Maria Ohisalo: Köyhyydelläkin on sukupuoli

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Feministinä minun tavoitteeni on maailma, jossa sukupuolella ei olisi merkitystä. Ei etenkään suhteessa ihmisten hyvinvointiin, turvallisuuteen, taloudelliseen toimeentuloon, syrjäytymiseen tai köyhyyteen.

Niin kauan, kuin sukupuoleen* liittyvät tekijät kuitenkin asettavat ihmisiä eri asemaan suhteessa muihin, tarvitsemme toimia, joissa sukupuoli huomioidaan. Kaksijakoinen sukupuolimääritelmä paljastaa sukupuolieroja. Hoivavastuun epätasainen jakautuminen näkyy räikeästi tilastoissa: vanhempainvapaista naiset käyttävät 96 prosenttia, kotihoidontuesta 97. Suomen pienituloisimpien joukossa on eniten naisia.

Eläkeläisköyhyys näkyy esimerkiksi leipäjonojen köyhinä iäkkäinä naisina. Sekin tiedetään, että miehet ovat usein yhtä aikaa yhteiskunnan huipulla ja pohjalla. Vuoden 2015 verotustietojen perusteella Suomen rikkaimmat 16 henkilöä (ansio- ja pääomatulot yhteensä) olivat miehiä. Suomen rikkaimmasta sadasta henkilöstä noin kymmenesosa on naisia. Yhtä aikaa Suomen asunnottomista miehiä on arviolta neljä viidestä ja esimerkiksi suonensisäisten huumeiden käyttäjistä ja vangeista suuri osa on miehiä. Leipäjonoissa käy eläkeläisnaisten lisäksi erityisesti keski-ikäisiä työttömiä miehiä. Jo nämä muutamat esimerkit paljastavat, kuinka selvästi sukupuoli erottelee ihmisiä huono-osaisuuden suhteen.

Tällöin emme voi ummistaa silmiämme sukupuolten vaikutukselta, vaan meidän on kohdennettava politiikkatoimia sukupuoli huomioiden. Kunnissa voidaan ja pitää tehdä paljon köyhyyden ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi. Konkreettisina toimina pitää kunnissa esimerkiksi soveltaa anonyymiä rekrytointia, ottaa askelia kohti maksutonta varhaiskasvatusta ja pohtia kotihoidontuen kuntalisän maksatusta siitä näkökulmasta, että pidempi kausi heikentää erityisesti naisten työllistymisennustetta.

Ennaltaehkäisevät palvelut kirjastoista harrastuksiin vähentävät nuorten koulupudokkuusriskiä ja yksinäisyyttä, joilla on vahvat kytköksensä köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Esimerkiksi maksuttomat liikuntapalvelut työttömille pitäisivät yllä työkykyä, joka on tärkeä uudelleentyöllistymiselle. Myös asunnottomuutta pitää poistaa kunnissa mahdollistamalla kohtuuhintaista asumista pienituloisille ja turvaamalla kotiin vietäviä palveluita. Erityisesti yksinhuoltajien ja yksin asuvien asemaa voidaan parantaa pienten asuntojen tarjonnan lisäämisen, mutta myös yhteisöllisen asumisen edistämisen kautta.

Feminismi on vapausaate, joka vapauttaa meidät sukupuoltemme kahleista ja yhteiskunnan jäykistä normeista vapaiksi yksilöiksi. Jotta vapautuminen olisi mahdollista, on yhteiskunnassa tunnistettava syrjin-tää, toiseuttamista ja eriarvoisuutta aiheuttavat mekanismit ja rakenteet ja puututtava niihin. Sukupuoli on vain yksi tekijöistä, joilla on eriarvoistavia vaikutuksia, muita ovat esimerkiksi etninen tausta, ikä ja seksuaalinen suuntautuminen. Kuntavaalit ovat tärkeä paikka purkaa eriarvoisuutta tuottavia rakenteita.

Maria Ohisalo

Kirjoittaja on Vihreiden varapuheenjohtaja ja köyhyystutkija. Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Vihreä Feministi-lehdessä maaliskuussa.

