Naisen elämä ei ole helppoa, eikä ei se ole koskaan ollutkaan. Kysymys miten naiseuteen tai hulluuteen pitäisi suhtautua, on ajankohtainen myös 2000-luvulla.

Muutama aika taaksepäin, 1800-luvulla, lääkärit katsoivat naisen olevan alituisessa vaarassa sairastua hysteriaan ja muihin itsetuhoisuutta aiheuttaviin hermotauteihin. Näin vaara vaani naista raskaana ollessa, synnyttäessä, imettäessä, kuukautisten aikana, murrosiässä ja vaihdevuosissakin. Kaikki naisen biologiset elämänvaiheet muistuttivat sairautta, jolloin naiseus itsessään määrittyi eräänlaiseksi ”ikuisen hulluuden” tilaksi, josta ei voinut parantua. Suomessa säädettiin vuonna 1935 laki, jonka mukaan vajaamielisiä ja mielisairaita voitiin steriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia. Steriloinneista luovuttiin vasta 1969.

Onko naiseus sinänsä stigma? Koemmeko leimautumista, häpeää, kärsimystä tai itsearvostuksen vähenemistä? Kyllä. Meille naisille on tarjoiltu erilaisia rooleja perheessä ja yhteiskunnassa, jotta voisimme olla hyviä tyttäriä, työntekijöitä, äitejä, isoäitejä… ”Vahvat naiset” elävät itse valitsemaansa elämää ja ottavat ylpeinä vastaan kritiikin – niin naisilta kuin miehiltä. Liian perinteinen, hiljainen tai vaatimaton nainen leimataan ihan omin voimin. Ei siis edelleenkään helppoa. Tietämättömyys on vähentynyt, mutta ennakkoluuloja ja syrjintää nainen kohtaa nykyäänkin. Ehkä suurin ero menneisiin aikoihin on se, että kritiikkiä tulee äänekkäämmin kuin sata vuotta sitten ja joka suunnalta.

Ehkä jonain päivänä lakkaamme olemasta muiden kautta jotain ja olemme ”joku”. Ja se riittää. Ensin meidän on opeteltava hyväksymään, vaikka emme aina ymmärtäisikään. On lakattava julistamasta oikeata tapaa olla nainen. Voimme kannustaa ja tukea toinen toisiamme juuri siinä elämässä, joka hyvältä tuntuu. Uraohjus, kotiäiti, aktivisti, omaishoitaja, sinkku, työläinen, yrittäjä tai työtön – mitä tahansa oletkin, hyväksymme valintasi. Saat apua murheeseen ja muutokseen, mutta kukaan ei kerro minkälainen muutoksen pitäisi olla tai kerro miten sinun pitäisi murehtia., vaan tuemme toinen toisiamme ilman ehtoja. Biologinen, sosiaalinen tai anatominen sukupuolisuus ovat osa elämää, nainen on paljon muutakin. Päästetään nyt ainakin itse itsemme irti ”ikuisen hulluuden tilasta”. Päätän lohdulliseen lainaukseen: ”Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan.” ( Simone de Beauvoir)

Leena Rantasalo, Helsingin Vihreät Naiset