Eva Tawasoli: Muutosta, ei väkivaltaa!

Väkivalta on kaikissa muodossaan tuomittavaa ja rikollista toimintaa. Naisiin kohdistuva väkivalta on tällä hetkellä yhteiskuntamme laajin ihmisoikeusloukkaus. Riski joutua surmatuksi väkivaltaisessa parisuhteessa on erityisen suuri erotilanteissa. Tilastojen mukaan parisuhdevainoajat ovat yleisin vainoajaryhmä. Tässä ryhmässä entisten puolisoiden väkivaltaisuus korostuu. Kuluneen 15 vuoden aikana joka kolmas lähisuhdeväkivallan surma on tapahtunut suhteen päättymisvaiheessa. Lähisuhdeväkivalta koskettaa kuitenkin koko perhettä – ei vain stereotyyppisesti väkivallan uhriksi joutuvaa naista. Väkivallan teon uhri on haavoittuvassa asemassa ja vahinko on äärimmillään, kun väkivaltatilanteissa on mukana lapset. Vainon ja väkivallan tilanteissa lapsi voi joutua vanhempien väliseen konfliktitilanteiseen. Seurauksena voi olla ikuiset arvet tulevaisuuteen.

Suomi on sitoutunut Istanbulin sopimukseen. Istanbulin sopimuksen artikla 31:n mukaan huoltajuuspäätöksissä on toimittava niin, ettei huoltajuus- tai tapaamisoikeussopimus vaaranna väkivallan uhriksi joutuneen naisen, naisen perheen tai yhteisten lasten turvallisuutta. Yhteiskuntamme tehtävä on ottaa kantaa vaikeisiin asioihin ja kipukohtiin. Jokainen ihminen on oikeutettu turvallisuuteen ja turvalliseen elämään. Herää kysymys ja huoli; onko turvallisuus taattu kaikille – erityisesti lapsille?

Ongelmallista on se, että eron jälkeisen vainon ja väkivallan tilanteissa lapsen oikeutta ei aina voida suojata. Mm. lastenvalvojien työkäytännöissä on edelleen paljon haasteita väkivallan ja vainon tunnistamisessa. Esimerkiksi eron jälkeinen väkivalta ja vaino jäävät hyvin usein tunnistamatta: vanhemman väkivaltaista käytöstä ei huomioida ja tilanteet erheellisesti tulkitaan pitkittyneeksi huoltajuusriidaksi. Lapsen osallisuutta ei tueta riittävästi huoltajuuspäätöksiin liittyvissä prosesseissa. Erotilanteissa usein lasta ei kuulla ja sekä lapsen että vanhemman pelko väkivaltaa käyttävää vanhempaa kohtaan saattaa viranomaisilta jäädä näkemättä. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, mutta kun väkivalta ja vaino ovat kuvioissa mukana on erittäin vahingollista ylläpitää lapsen tapaamista väkivaltaiseen vanhempaan. Lopputulos on se, että lapsi joutuu turvattomiin tilanteisiin vastoin omaa tahtoaan. Vanhemman väkivaltainen käytös aiheuttaa lapselle voimakasta pelkoa, ristiriitaisia tunteita ja heidän arkeaan varjostavaa turvattomuutta. Lapset saattavat myös elää tappavan uhan alla. Käytännön työssä lapsen aidon mielipiteen arviointi jää viranomaisilta toteuttamatta.