 

*Monet tilastointikäytännöt pohjaavat kaksijakoiseen nais–mies-olettamaan, eikä Suomessa ole mahdollista, että ihminen edustaisi virallisissa papereissa jotain muuta. Euroopan neuvosto on kehottanut harkitsemaan kolmannen sukupuolivaihtoehdon ottamista käyttöön henkilöllisyystodistuksissa. Nykyinen jako pakottaa osan ihmisistä sukupuolilokeroihin, joihin he eivät koe kuuluvansa.

Alviina Alametsä: Joka neljäs meistä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun pohdit ihailemiasi ihmisiä, kuka tulee mieleesi ensimmäisenä? Itse mietin suuria rauhanrakentajia, kuten rauhannobelistia ja presidentti Martti Ahtisaarta. Hänen valoisa visionsa on, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa.

Monet loistavat, tunnetut ja palkitut rauhanrakentajat ovat vanhempia miehiä. Harvemmin näemme ja ylistämme rauhanrakentajan roolissa nuoria tai naisia. Nuoret nähdään usein joko konfliktin uhreina tai konfliktin aiheuttajina, rikollisina. On totta, että nuoret ajautuvat usein näihin rooleihin. Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä muuten kuin ääriliikkeiden tai väkivallan kautta. Tämä ehkäisisi paitsi konflikteja, myös pakolaisuutta ja syrjäytymistä. Niin politiikassa, taloudessa kuin rauhanneuvotteluprosesseissakin jonkun ääni jää usein harmillisesti ulos. Kestävää rauhaa tai yhteiskuntaa ei kuitenkaan voida saavuttaa ilman kaikkia sukupolvia tai sukupuolia. Yhdenvertaisemmassa maailmassa Ahtisaaren visio olisi helpommin toteutettavissa.

Tänään maailmassa on historian suurin nuorten sukupolvi. Joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 10-24 -vuotias. Yhdeksän kymmenestä nuoresta asuu kehitysmaissa. Se on paljon. 60 prosenttia kehitysmaiden nuorista on vailla opiskelupaikkaa tai vakituista työtä. Yli 500 miljoonaa nuorta joutuu selviämään alle kahdella Yhdysvaltain dollarilla päivässä. Yli 600 miljoonaa nuorta elää maissa, joissa on aseellinen konflikti. Ympäri maailman lapset ja nuoret kärsivät heikosta toimeentulosta, rajoitetusta liikkumisesta ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Jotta voimme ehkäistä maailman konflikteja, meidän kannattaa panostaa kaikkien koulutukseen ja ammattitaitoon. Siihen, että ihmisillä on ruokaa ja sananvapaus. Rauhantyöstä, koulutuksesta ja kehitysyhteistyöstä leikkaamisen sijaan meidän kannattaisi edistää niitä ja edesauttaa esimerkiksi mainittuja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia globaalisti. Esimerkiksi lakiin kirjatut nuorisovaltuustot ovat hieno suomalainen erikoisuus, josta ei varmaan olisi haittaa muuallakaan.
Nuorten olosuhteet ovat hankalat esimerkiksi Eritreassa. Eritrea on Sudanin, Etiopian ja Djiboutin ympäröimä rannikkovaltio Afrikan sarvessa. Maassa ei ole vapaata lehdistöä tai demokratiaa, ja sama hallitsija on ollut vallassa vuodesta 1993 eli maan itsenäistymisestä lähtien.

Ihmisoikeustilanteesta kärsivät etenkin eritrealaiset nuoret. Eritreasta lähtee arviolta 60 000 pakolaista vuodessa: heitä on saman verran kuin Suomessa vuoden aikana peruskoulun aloittavia lapsia. YK:n väestöarvion mukaan Eritrean väkiluku on 5,2 miljoonaa. Suomi ja Eritrea aloittivat vuonna 2014 kahdenvälisen yhteistyön koulutuksen kehittämiseksi, ja yhteistyön tiimoilta vierailin itse maassa ja esimerkiksi Sawan sotilaskoulutuskeskuksen valmistujaisjuhlassa heinäkuussa 2016.

