naiset Innsbruck
Äitienpäivälle osui tänä vuonna kokousmatka Innsbruckiin. Ajattelin antaa itselleni lahjaksi vapaapäivän Alpeilla, vaeltaen ja luonnonrauhasta nauttien. Vieraanvarainen isäntä, Tirolin maakuntajohtaja, oli kuitenkin päättänyt näyttää parasta mitä kaupunki tarjoaa, ja suunnitellut tiukan ohjelman. Lounas nautittiin luostarissa apotin tarjoileman punaviinin kera. Kun kiittelin apottia vieraanvaraisuudesta, hän totesi, että nauttii aina lounasta mieluummin hyvässä seurassa kuin yksin. Retki jatkui ylös kuuluisalle Bergiselin hyppyrimäelle, sieltä vuoden 1809 taisteluista kertovaan museoon ja parin kirkon ja vanhan kaupungin kautta lopulta illalliselle hotelliin.

Ehkä siksi, että oli juuri äitienpäivä, jäin miettimään naisten ja miesten erilaista roolia eri aikoina ja eri puolilla Eurooppaa. No, se ei ole kenelläkään yllätys, että mietin tasa-arvoa, sitähän teen sekä työkseni – ja puolisoni mielestä turhan usein myös kotona. Kirkkoa johtaa paavi, mäkihyppy on poikien laji, ja museon maalaukset kertovat urhoollisista miehistä taistelemassa itsenäisyyden puolesta. Missä ovat naiset, äidit ja tyttäret? Luostarin keittiöstä hymyilevä nuori nainen kävi tarjoilemassa meille ruokaa. Hyppyrimäellä ei näkynyt naisia, mutta Innsbruckin mäkihyppääjien lukiossa on myös joitakin tyttöjä. Museossa ei kerrottu mitään naisista, jotka hoitivat maatilaa, kutoivat sukkia ja keräsivät sadon talteen, kun miehet taistelivat rintamalla.

Olin vaipua epätoivoon. Eurooppa-päivän illastakin oli tulossa miesten juhla. Innsbruckin kaupungin vuosittain myöntämä Keisari Maximilianin palkinto annettiin tänä vuonna ansioituneelle ruotsalaiselle kuntavaikuttajalle Anders Knapelle Hofburgin linnan Riesen-salissa.

Liian pitkissä puheissa kiitettiin Andersin ansioita kuten asiaan kuuluu – ja ruoka jäähtyi keittiössä ja vieraiden vatsat kurnivat. Ja sitten Anders pelasti päiväni. Anders korosti kiitospuheessaan naisten merkitystä Euroopan historiassa ja vaati, että naisten asemaa päätöksentekijöinä on vahvistettava, niin paikallisesti, EU:ssa kuin globaalistikin. Tästä innostuneena joku ehdotti, että otetaan yhteiskuva paikalla olevista kaupunkien ja kuntien naisvaikuttajista.

EU:n Alueiden komiteassa naisten osuus on vain 22 %, sillä monet jäsenmaat eivät piittaa tasa-arvosta jäseniä nimittäessään. Ehdotukseni edes tiedottaa naisjäsenten vähäisestä osuudesta ja kannustaa nimittämään naisia valtuuskuntiin, komiteoihin ja puheenjohtajiksi herätti lähinnä huvittunutta vähättelyä. Espoossa valtuuston puheenjohtajistossa meitä naisia on tällä hetkellä historialliset kolme – asia, josta kuulee virnisteleviä akkavalta-kommentteja. On huvittavaa olla nainen.

Sirpa Hertell

Vuorotteluvapaalla oleva Vihreiden Naisten pääsihteeri, joka edistää tasa-arvoa Espoon valtuuston varapuheenjohtajana ja EU:n Alueiden komitessa.