Lisäksi haasteita on esimerkiksi lastenvalvojien ja lastensuojelutyön välisessä viestinnässä. On äärimmäisen tärkeää, että yhteistyö eri viranomaistahojen välillä toimii saumattomasti. Näin voidaan helpottaa väkivallan riskin sekä väkivallan olemassaolon tunnistamista, ja päätöksen teossa huomioida lapsen sekä väkivallan uhriksi joutuneen vanhemman etu ja turvallisuus. Haasteena on myös se, että lähisuhdeväkivaltaa kokenut osapuoli voi joutua pakotetuksi sovitteluun. Sovittelun käyttöä lähisuhdeväkivaltarikoksissa ei tule hyväksyä. Tapaamissopimuksia ei tule pitää itsestäänselvyytenä vaan ennen sopimusta tulee huomioida osapuolten sekä lasten kokonaistilanne esimerkiksi tekemällä riskien arviointi. On olennaista vahvistaa etenkin lastenvalvojien osaamista väkivallan ja vainon tunnistamisessa koulutukseen resursoimalla sekä vahvistamalla lastenvalvojien sekä lastensuojelutyön yhteistyötä. Pelkästään sitoutuminen Istanbulin sopimukseen ei ole riittävää vaan tarvitaan inhimillisiin lähtökohtiin perustavia toimintoja. Vainoon ja väkivaltaan liittyvä mielivaltaisuus ja kohtuuttomuus on tultava näkyvämmäksi ja yhteiskunnalliseen tietoisuuteen. Edellytän päättäjiltämme rakentavia ja kestäviä toimenpiteitä, jotta Istanbulin sopimuksen vaatimukset täyttyvät. Lasten huolto- ja tapaamisoikeuteen koskeva lainsäädäntö on sovellettava Istanbulin sopimuksen edellytysten mukaisesti.

Eva Tawasoli

Kirjoittaja on terveydenhoitaja, varavaltuutettu sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Vantaalta. Tawasoli aloittaa Vihreiden Naisten hallituksessa tammikuussa 2018.

Krista Mikkonen: Naisen euro kasvaa perhevapaat uudistamalla

Tänään loppuu naisten palkanmaksu tältä vuodelta – toki vain laskennallisesti. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä matematiikasta, vaan edelleen 2000-luvun Suomessa miesten palkkapussi on paksumpi kuin naisten. Kokoaikaisten työntekijöiden palkkavertailussa naisen euro on 83 sentin tietämillä. Samoissa luvuissa se on pysytellyt vuosia. Muutos tapahtuu etanan tahdilla, eikä edes välttämättä eteenpäin.

Mistä palkkaero johtuu? Yksi syy ovat ”naisten työt” ja ”miesten työt”. Suomalaiset työmarkkinat ovat yhdet Euroopan eriytyneimmistä. Sote-alalla työskentelevistä 87 % on naisia, rakennusalalla taas 92 % työntekijöistä on miehiä. Vain kymmenesosa aloista on sellaisia, joissa sukupuolijakauma on tasainen eli naisten ja miesten osuus on 40–60%.

Toinen selitys palkkaeroihin on työkokemus. Suomessa perhevapaat ovat kansainvälisesti ja jopa muihin Pohjoismaihin vertailtuna pitkiä, ja niitä käyttävät pääosin naiset. Uran alkuvaiheessa vanhempainvapaalle jäävien naisten työkokemus ja sitä kautta myös palkka karttuu miehiä hitaammin.

Kolmas syy löytyy tehdyistä työtunneista. Miehet tekevät enemmän ylitöitä, naiset taas kantavat edelleen päävastuun kotitöistä. Euroopan tasa-arvoinstituutin tuoreen tasa-arvoindeksin mukaan ajankäytön tasa-arvossa on otettu takapakkia. Jopa 12:ssa EU-maassa – myös Suomessa – kotityöt kasaantuvat aiempaa enemmän naisille.

Koko palkkaero ei näillä tekijöillä kuitenkaan selity. Työmarkkinoilla on edelleen myös rakenteellista syrjintää. Sen seurauksena naisille maksetaan pienempää palkkaa jopa samassa työpaikassa ja samalla nimikkeellä työskenteleviin miehiin nähden. Julkisella puolella ero on jo todella pieni: naisen euro on 99 senttiä. Mutta yksityisellä puolella eroa yhä on naisen euron ollessa 95 senttiä.

Mitä asialle sitten voidaan tehdä? Yksi parhaista keinoista on kunnianhimoinen perhevapaauudistus. Jakamalla hoivavastuuta tasaisemmin parannetaan sekä ajankäytön tasa-arvoa että kavennetaan sitä takamatkaa, jolta äiti hoitovapaalta palatessaan lähtee uraansa rakentamaan. Samalla vähennetään nuoriin naisiin kohdistuvaa syrjintää työmarkkinoilla.

Paras tapa tehdä tämä on lisätä isille korvamerkittyjä vapaita. Tätä isätkin tutkitusti toivovat, sillä lähes joka kolmas isistä haluaisi lisää isyysvapaapäiviä voidakseen jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Näin sanovat monenlaiset isät palkkapussin paksuudesta, ammatista tai koulutuksesta riippumatta.