Sawa sijaitsee Eritrean erämaassa Gash-Barkan maakunnassa, lähellä Sudanin rajaa. Olosuhteet ovat ankarat. Lämpötila kohoaa keskipäivällä jopa viiteenkymmeneen asteeseen ja alueella on malariaa levittäviä hyttysiä, skorpioneja ja käärmeitä. Aurinko on armoton, hiekkaa ja teräviä vuoria on silmänkantamattomiin. Eritrealaiset nuoret joutuvat Sawaan osana pakollista kansalaispalvelusjärjestelmää. Sotilaskoulutuksen ja loppukokeiden jälkeen nuoret joko pääsevät jatkamaan opiskelua muualle, tai joutuvat jatkamaan kansalaispalvelustaan valtion tehtävissä esimerkiksi pankissa tai armeijassa. Osa jää työskentelemään Sawaan koko loppuelämäkseen. Muutaman Sawan leirillä vietetyn päivän aikana tapasimme esimerkiksi sotilaita, jotka ovat olleet siellä vuodesta 1999 lähtien. Kansalaispalvelus on yksi suurimmista Eritrean ihmisoikeusongelmista, ja syy monien pakenemiseen maasta.

Eritreassa tapasimme poikkeuksellisia nuoria: älykkäitä feministejä ja valtavan innovatiivisia opiskelijoita, joilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia viedä keksintöjään käytäntöön. Tiedonjanoisia kansalaisaktiiveja, jotka eivät kuule, mitä muualla maailmassa tapahtuu, koska pääsy internetiin ja tietoon on rajoitettu. Eritrealaisilla nuorilla on kova tarve ja tahto käydä dialogia ulkomaailman kanssa ja saada kansainvälistä tukea. Yhteistyön tekeminen Eritrean kaltaisen maan kanssa on hankalaa – paikallisia nuoria ei silti voi rangaista hallituksen teoista.

Kuulin hiljattain kiinnostavan vertauksen perheväkivallasta ja konflikteista. Molemmissa kolmannen osapuolen läsnäolo yleensä ehkäisee väkivaltaa ja helpottaa tilanteita. Eritreassa YK:n työntekijä totesi järjestödelegaatiollemme matkan aikana: ”Teille on tarjoutunut ikkuna, josta tulla sisään. Se pitää käyttää ja tehdä siitä ovi.”

Paitsi, että toivon nuorille aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa ja elää onnellista arkea, toivon myös tukea ja ymmärrystä toisille. Toivon että voimme valaa uskoa ja unelmia. Toivon, että nuoret voivat olla solidaarisia toisiaan kohtaan, keskustella ja tehdä yhteistyötä yli maiden ja kulttuurien rajojen. Siten voimme luoda huomisen nuorille paremman maailman, kuin mihin nykyinen nuorten sukupolvi on syntynyt.

 

Alviina Alametsä

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu sekä kansanedustaja Pekka Haaviston avustaja, joka on työskennellyt aikaisemmin rauhanvälityksen parissa esimerkiksi CMI:llä.

Katja Mannerström: Sukuelinten silpominen ei lopu vain lakipykälää päivittämällä

Viime päivinä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ovat esittäneet, että Suomen tulisi harkita lasten sukuelinten silpomisen kieltämistä erillisellä lailla. Suomessa asuu tuhansittain silvottuja ihmisiä ja Suomesta lähetetään edelleen lapsia ulkomaille silvottaviksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Maamu-tutkimuksen (2012) tulosten mukaan Suomessa asuvista kurditaustaisista naisista 32 prosenttia ja  somalialaistaustaisista naisista noin 70 prosenttia oli kokenut sukuelinten silpomisen.

Suomen vuonna 2015 ratifioima Istanbulin sopimus (Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta) edellyttää sukuelinten silpomisen tai sen avustamisen määrittämistä rangaistaviksi kansallisessa lainsäädännössä ja on erittäin kannatettavaa, että Suomi tarkastaa onko erillisen pykälän lisääminen rikoslakiin tarpeellista. Lainsäädännöllä voitaisiin varmasti vaikuttaa jossain määrin ilmiön poistamiseen, mutta tärkeintä olisi kuitenkin vahvistaa johdonmukaista, ennaltaehkäisevää ja tutkittuun tietoon perustuvaa silpomisen vastaista työtä. Istanbulin sopimus velvoittaa Suomea vahvasti myös siihen.

