jarvinen2008-5_150px.jpgKansanedustaja Heli Järvinen Kerimäeltä jatkaa Vihreiden Naisten puheenjohtajana tulevat kaksi vuotta. Hänet valittiin jatkoon Vihreiden Naisten syyskokouksessa Lahdessa sunnuntaina yksimielisesti.

– Nyt kaikkien aikojen ensimmäisen poliittisen ohjelman valmistuttua Vihreiden Naisten päätehtävä on saada mukaan lisää innokkaita ihmisiä toteuttamaan ohjelman tavoitteita. Viime vuonna onnistuimme tuplaamaan jäsenmäärämme ja saman suunnan säilyttämiseksi lupaan tehdä työtä myös tulevina vuosina, sanoo Järvinen

Heli Järvinen on kerimäkeläinen kansanedustaja ja toisen kauden kunnanvaltuutettu. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri, toimittaja ja viestinnän opettaja. Ennen poliitikon uraa hän on työskennellyt tv:ssä, radiossa ja eri lehdissä 20 vuotta.

Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Anna Moring Helsingistä (varalle Minna Sorsa Ylöjärveltä) Elina Hatakka Inkoosta (varalle Elina Sillanpää Laukaasta), Paula Pohjanrinne Kempeleestä (varalle Sari Hänninen Rovaniemeltä) ja Irene Gröhn Helsingistä, (varalle Elina Koskinen Helsingistä)