Vihreät on ehdottanut, että isille korvamerkittyä perhevapaata pidennettäisiin nykyisestä kahdesta viikosta viiteen kuukauteen. Tiedämme, että valtaosa isistä käyttää heille kiintiöidyn vapaan. Mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka vanhemmilla on mahdollisuus jakaa osa perhevapaista, niin vain joka kymmenennessä perheessä niitä käyttää isä. Monen miehen työpaikalla oletuksena on, että isälle kuuluu vain korvamerkitty osuus vanhempainvapaista. Jotta voimme lisätä isien läsnäoloa pikkulasten arjessa, tarvitaan lisää isille kiintiöityjä vapaita.

Uusi perhevapaamalli on hallituksen suunnittelupöydällä tänä syksynä. Nyt on tärkeää varmistaa, että keskustalta, kokoomukselta ja sinisiltä löytyy rohkeutta tehdä todellinen uudistus. Tarvitsemme perhevapaamallin, joka aidosti lisää isien mahdollisuuksia jäädä kotiin ja äitien mennä töihin sekä antaa perheille lisää joustavuutta vapaiden käytössä.

Krista Mikkonen

Kirjoittaja on Vihreä kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä eduskunnan naisverkoston varapuheenjohtaja.

Tiedote: Naisten ja vähemmistöjen oikeudet saatava keskiöön Arktiksella

TIEDOTE 28.10.2017

Julkaisuvapaa heti

Vihreät Naiset ry juhlisti paikallisyhdistyksensä Lapin Vihreät Naiset ry:n kymmenvuotista taivalta järjestämällä Naiset, ilmasto ja arktinen kysymys-seminaarin Rovaniemellä 28.10.

Suomi toimii parhaillaan Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Vihreät Naiset haluaa nostaa esille naisten roolia kestävän muutoksen rakentajina, sekä vahvistaa yhteistyötä saamelaisvaikuttajien ja valtiotason päättäjien välillä. Seminaari toi yhteen arktisen suojelun asiantuntijoita, poliittisia päättäjiä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia.

“Arktiseen alueen kehityksestä keskustellessa ei saa unohtaa naisten ja vähemmistöjen edustajien tietoa, taitoja ja paikallista erityisosaamista.”  muistuttaa Sari Hänninen, Lapin Vihreiden Naisten puheenjohtaja.

Vihreiden kannatus on noussut vuoden 2017 aikana valtakunnallisesti jopa 17,6 prosenttiin. Kiinnostus kestävään, ihmisoikeusperustaiseen ja feministiseen politiikkaan on kasvanut koko maassa. Vihreät Naiset onnittelee kymmenvuotiasta paikallisyhdistystään, ja odottaa innolla yhteistyötä tulevien vuosien aikana.

”Ilmastonmuutos vaikuttaa Arktikseen dramaattisesti, ja Arktiksen muutokset vaikuttavat koko maailmaan.”, kommentoi kansanedustaja Satu Hassi (vihr.), joka osallistui lauantain seminaariin juhlapuheen pitäjänä.

Tilaisuus järjestettiin tiedekeskus Arktikumissa lauantaina 28.10 kello 12-16.00, yhteistyössä Vihreän sivistys- ja opintokeskus Vision kanssa.

Tilaisuuden mahdollistamiseen on saatu EU:n tiedotustukea.

Lisätietoja:

Sari Hänninen

Puheenjohtaja, Lapin Vihreät Naiset

040 873 7986

Sirpa Hertell

Pääsihteeri, Vihreät Naiset ry

050 5666 818

Elina Tuomi: Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää

Edesmennyt yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti Grace Lee Boggs sanoi osuvasti: ”Historia ei ole menneisyyttä, vaan tarinoita, joita kerromme menneisyydestä.” Ei liene epäselvää, että historiankirjoitus on enimmäkseen miesten historiaa. Olemme ohjelmoitu ajattelemaan, että kaikki merkittävä taiteellinen, tieteellinen ja kirjallinen työ on miesten tekemää. Julkiset tilamme ovat koristeltu arvovaltaisten miesten kuvilla ja patsailla. Meillä on liputuspäivä Runebergille ja Leinolle, Sibeliukselle ja Kivelle. Mutta vain yksi liputuspäivä naiselle, tasa-arvon päivänä liput liehuvat Canthille. Eikö olisi korkea aika liputtaa myös jollekin toiselle naiselle?