Naisten sukuelinten silpominen on jo nyt kriminalisoitu, mutta poikien silpomiseen suhtaudutaan usein liian ymmärtäen. Sukuelinten silpominen on ihmisoikeusloukkaus eikä sitä tule ikinä ymmärtää. Kaikki silpominen tulee kieltää lailla ja erillinen lakipykälä voisi toimia niin asenteiden kuin yhteiskunnan käytäntöjen muuttajana. Erillisellä lainsäädännöllä voidaan kuitenkin vaikuttaa vain rajallisesti, koska tyttöjen silpomisen nykyinen kriminalisaatiokaan ei ole kyennyt kitkemään ilmiötä. Tiedossa ei ole yhtäkään tytön silpomistapausta, joka olisi edennyt oikeuteen saakka ja se kertoo erityisesti siitä, ettei Suomi tunnista silpomisen uhreja.

Kaikista tärkeintä olisi siksi tehdä ennaltaehkäisevää työtä silpomisen estämiseksi ja tarjota tietoa sekä korjaavia toimenpiteitä silvotuille naisille. Sitä Suomessa ei edelleenkään tehdä riittävästi ja työ on pitkälti jäänyt järjestöille, vaikka sosiaali- ja terveysministeriön vuosille 2012-2016 tehdyn toimintaohjelman mukaan kuntien päivähoidon, sosiaali- ja terveystoimen ja koulujen henkilöstön kouluttaminen tyttöjen silpomisesta tulee olla valtion ja kuntien vastuulla. Yksin koulutus ei riitä. Silpomisen lopettamiseksi on rakennettava ja ylläpidettävä hyviä yhteyksiä eri etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin, koulutettava avainhenkilöitä ja vahvistettava verkostoja. Näissä toimenpiteissä Suomella on vielä paljon työnsarkaa.

 

Katja Mannerström

Kirjoittaja on Vihreiden Naisten puheenjohtaja

 

Eeva Sinerjoki: Satakuntalainen brunssi on keidas keskellä SuomiAreenaa

 

Jo perinteeksi muodostunut Vihreiden Naisten kesäinen SuomiAreenan yhteydessä järjestettävä tapaaminen Korsmanin talon pihalla Porin 5. kaupunginosassa oli jälleen onnistunut. SuomiAreena on ajankohtana helppo, kun päättäjät ja poliitikot ovat jo valmiiksi paikalla. Tällä kertaa poliittisen katsauksen pitivät vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sekä brunssin houkuttelemina myös miehistä kaartia eli presidenttiehdokas Pekka Haavisto sekä puoluesihteeri Lasse Miettinen. Vihreiden naisten pääsihteeri Katja Mannerström saapui tilaisuuden aikana paikalle.

Paikalliset naistoimijat esittäytyivät alkuun ja tämän jälkeen Rakennuskulttuuritalo Toivon emäntä Marita Wahlroos kertoi hieman paikan historiasta ja toiminnasta. Idyllinen pihapiiri on kappale säilynyttä vanhaa Poria, ja sen olemassaolo on kehityksen kuluessa ollut useamman kerran vaakalaudalla.

Köyhyys, tasa-arvo, eriarvoisuuden torjunta ja koulutusleikkaukset olivat puhujien kärkiaiheita. Maailma ei ole vielä valmis, vaikka se Suomen kesän kauneudessa näyttäytyy parhaimmillaan. Vihreät saavutti kevään kuntavaaleissa huomattavan vaalivoiton ja tämä antaa mahdollisuuden toteuttaa hyviksi katsottuja arvoja myös käytännön politiikassa.

