Tyttäreni on neljäsluokkalainen ja nyt hänen elämäänsä seuratessani huomaan mikä todella on tasa-arvon tilanne Suomessa. Edelleenkin ulkoa tulee paine siitä mitä voi ja saa tehdä. ”Ei kai nyt poikien kanssa ole yhteiset liikuntatunnit? Mitä siitä nyt tulee?” Kysyi sotien aikaan syntynyt sukulainen. ”Pojat nyt on poikia” sanotaan pikkuveljelle joka saa eri vapauksia kuin siskonsa monessakin paikkaa. Ei voi. Ei saa. Ei pysty.

Siinä missä minäkin jään välillä sanattomaksi tämän edessä pyörittää neiti silmiään ihmeissään ja kysyy ”Miksi?”. Vaatii vastauksia ja ihmettelee. Nostaa leuan pystyyn ja haastaa antamaan perusteluita.

Siinä samalla kun iäkkäämpien sukupolvien kanssa turhaudun taistoon, nousee toivonkipinä 2000-luvun nuorista, joille tasa-arvo on asia mistä ei pitäisi edes puhua. Lasikatot kilisee voimalla kun nämä tulevat aikuistumaan. Siinä missä me vasta saadaan siihen pieniä aukkoja ja säröjä – räjäyttävät nämä nuoret sen palasiksi toivottavasti pysyvästi.

Ennen sitä meidän pitää raivata tietä, muokata lainsäädäntöä, kouluttaa opettajia ja varhaiskasvattajia. Puhua ääneen epäkohdista ja näyttää esimerkkiä.

Toivoa on.

Katja Andrejev, eduskuntavaaliehdokas Haminasta