Kirjailija, kuvittaja ja professori Tove Jansson kuoli 86-vuotiaana kuusitoista vuotta sitten. Hän  lienee olevan rajojemme ulkopuolella Tom of Finlandin lisäksi kuuluisin suomalainen taiteilija. Silti, lapsuudessani Toven taide vaikutti minuun lähinnä Muumien kautta. Kun rakastuin lähikirjastossani Henri Cartier-Bressonin ja Cindy Shermanin valokuviin, tuijotin tuntikausia Madame Matissen kasvoja, Frida Kahlon kauniita leninkejä ja Salvador Dalin surrealistisia maisemia, en löytänyt käsiini kirjaa Tovesta. Taidehistorian opinnoissanikin keskityin Warholiin, Schjerfbeckiin ja Chagalliin. Vasta viime kesäinen matkani Japaniin tutustutti minut Toveen. Ihmisten viehtymys Suomea kohtaan Toven takia pakotti minut tutustumaan häneen syvemmin. Aloin tutkia hänen taidettaan, tuijottaa hänen viivojaan ja lukemaan hänen elämästään.

Ennen Tovea, olin tietysti jo vuosia sitten ihastunut Pikku Myyhyn, elämäni ensimmäiseen feministiseen esikuvaan. Kun äitini pesi suuni saippualla kiroilusta ja sain kuulla, että sylkeminen ei ole tytöille sopivaa, Myy muistutti siitä millainen tyttö saa halutessaan olla. Tietysti Muumeissa oli nuorelle tytölle muitakin esikuvia lempeästä Muumimammasta herkkään Niiskuneitiin, mutta minulle Myyssä oli sitä jotakin. Hän oli rohkea ja itsenäinen, kertoi mielipiteensä suoraan ja haastoi muita ajattelemaan. Myy oli vilkas ja sarkastinen, sellainen jonka kanssa olisin halunnut koluta naapuruston ojat ja etsiä sammakoita omakotitalomme syksyisen mutaiselta kasvimaalta. Hänen kiivautensa oli vapauttavaa ja hauskaa, hän oli kaltaiseni, erityinen kaikessa temperamenttisuudessaan.

Pikku Myyn terävässä suoruudessa on ripaus kirjailijaa. Tove oli pasifisti, feministi ja visionääri. Hän  eli aikana, jolloin naisella ja naisen tekemällä taiteella oli nykypäivää enemmän kamppailtavaa kiihkeässä, miesten hallitsemassa (taide)maailmassa. Tove kasvoi taiteilijaperheessä. Isä oli kuvanveistäjä ja äiti graafikko. Äitinsä, Hamin polvella Tove tutustui piirtämiseen, jolla hän jo nuorena taiteilijana kykeni elättämään itsensä. Tovella oli mahdollisuus opiskella ulkomailla ja nähdä maailmaa. Hän kapinoi aikansa normeja vastaan. Niitä kirjoittamattomia lakeja vastaan, jotka määrittelivät ketä nainen sai rakastaa, kenet naisen tuli naida ja saiko nainen elää ilman lapsia ja nauttia elämästä, vapaana patriarkaatin kahleista.

”Joko minusta tulee huono taiteilija tai huono vaimo. Jos minusta tulisi hyvä vaimo, niin mieheni työ olisi tärkeämpää kuin omani, minulla on kyky alistua hänelle ja synnyttäisin lapsia hänelle, lapsia jotka sitten tapettaisiin jossain tulevassa sodassa.” Tove halveksi sotaa, jonka läsnäolo varjosti hänen kasvuaan naiseksi. Politiikka oli tärkeä aihe Tovelle, josta hän ammensi aiheita kuvituksiinsa. Häntä kuvotti Stalin ja Hitler, jotka hän usein kuvitti humorisesti tai suoraan pilkaten Garmiin, Helsingissä 20-luvulta lähtien julkaistuun kulttuurilehteen. Tove oli näkyvä epäoikeudenmukaisuuden vastustaja, ei vaiennut mielipiteissään tai piiloutunut nimettömänä kuviensa taakse. Näistä Garmissa julkaistuissa pilapiirroksissa seikkaili myös hahmo, jonka maailma myöhemmin oppi tuntemaan Muumipeikkona.

