Annukka Majanto

Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua. Jokaisella lapsella on oikeus elää mahdollisimman terveenä. Lasta on suojeltava välinpitämättömältä kohtelulta. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on huomioitava lapsen etu. Lasta ei saa syrjiä. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Näin sanotaan Unicefin lasten oikeuksien sopimuksessa, joka astui voimaan Suomessa vuonna 1991 eli 25 vuotta sitten. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Paitsi Suomessa.

Koulujen ja päiväkotien home- ja sisäilmaongelmista on viime aikoina puhuttu mediassa paljon. On arvioitu, että pelkästään peruskoulurakennuksista yli 60 prosentissa on sisäilmaongelmia tai kosteuden aiheuttamia vaurioita. Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli viime vuonna reilu 500 000 oppilasta. Koulujen koko vaihtelee suuresti, mutta voitaneen sanoa, että 100 000 – 200 000 lasta altistuu siis päivittäin sisäilmaongelmille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Koulujen sisäympäristön laatu ja oppiminen – tutkimuksen mukaan huono sisäilman laatu heikentää oppimistuloksia. Eikä ihme. En uskoisi itsekään selviytyväni kunnialla työstäni, jos olisin jatkuvasti uupunut, huonovointinen, päätä ja muuta kroppaa särkisi, muisti pätkisi, henkeä ahdistaisi ja joutuisin olemaan usein pois töistä toistuvien hengitystieinfektioiden takia. Miksi me kuvittelemme lastemme selviytyvän tällaisesta meitä paremmin?

Siksi, että home- ja sisäilmaongelmat ovat edelleen tänä päivänä Suomessa tabu. Vaikka ne näkyvät jo viikoittain uutisotsikoissa, sosiaalisessa mediassa ja lehtien mielipidepalstoilla, suurin osa meistä ei kuitenkaan usko tai halua uskoa niiden todellista olemassaoloa. Sillä niin kauan, kuin emme anna tämän ongelman laajuuden ja merkityksen todella tunkeutua aivosolujemme syövereihin, voimme uskotella, että meillä ei ole ongelmaa, joka kasvaa koko ajan ja on kansanterveydellisesti – ja taloudellisesti merkittävä uhka tuleville vuosikymmenille. Ennen kaikkea, voimme uskoa, että meillä ei ole ongelmaa, joka päivittäin polkee lastemme perusoikeuksia – sekä terveiden lasten, mutta ennen kaikkea niiden sisäilmasta jo sairastuneiden lasten, joiden lukumäärää voimme tänä päivänä vain arvailla.

Sisäilmasta sairastuneet lapset ja nuoret ovat lainsuojattomia, jotka armottomasti jäävät paitsi lähes kaikkia niitä lapsen perusoikeuksia, jotka lasten oikeuksien sopimuksessa on mainittu ja Suomessakin lailla voimaan saatettu. Kukaan ei turvaa näiden lasten koulunkäyntiä. Tai kouluahan he saavat toki käydä, mutta yleensä tarjolla on vain sisäilmaongelmaisia tiloja, joissa he jatkavat altistumistaan vaarantaen näin jäljellä olevan terveytensä. Monet heistä ovatkin joutuneet turvautumaan kotikouluun, jolloin heidän opiskelunsa on lähes yksinomaan vanhempien kykyjen ja jaksamisen varassa. Tämä voi pahimmillaan vaarantaa lapsen oppivelvollisuuden suorittamisen. Erilaiset koulukokeilut sekä koulun sosiaalisen ilmapiirin ulkopuolelle jääminen kuormittavat lasta. Näin heiltä evätään oikeus elää mahdollisimman terveenä, sillä lapsilla ja heidän vanhemmillaan on vain huonoja ja huonompia vaihtoehtoja valittavanaan. Kumpi on tärkeämpää, fyysinen vai henkinen terveys? Toteutuuko näin lapsen etu?

Monissa kouluissa ja kunnissa ei ole kykyjä ja resursseja ymmärtää sisäilmasairauksia, eikä ottaa vastuuta sairaiden lasten perusopetuslain mukaisesta oikeudesta opetukseen ja turvalliseen oppimisympäristöön. Näin lapsi on vaarassa syrjäytyä. Koska yhteiskuntakaan ei näitä lapsia kykene auttamaan, vanhemmat ovat lasten tärkein – ja monesti myös ainoa – turva. Ja jos vanhemmat eivät halua altistaa lapsiaan opetukseen ympäristössä, joka on lapselle vaarallinen, turvaudutaan viranomaisten toimesta joskus jopa lastensuojelullisiin toimenpiteisiin. Miltä sinusta tuntuisi, jos sairastuisit vakavasti koulussa, menettäisit näin terveytesi ja oikeuden koulunkäyntiin turvallisessa ympäristössä, joutuisit luopumaan koulukavereistasi, ja lopulta sinulta uhattaisiin viedä vielä perhekin? Arvoton, turvaton ja syrjitty – siltä minusta tuntuisi.

Näitä ajatuksia pyöritellessä  hallituksen Uusi peruskoulu – kärkihanke tuntuu siltä, kuin kääntäisi veistä syvässä ja parantumattomassa haavassa. Haavassa, joka vuotaa verta jokaisen sisäilmasta sairastuneen ja syrjityn lapsen ja hänen vanhempiensa sydämissä. Kärkihankkeen tavoitteena on opetusministerin mukaan parantaa koulujen huonontuneita oppimistuloksia,  vastata tulevaisuuden osaamistarpeisiin sekä tehdä oppimisesta innostavaa läpi elämän.

Uskallan väittää, että oppimistulokset lähtevät paranemaan heti, kun myönnämme, että meillä on tässä maassa ongelma, joka vaatii välitöntä toimintaa ja rahoitusta. Talouden taantuma ja rahan puute eivät riitä selitykseksi siihen, miksi me poljemme lastemme perusoikeuksia tänään, tässä päivässä. Ohjaamme vähät rahat mielummin visioihin, jotka eivät todennäköisesti koskaan toteudu siksi, että emme uskalla ensin katsoa totuutta silmiin ja laittaa perusasioita kuntoon. Rahaa ja resursseja on aina  johonkin ja kyse on vain ja ainoastaan  priorisoinnista – kuinka tärkeää meille on lastemme terveys ja yhdenvertainen oikeus käydä koulua tässä ja nyt? Uskallan myös sanoa, että oppiminenkin on innostavampaa, kun koulua saa käydä terveessä ja turvallisessa ympäristössä. Ja jos emme huolehdi lastemme terveydestä ja erityisesti siitä, että myös sairaat lapsemme saavat käydä koulua, meillä on tulevaisuudessa hyvin paljon vähemmän työkykyisiä osaajia vastaamassa sen ajan osaamistarpeisiin.

Lapsemme ovat tämän maan tärkein ja arvokkain pääoma. He ovat investointi, johon kannattaa sijoittaa. Heidän terveytensä ja tulevaisuutensa turvaaminen tulee olla niin valtion kuin jokaisen kunnan kärkihanke numero yksi tästä päivästä alkaen. Sillä lapsillamme, ja etenkin jo sairastuneilla lapsilla, ei ole enää aikaa odottaa.

 

Annukka Majanto, Vantaan Vihreät Naiset ry:n varapuheenjohtaja ja vantaalainen kuntavaaliehdokas