Brunssi on keskustalaisen kaupunginvaltuutetun Aila Korkeaojan yrityksen käsialaa ja toimii aivan Korsmanin talon naapurissa.  Satakuntalainen ohrakryynipuuro joko sokerilla tai ilman, kotitekoinen kakko eli hiivaleipä ja vielä pullapitkoa kahvin kanssa.

Säät suosivat jälleen ja puurolautasten perusteella päästiin viimevuotiseen kävijämäärään eli reiluun sataan kuulijaan.

 

Eeva Sinerjoki

Kirjoittaja on Satakunnan Vihreiden Naisten puheenjohtaja

 

Kaisa Hernberg: Kuka on pätevä johtajaksi?

Olen työskennellyt yli vuosikymmenen verran yrittäjänä ja johtajana. Koko sen ajan olen karsastanut nais-etuliitettä. Ajattelen samoin kuin moni kollega: naiseudella ei ole mitään tekemistä työni sisällön kanssa, joten miksi antaisin lyödä itseeni sukupuolileiman. Ei johtajana toimiva mieskään miellä itseään ensisijaisesti miesjohtajaksi. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että naiseudesta ja johtajuudesta on tärkeää puhua. Vaikka sukupuoli ei määritä työn sisältöä tai vaikuta johtajan osaamiseen, sillä on merkitystä monessa muussa mielessä.

Suomessa on poikkeuksellisen sukupuolittuneet työmarkkinat. Miehistä valtaosa (82 %) työskentelee yksityisellä sektorilla, kun taas julkinen sektori on naisten kansoittama. Alojen lisäksi jakautuneita ovat myös työtehtävät. Jopa naisvaltaisilla aloilla johtotehtävissä on usein miehiä, kun taas “miesten aloilla” naiset hoitavat konttorihommat. Johtotehtävissä naisten vastuulla ovat useimmiten niin sanotut tukifunktiot, kuten viestintä ja henkilöstöhallinto. Miehillä puolestaan on liiketoimintavastuu.

Pörssiyhtiöiden johtopaikoilla on tapahtunut pientä edistystä. Naisten osuus hallituksissa kasvaa hitaasti mutta varmasti, ja naistoimitusjohtajia on jo peräti seitsemän kappaletta. Toisaalta johtoryhmissä naisten osuus on vähentynyt, ja tehtävät jakautuvat hyvin perinteisesti.

Naisten osuudella on väliä kahdesta syystä: representaatiomielessä sekä organisaatioiden menestyksen kannalta. Mitä enemmän naisia nähdään mitä moninaisemmissa tehtävissä, sitä helpompi kaikkien yhteiskunnassa on mieltää, että nainen voi tosiaan olla pätevä kaikenlaisiin työtehtäviin – myös johtajaksi.

Kansainväliset tutkimukset puolestaan osoittavat voimakkaan yhteyden diversiteetin ja yritysten taloudellisen menestyksen välillä. Konsulttiyhtiö McKinseyn kansainvälisen analyysin mukaan yritykset, joissa on tasapuolinen sukupuolijakauma, tekevät keskimäärin 15 prosenttia parempaa tulosta kuin sukupuolen suhteen yksipuoliset. Etninen diversiteetti parantaa tulosta keskimäärin jopa 35 prosenttia.

Miksi diversiteettiin silti kiinnitetään niin vähän huomiota? Jokainen, joka on joskus rekrytoinut, tietää, että rekrytointi on hyvin subjektiivinen tapahtuma. Erilaiset näennäisesti objektiiviset kriteerit, kuten koulutus, ovat enemmänkin keinoja karsia ehdokkaita kuin absoluuttinen välttämättömyys tehtävässä onnistumiselle. Loppuviimeksi rekrytointipäätös perustuu hyvin paljon jonkinlaiseen käsitykseen sopivuudesta – miten kyseinen ihminen natsaa porukkaan. Ja tässä kohtaa hyvin herkästi astuu kuvioihin mukavuudenhalu. Onhan niin paljon helpompaa tulla toimeen, kun kaikki ovat samankaltaisesta taustasta, samanikäisiä, kenties ennestään tuttujakin.