”Sodan aikana tunsin itseni niin epätoivoiseksi, että aloin kirjoittaa satuja.” Syntyi Muumit ja tarinoita oikeidenmukaisuudesta, sinnikkyydestä, hyväntahtoisuudesta, kuolemasta ja yksinäisyyden kaihosta. Kirjoillaan Tove ei halunnut varsinaisesti kasvattaa vaan hauskuuttaa. Veljensä Lars Janssonin kanssa Tove Jansson kirjoitti ja piirsi Muumipeikko-sarjakuvaa 21 vuoden ajan. Tove toki kirjoitti kirjoja myös aikuisille ja piti itseään enemmän taidemaalarina kuin lastenkirjailijana. Monipuolisena taiteilijana hän ei kangistunut kaavoihin, ei antanut muiden määritellä itseään tai tarinaansa ja teki jotain odottamatonta omassa ajassaan, sen mitä halusi. Hän otti vastuun omasta työstään ja johti liiketoimintaa, josta tuli yksi Suomen menestyneimmistä yrityksistä.

Toven kuvitukset ja tarinat opettavat tänäkin päivänä katsojia suvaitsevaiksi ja ymmärtämään erilaisuutta. Hän on valtavan tärkeä esikuva maailman seksuaali- sukupuolivähemmistöille. Taiteilijan homoseksuaalisuus oli aikanaan hyvin tiedetty asia, josta ei vain puhuttu. Hän ei koskaan piilotellut seksuaalista identiteettiään, mutta ei kokenut tarpeelliseksi sitä myöskään korostaa. Vuonna 1992 Jansson asteli Presidentinlinnaan puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa ensimmäisenä naisparina. Kuka lohduttaisi Nyytiä-kirjan Tove omisti Tuulikille. Kirja kertoo rakastumisesta ja halusta löytää kumppani verrattain kauniilla tavalla.

Kun Tovelta kysyttiin kenellä hän kirjoittaa, hän vastasi: ”Jos kertomukseni vetoavat johonkin tietynlaiseen lukijaan, niin luultavasti tuittuun. Tarkoitan sillä ihmisiä, joiden on vaikea sopeutua mihinkään.” Niin teen minäkin. Teen kuvituksia muutoksesta ja toivosta, opetan ja haluan kirjoittaa. Haluan katsojan tuntevan itsensä vahvaksi. Kuten Tove, haluan vaikuttaa, lisätä ymmärrystä ja kertoa tarinoita. Tovella oli Garm, minulla Instagram. Molemmissa on tehty vastarintaa ja pidetty ääntä niiden puolesta, joilla sitä ei ole. Jos Tove työskentelisi tänään, hän epäilemättä ottaisi kantaa translain puolesta, kritisoisi hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa, vastustaisi rasismia ja seksismiä, puhuisi turvakotien lisäämisen puolesta, kirjoittaisi sosiaaliseen mediaan #metoo, #resist ja #ilmannatseja ja puolustaisi alkuperäiskansojen oikeuksia. Tove sai uhkaus- ja vihapostia seksuaalisen suuntautumisensa takia ja kohtasi homofobiaa ja panettelua. Toven, minun ja lukemattomien muiden naisten ja vähemmistöihin kuuluvien vastaanottama vihapuhe on jo pitkään ollut keino vaientaa yhteiskunnallisesti kantaaottavien ihmisten äänet. Vihapuhetta oikeutetaan sananvapaudella, mutta oikeastaan se kaventaa sitä.

