Kolme vuotta sitten mietimme piirihallituksen kokouksessa kammarissani Valtakadulla, pitäisikö Vihreiden olla jotenkin esillä SuomiAreenassa. Useimmat sanoivat olevansa pois kaupungista parhaimpaan loma-aikaan. Meillä ei ollut silloin vielä toiminnanjohtajana Minnaa.  Minä ”sain” sitten tehtäKaarina Ranneväkseni olla yhteydessä puoluetoimistoon ja ehdottaa pääkallonpaikan Vihreitä ihan kansanedustajia myöden tulemaan mukaan. Sain kyllä vääntää rautalangasta, mitä SuomiAreena oikeastaan on ja mitä esilläolo siellä merkitsee. Kokemus mukanaolosta kun vasta tekee asiantuntijaksi tässä asiassa. Taidettiin saada yksi kansanedustaja, Outi Alanko-Kahiluoto silloin Poriin näyttäytymään. Ja tuore puoluesihteeri, Lasse Miettinen kaulahuiveineen. Tänä vuonna pääsinkin ihan puolueiden teltalle keskustelemaan Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja veteraanikävijä Outin kanssa tasa-arvosta. ”Tutun” toimittajan sanoin: Oli ilo.

Nyt vuonna 2016 voimmekin jo puhua Vihreiden, Vihreiden nuorten ja Vihreiden Naisten SuomiAreena-traditioista. Kukaan meistä paikallisista ei voi kokonaan mökkiytyä ko. viikon aikana. Ja puolueen johdolle sekä kansanedustajille SuomiAreena on ehdoton must. Kanttarellit ehtii kerätä ja purjeet voi nostaa vasta seuraavalla viikolla. Tärkeää on olla Purje-lavan puupenkeillä silloin, kun puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö puhuu ja useat vihreät kansanedustajistamme ovat framilla. Täpötäydessä Raatihuoneenpuistossa saimme rinta rottingilla kuunnella ja eläytyä Villen terävään ja syvältä luotaavaan, Suomen johtavan oppositiopoliitikon puheeseen. Jos puolueiden tilaisuuksien osallistujamäärä edes jossain määrin ennustaa äänestyskäyttäytymistä tulevissa vaaleissa, niin silloin sataa Vihreiden laariin.

Montako Vihreiden kansanedustajaa sinä bongasit tämän kesän SuomiAreenassa?  Minä olin vähällä onnistua jopa hyppäämään Touko Aallon sähköauton tai – oliko suurempikokoinen pyörä, kyytiin.  Ymmärsin nostaa peukaloni vasta kun Touko jo suhahti Pohjoispuiston bulevardia ohitseni. Muuten tuo Jyväskylän Touko oli jo toissa kesänäkin SuomiAreenassa – ja teki silloinkin minulle oharit kun olin kutsunut hänet aveciksi Porin perusturvan uudenuutukaisen sairaalan avajaisiin. Sen muistan ikuisesti – mutta nakottaa kuitenkin vähän, että tulisiko vihdoinkin silloin, kun Satakunnan uutta Sotea juhlitaan… Taidetaan muuten silloin ajella jo sähköautoilla joka toinen tai ainakin pyörillä.  Niin kaameaa tuo bensa-autojen tungos ja katku SuomiAreenan ja jazzien aikaan kaupungissamme on.

Rohkeat Vihreät naiset tarjosivat jo toisena suvena peräkkäin Rakennuskulttuuritalo Toivon pihalla satakuntalaista ohrakryynipuuroa aamiaiseksi. Satoi tai paistoi. Pilvipoutainen aamu muuttui aurinkoiseksi ja paikalle tulvahti Toivon porttien täydeltä, uskokaa pois, lähes sata aamiaisvierasta, sekä naisia että miehiä. Halusivat ehkä tietää, mitä flyerissa lukeva lause ”tul sääki mee kans prunssil” oikeasti meinaa. (Punssi ko o nii lähell prunssi-sannaa.)

Kyllä kuitenkin useimpien tulon motiivi oli vilpitön, tavata Vihreiden nokkanaisia livenä ja viihtyä leppoisessa ilmapiirissä. Tul sää ens vuannaki!

Toivon perinteisessä pihamiljöössä kuulumisia eduskuntatyöstä ja haastavasta oppositiopolitiikasta Katja avaamassa selinkertoi kansanedustaja Johanna Karimäki. Puoleen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo piti jämäkän puheenvuoron Vihreän politiikan suuntaviivoista tämän päivän Suomessa ja maailmassa. Hän oli juuri kotiutunut köyhyystutkimushommista Brexit-Britanniasta. Katja Mannerström, Vihreiden Naisten puheenjohtaja toimi aamiaistilaisuuden mainiona vetäjänä. Ja särvintä toimitettiin lisää aivan aidan takaa ja arvatkaapa mistä, I love -nimisestä ravintolasta.

Niin meillä Porissa ja SuomiAreenassa rakastetaan… Ruoan tarjoaminenhan on tärkeä rakkauden symboli. Ja tehdään yhteisvoimin terävää Vihreää politiikkaa ihmisläheisessä hengessä.

Voimautuneena ja kiitollisena siitä!

Kaarina Ranne, Satakunnan Vihreät, pj