Naisten urakehitystä myös haittaavat monet näkymättömät esteet. Exeterin yliopiston professori Michelle Ryan on tutkinut syitä naisten aliedustukseen liike-elämän johtotehtävissä ja todennut, että kyse ei ole kunnianhimon puutteesta vaan ennen kaikkea tuen ja roolimallien vähyydestä. Naisilla ei ole yhtä vahvoja liike-elämän tukiverkostoja kuin miehillä. Samankaltaisia tuloksia on saanut myös ammattiliitto Akava omassa selvityksessään. Peterson Institute for International Economicsin ja tilintarkastusyhtiö Ernst & Youngin laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että lastenhoitovastuun tasapuolisempi jakaminen edistää naisten uraa.

Lenita Airisto on joskus tokaissut, että tasa-arvo on toteutunut sitten, kun keskinkertaisia naisia valitaan johtotehtäviin. Sitä en oikeastaan toivo, vaan ennemminkin sitä, että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet edetä urallaan kykyjensä ja ambitioidensa mukaan. Jotta tähän tilanteeseen joskus (mieluiten pian) päästäisiin, tarvitaan ensinnäkin paljon puhetta – johtajuudesta, työelämän pelisäännöistä, pätevyydestä, soveltuvuudesta, ennakko-oletuksista. Tarvitaan sitkeyttä ja kanttia olla se työpaikan hankala tyyppi, joka nostaa ongelmia esiin ja kyseenalaistaa. Tarvitaan monipuolisia roolimalleja.

Tarvitaan myös poliittisia tekoja: rekrytoinnin kriteerien ja käytäntöjen kehittämistä lainsäädännöllä, syrjinnän kitkemistä ja keinoja puuttua siihen, tasapuolisempaa perhevapaamallia. Ja myös kiintiöitä, jos muu ei auta. Aika pitkään on nimittäin odoteltu, että itsesääntely hoitaisi homman. Kovin montaa vuosikymmentä tai sukupolvea ei enää huvittaisi odottaa.

Kaisa Hernberg

Kirjoittaja on Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu

 

Marianne Niemelä & Annika Ojala: Ihmisoikeudet turvattava Puolassa!

Eri puolilla Eurooppaa eletään kasvavassa määrin ihmisoiksien kannalta vaikeaa aikaa, jossain selkeämmin kuin muualla, kuten Puolassa. Homofobia ja naisviha ovat Puolassa luikerrelleet päätöksenteon ytimeen, kiristäen otettaan naisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ympärillä entisestään. Marianne Niemelä ja Annika Ojala osallistuivat Euroopan Vihreiden Gender- ja LGBTI-verkostojen yhteistapaamiseen Varsovassa 1.-3. kesäkuuta.

Vuodesta 1993 Puolassa on ollut voimassa ns. ”kompromissilaki”, joka sallii naisille mahdollisuuden lailliseen aborttiin vain kolmessa tapauksessa: mikäli äidin henki on uhattuna, mikäli sikiö on todella pahasti vaurioitunut tai mikäli raskaus on raiskauksen tai insestin seuraus. Käytännössä raskauden keskeytys tehdään mahdottomaksi joko sairaaloissa kieltäytymällä palvelujen tarjoamisesta tai lykkäämällä päätöstä yli 12 viikkoon, jossa laillinen takaraja kulkee. Jälkiehkäisyä ei saa apteekeista ilman reseptiä, jonka saamiseen voi mennä viikkoja. Puolassa asuu 10 miljoonaa lisääntymisiässä olevaa naista, joihin syrjivät lait vaikuttavat suorasti.

Naiset hakeutuvat mahdollisuuksien mukaan ulkomaille tai hakevat apua laittomilta palvelujen tarjoajilta. Vähävaraisilla ja maaseudulla asuvilla naisilla mahdollisuudet saada palveluja ovat kaikista huonoimmat. Lisääntymisterveys on siis ostettavissa, mutta vain pienelle osalle kansasta. Naisten oikeuksia edistävien kansalaisjärjestöjen toiminta on ajettu ahtaalle traditionaalista perhekäsitystä ylläpitävän hallituksen ja katolilaisen kirkon toimesta.