Kun Tove täytti kolmenkymmenen Euroopassa riehui sota, jonka läsnäolo repi häntä sisältä. Tunnen samaa kipua kun ajattelen Somaliaa, Syyriaa ja muita konflikti-alueita, varsinkin hädässä olevia lapsia ja naisia. Tovella oli pelko sodan jatkumisesta ja sen uusiutumisesta, meillä on käsillä aikamme suurin katastrofi, ilmastonmuutos ja yleinen turvallisuudentunteemme on laskenut. Hitler ja Stalin on vaihtunut Trumpiin ja Putiniin. Internet on tuonut maailman kotiin ja anonyymit riehuvat nettipalstoilla. Tove piirsi tuskan ja masennuksen paperille, koen liian tiedon turhauttavan ja purkautuvan kuvina ja tuherruksina. Aikamme ovat erilaisia, mutta niissä on paljon samaa. Tove sanoi: ”ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää.” Siinä asenteessa on tolkuttomasti omaksuttavaa.

Elina Tuomi

Kirjoittaja on taiteen maisteri, joka työskentelee vapaana kuvittajana ja opettaa erityisluokkaa Helsingin Kontulassa.

Lainaukset: Karjalainen, Tuula. 2013. Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Helsinki: Tammi.

Hae Vihreiden Naisten hallitukseen!

Haluaisitko sinä olla Vihreät Naiset ry:ssä vaikuttamassa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta? Luotsata valtakunnallisessa yhdistyksessä Vihreät kohti tulevia vaalivoittoja?

Hallitus on Vihreiden Naisten korkein päätöksenteon elin. Se ohjaa kokouksissaan yhdistyksen toimintaa, taloutta, päättää yhteisistä linjauksista, vaaleista ja koordinoi työryhmien työtä. Hallituspaikka tuo vastuuta, mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia työelämässäkin vaadittavien taitojen kehittämiseen. Syyskokous valitsee Jyväskylässä 19.11 hallitukseen 5 varsinaista jäsentä, 2 varajäsentä ja puheenjohtajan erovuoroisten tilalle.

Vihreiden Naisten hallitus on ponnahduslauta, verkostoitumis- ja vaikuttamispaikka. Toivomme hakijoilta yhteistyökykyä, feministisiä arvoja ja yhdistystoiminnan kokemusta. Politiikan ja tasa-arvoasioiden tuntemus ovat eduksi toiminnassa. Hallituspaikka on kerrallaan kaksi vuotta, johon toivomme hakijoilta sitoutumista, sillä seuraava kaksivuotiskausi pitää sisällään neljät vaalit. Hallituksen kokoukset järjestetään noin kerran kuukaudessa eri puolilla Suomea, ja niihin korvataan matkakulut. Kullekin hallituksen jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen. Lisää yhdistyksen säännöistä löydät täältä.

Moniperustaisen syrjinnän, eli intersektionaalisuuden, ymmärtäminen ja moninaisuuden kunnioitus ovat olennainen osa tasa-arvoisen ja vihreän Suomen rakennustyötä. Kannustamme kaikenikäisiä, -taustaisia ja erilaisia taitoja omaavia naisia hakemaan mukaan hallitukseemme. Lue lisää poliittisesta ohjelmastamme täältä.

Hakemukset lähetetään viimeistään 13.11 osoitteeseen naiset@vihreat.fi otsikolla HALLITUSHAKU. Voit lähteä ehdolle myös syyskokouksessa, mutta silloin et saa hakemustasi äänivaltaisille kokousedustajille jaettavaan esittelyvihkoon.

Kerro hakemuksessa, haetko a) varsinaiseksi jäseneksi b) varajäseneksi vai c) puheenjohtajaksi.

Liitä hakemukseesi kuva.

Puolen sivun pituisessa hakemuksessa, kerro itsestäsi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

  1. Haen ViNan hallitukseen, koska…
  2. Tasa-arvokysymys, johon haluaisin vaikuttaa ViNan hallituksessa on …
  3. Aikaisemmat luottamustehtäväni ovat opettaneet minulle…

 

Ei pdf-muotoisia hakemuksia, kiitos.

Kysymyksiin hallituspaikkojen hausta vastaa pääsihteeri Sirpa Hertell (sirpa.hertell@vihreat.fi) 050 5666 818.

 

Laura Nordström: Hätämajoitus kuuluu aivan kaikille

 

On häpeällistä, että Suomessa joudutaan edelleen viettämään asunnottomien yötä. Jokaiselle tulisi olla hyvinvointivaltiossa oikeus vakituiseen asuntoon.

