Metsä on iso ja turvallinen syli. Tuuli suhisee latvoissa, tiaiset tiukuttavat oksilla ja kuusen halaus on pihkainen. Männyn kolossa koputtelee tikka ja neulasista muurahaiset kokoavat kekojaan.

Metsät lohduttavat myös ilmastoahdistuksessa, sillä ne toimivat hiilinieluina. Mitä luonnontilaisempi ja vanhempi metsä on, sitä suurempi hiilivarasto. Voimme rauhassa hengittää metsän tahtiin.

Talouselämän silmissä metsä näyttää erilaiselta. Siinä nähdään kasvavan biotalouden loputtomat mahdollisuudet. Paperimarkkinat hiipuvat, mutta biotalouden kattilat tarvitsevat valtavat määrät puuta. Vaikeasti kierrätettävät muovituotteet pitää päästä korvaamaan uusilla puupohjaisilla materiaaleilla.

Suomen ilmastopaneelin mukaan jo nykyiset hakkuumäärät uhkaavat hiilinieluja. Metsäluonto vaarantuu, samoin vesistöt.

Luonnonsuojelujärjestöjen kansalaisaloite Avohakkuut historiaan keräsi yli 60 000 allekirjoitusta. Ehdin itsekin feissata muutaman viime kesänä Satakunnassa. Aiheesta syntyi toreilla ja turuilla monta hyvää keskustalua. Sovussa erottiin, vaikkei nimeä olisi saatukaan. Uskon, että huoli metsistä tarttui epäilijöidenkin mieliin.

Kampanjan mukaan jatkuvapeitteisiä metsänkasvatusmenetelmiä, niitä, joissa metsiä ei ajella kaljuksi, kokeiltaisiin valtion metsissä. Vähitellen, ja sopivaa konekantaa kehittäen.

Avohakkuiden historia ei onneksi ole pitkä. Ne tuotiin Suomeen toisen maailmansodan aikana, kun kotimaisen polttoaineen piti äkkiä korvata tuontitavara. Tällaisen metsien raiskaamisen piti olla vain väliaikaista, mutta toisin kävi. Syntyi talousmetsä.

Puupelto, jossa kaikki puut ovat samanikäisiä ja samannimisiä, on haavoittuvainen tuholaisille ja taudeille. Lisäksi iso osa metsäluontoa on joutunut ahtaalle, sillä kaikki lajit eivät enää löydä paikkaansa avohakkuiden takia. Jopa mustikka on vähentynyt.

Metsäluonto tarvitsee apuamme. Meidän pitää luopua vähitellen avohakkuista ja hoitaa metsiämme arvokkaina hiilinieluina ja metsälajien kotina. Siitä hyötyvät myös vesistöt ja metsien virkistyskäyttö.

Muoveista voidaan kehittää paremmin kiertäviä tuotteita. Yksi hyvä keino on myös muistaa, että vähemmän on enemmän. Paperipillit ovat tarpeettomia niille, jotka eivät niitä tarvitse apuvälineinä. Kestomukeista ei tarvitse edes puhua.

Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Apua!

 

Susanne Ekroth

Vihreä satakuntalainen. Luonnonsuojelija. Toimittajataustainen kirjoittaja ja kouluttaja.

Olen Porista, mutta asunut jo yli 25 vuotta Raumalla. Juureni ovat Ulvilassa, Kokemäellä, Harjavallassa ja Eurajoella. Olen Satakunnan Vihreät Naiset ry:n ja Rauman Vihreät ry:n varapuheenjohtaja sekä Satakunnan Vihreät ry:n hallituksen varajäsen.