Naisten tietoisuus oikeuksistaan ja lainsäädännöstä on tapaamamme Puolan ihmisoikeuskomissaarin mukaan heikkoa. Lokakuussa 2016 järjestetty massiivinen mielenilmaus Black Monday toi kuitenkin lisää rohkeutta naisasialiikkeelle, tuoden puolalaisten naisten raastavan ihmisoikeustilanteen maailman tietoisuuteen.

Puola on edelleen yksi Euroopan homo- ja transfobisimmista paikoista. Tämä tarkoittaa huonoa myös naisten oikeuksille, sillä yleensä naisten- ja hlbtqi-oikeuksien polkeminen kulkee käsikädessä. Tästä kuulimme myös Heidi Hautalalta, joka osallistui kokoukseen videon välityksellä, kertoen teettämästään selvityksestä, joka koski aborttikieltoa ajavia lobbareita EU:ssa (Study for policy makers on opposition to sexual and reproductive health and rights in Europe, joulukuu 2016). Vaikka raportti koski pääosin aborttia, siitä käy hyvin ilmi, miten oikeistokonservatiivisten järjestöjen agendaan kuuluu tiiviisti niin abortin täyskielto, homouden tuomitseminen ja tiukkojen sukupuoliroolien ylläpitäminen.

Varsovassa toimii yksi suurimmista ja vaikutusvaltaisemmista täysaborttikieltoa ajavista äärikonservatiivisista järjestöistä, Ordo Iuris. Paikallisten aktiivien mukaan isoin ongelma Puolassa, kuten Hautalan raportin mukaan muuallakin Euroopassa, on kuitenkin ns. Orwellilaisuus, tarkoittaen, että taistelu käydään ensisijaisesti kielestä. Puolassa taistelu koetaan jo pitkälti hävityksi. Tuloksena oikeistokonservatiiviset järjestöt kuten yllä mainuttu Ordo Iuris, kutsuvat itseään ihmisoikeusjärjestöiksi, joiden tavoitteena on vapaus, humaanius ja oikeus. Aborttia käsitellessä ei puhuta abortista, vaan lapsen oikeuksista. Homoja sorretaan puhumalla uskonnon vapaudesta, jne. Tähän yhdistyy valtapuolueen kontrolloima media ja aggressiiviset propagandakampanjat katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa. Haaste aktivisteilla on yrittää saada äänensä kuuluviin ja tuoda esiin toista näkökantaa.

Konservatiivista liikettä vastaan on taisteltava eri keinoin. Tiedotuksen ja positiivisen informaationvälityksen rooli on merkittävä. Gender- ja LGBTI-verkostojen yhteistoiminnalla on kasvava merkitys tulevaisuudessakin. Meitä on vastassa sama voima, ja vain toimimalla yhdessä voimme kaikki olla vapaita.

Yhdeksi tavoitteekseen European Queer Greens -verkosto on ottanut Pride-tapahtumien tukemisen maissa, joissa hlbtqi-oikeudet ovat yleisesti ottaen huonolla tasolla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Varsova, vaikka Varsova Pride (Parada Rownosci) on Puolan asteikoilla vapaamielinen ja vakiintunut. Kulkueessa oli tänä vuonna yleisöennätys, järjestäjien arvion mukaan jopa 50,000 osallistujaa (poliisin arvio 13,000) 1,7 miljoonan ihmisen Varsovassa.

Hyvinvoivassa yhteiskunnassa kaikki voivat elää ilman pelkoa. Hyvinvoivat ihmiset huolehtivat sosiaalisten ongelmien lisäksi myös ympäristöstään. Äärioikeiston ja konservatiivisten voimien luodessa pelon ilmapiiriä on vähemmistöjen oikeuksien puolustajien tehtävä entistä enemmän yhteistyötä. Tarvitsemme toisiamme, ja äänemme on vahvempi yhdessä. EU-vaalien lähestyessä verkostot ottavat katseen kohti parempaa tulevaisuutta, yhdessä.

Marianne Niemelä
Helsingin Vihreät

Annika Ojala
Vihreät Naiset