunnassa linjanneet, että paperittomille tulisi antaa nykyisten kiireellisten sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi myös kiireettömät palvelut. Kaupunginhallituksen tulee kuitata tämä linja.

Laura Nordström

Kirjoittaja on helsinkiläinen varavaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen ja kesäyliopistosäätiön hallituksen puheenjohtaja