Kuntaliiton tuore toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma haluaa karsia alle kouluikäisten menoista rajoittamalla subjektiivista päivähoito-oikeutta. Mäki-Lohiluoman mukaan päivähoito vie rahaa esimerkiksi vanhustenhuollosta. Kuntaliiton toimitusjohtajalta on unohtunut se, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen näkyisi välittömästi nuorten naisten entisestään heikentyneenä asemana työelämässä.

– Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa pätkätöiden ja taantuman aiheuttama määräaikaisten työsuhteiden leikkauspaine ajaa naisia pitkiin jaksoihin työelämän ulkopuolella, toteaa Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja Anna Moring.

– Päivähoito-oikeutta hyödyntää vain pieni joukko perheistä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona , sanoo Vihreiden Naisten puheenjohtaja Heli Järvinen. Esimerkiksi Vantaan kaupungin selvityksen mukaan vuonna 2009 kokopäivähoidossa olevista lapsista vain 5,6 % oli sellaisia, joiden toinen vanhempi oli kotona vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla.

Vihreiden Naisten mielestä on hämmästyttävää, että juuri päivähoito on Kuntaliitossa palvelujen karsintalistalla. Samaan aikaan kun Suomi ikääntyy muuta Eurooppaa nopeammin, syntyvyyden kasvun luulisi olevan koko kansan yhteinen tavoite. Varmuus päivähoitopaikasta voi ratkaista perheen lapsiluvun.

Lisätietoja:

Vihreiden Naisten puheenjohtaja
Heli Järvinen
GSM 050 512 1736

Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja
Anna Moring
GSM 044 5359505.