Vaikka asunnottomuus on ongelma liian monen kohdalla, ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ne, joilla ei ole mitään tukiverkkoa. Yksi esimerkki ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet paperittomat ja liikkuva väestö.

Oikeusasiamies otti paperittomien ja liikkuvan väestön hätämajoitukseen kantaa toukokuussa, kun hänelle oli kanneltu vuoden 2016 alussa Helsingin hätämajoituksen lainmukaisuudesta. Oikeusasiamiehen kanta oli selvä: julkisella vallalla on velvollisuus huolehtia hätämajoituksesta kaikille valtion alueella oleskeleville ihmisille, ei vain omille kansalaisilleen. Hän linjaa olevan kiistatonta, että elämää ja terveyttä turvaavan hätämajoituksen järjestäminen erityisesti talvisaikaan on ihmisarvoisen elämän välttämättömien vähimmäisedellytysten turvaamiseksi julkisen vallan vastuulla oleva velvoite. Tätä ei saa myöskään sitoa velvollisuuteen poistua maasta.

Vihdoin asia on siis selvä teorian tasolla: hätämajoitus kuuluu kaikille. Kaikkien kuntien tulisi nyt toimia tämän velvoitteen toteuttamiseksi. Onneksi esimerkiksi Helsingissä asiassa edettiin aimo harppauksin eteenpäin jo oikeusasiamiehen lausuntoa odotellessa: viime talvena saimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa järjestöavustuksin turvin järjestettyä Helsingin Diakonissalaitoksen ja seurakuntayhtymän kanssa hätämajoitusta paperittomille ja liikkuvalle väestölle huhtikuun puoleenväliin asti. Ajatuksena oli, ettei kenekään pidä joutua yöpymään ulkona ainakaan pakkasessa. Avustusta annettiin hätämajoituksen järjestämiseen tämänkin jälkeen Hermannin diakoniatalossa. Jo aiemmin päätettiin myös, että yösijan tarpeessa olevaa ei uhkaa maasta käännytys tai majoituksen epääminen myöhemmin. Kiitos näistä muutoksista kuuluu ei vain meille päätöksentekijöille ja asian lopulta hyvin hoitaneille virkamiehille, vaan erityisesti aktiivisille kansalaisille, jotka pitivät meteliä heikompien puolesta ja majoittivat heitä myös kotonaan.

Päätimme esityksestäni lautakunnassa elokuussa, että talven 2016-2017 käytäntöä järjestää ja rahoittaa hätämajoitus jatketaan niin kauan kuin tarvetta on. Nyt olisi tarpeen Helsingin budjettineuvotteluissa turvata tälle rahat, jotta ne eivät olisi pois muiden järjestöjen rahoista. Ja jos tarvitsijoiden määrä jossain vaiheessa kasvaa, tulee tämä korjata heti, eikä päivien päästä. Yksikin yö pakkasessa on liikaa.

Mutta hätämajoituksen järjestämisessä ei voida odottaa pakkasiin, vaan katto tarvittaisiin kaikkien pään päälle jo nyt. Vai miltä tuntuisi yöpyä itse sateen vihmoessa ulkona Helsingissä? Vaikeassa ja heikossa asemassa olevia ei pidä myöskään asettaa vastakkain: ei suomalaisia vastaan ei-suomalaiset tai liikkuvaa väestöä vastaan paperittomat. Majoitukseen pääseminen pitää olla matalan kynnyksen takana. Ketään ei saa jättää kylmään yöhön.

Hätämajoitus on myös tasa-arvokysymys. Erityisesti asunnottomat naiset (ja lapset) ovat hyvin turvattomassa asemassa yöpyessään öisillä kaduilla, puistoissa tai vieraissa nurkissa. Heille erityisen tärkeitä ovat myös muut palvelut, muun muassa hätämajoituksen yhteydessä tarjotut ennaltaehkäisevät palvelut. Siksi olemme sosiaali- ja terveyslautakunnassa linjanneet, että paperittomille tulisi antaa nykyisten kiireellisten sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi myös kiireettömät palvelut. Kaupunginhallituksen tulee kuitata tämä linja.

Laura Nordström

Kirjoittaja on helsinkiläinen varavaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen ja kesäyliopistosäätiön hallituksen puheenjohtaja