Minulta kysytään jatkuvasti miksi olen feministi? Miksi väitän, ettei Suomi ole tasa-arvoinen?

Olen ollut turhautunut kaikki nämä viimeiset vuodet. Olen totaalisen kypsynyt ja täysin kyllästynyt kuulemaan, kuinka miehet tulevat kertomaan, että Suomi on tasa-arvoinen maa.

Ne samat miehet ovat ilmaisseet huolensa syntyvyyden vähenemisestä ja ehdottaneet synnytystalkoita, jotta Suomessa riittäisi veronmaksajia tulevaisuudessakin. Ne samat miehet sanovat silmäänsä räpäyttämättä, että naisten täytyy olla valmiita uhraamaan työuransa ja itsenäisyytensä lapsen hankinnan edestä, koska miehet eivät nyt vain voi raskaaksi tulla. Nainen on itsekäs ja kylmä, jos hän valitsee jotain muuta kuin äitiyden. Ne samat miehet kehuu lehtien palstoilla, kuinka vaimosta tuli vasta oikea nainen siinä vaiheessa kun hänestä tuli äiti. Miksi siis kukaan voisi​ haluta valita​ muuta?

Ne samat miehet puhuu suojelevansa meitä naisia. He suojelevat meitä maahanmuuttajilta ja turvapaikanhakijoilta. He suojelevat meitä siltä, ettei tänne tulisi lakia joka sortaa naisten tasa-arvoa. Nämä miehet ovat huolissaan eri kulttuureissa tapahtuvasta naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. He huutavat toreilla ja netin kommenttipalstoilla, että maassa maan tavalla.

Ja minä ihmettelen. Kuinka pihalla nämä miehet todella ovat siitä, millainen naisiin kohdistuvan väkivallan kulttuuri Suomessa on vallinnut jo kauan ennen yhtäkään maahanmuuttajaa tai pakolaista?

Väkivalta ja naisten lyöminen on ollut aina osa Suomalaista kulttuuria, eikä se ole mihinkään hävinnyt vaikka Sipilän hallitus on kirjannut Suomen olevan tasa-arvoinen maa.

Kun minä puhun tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, tulevat kommenttiosioon miehet sanomaan että oles tyttö hiljaa, et tiedä todellisuudesta mitään.

Todellisuudesta? Minä voin kertoa todellisuudesta.

Joka kolmas nainen saa mieheltään turpaan Suomessa. Se on sitä todellisuutta, jossa me naiset elämme. Siinä on sitä kulttuuria, johon intergroitua. Suomi on Euroopan toiseksi turvattomin maa naisille. Täällä kuolee vuosittain 20 naista nykyisen tai entisen kumppaninsa käden kautta. Turhauttavinta on se, että minä kuten moni muu feministi tiedämme ettei näissä tilastoissa ole kuin jäävuoren huippu.

Joka kerta kun minä puhun tasa-arvosta ja naisten asemasta, tulee joku Juha tai Antti itkemään kommenttikenttään feministien sortavan miehiä.

Joten mitä minä teen? Olen hiljaa ja menen kotiin synnyttämään? Kastan lapseni kuulumaan kirkkoon, jonka konservatiivit eivät mahdollisesti tule hyväksymään hänen seksuaalisuutta, sukupuolta tai edes avioliittoaan.

Päästänkö lapset nettiin juttelemaan sedille, jotka jo 90-luvun lopussa kyselivät siellä minulta ja ystäviltäni karvojemme kasvusta ja rintojemme kehityksestä? Päästänkö teinitytöt kotibileisiin, joissa heidän oma poikaystävä raiskaa heidät kun he ovat sammuneet?

Tämä on sitä todellisuutta. Tämä kaikki tapahtuu meidän Suomessamme ja meidän kulttuurissamme. Se on mahdollista, koska puheet tasa-arvosta ovat tyhjiä ja lähinnä tekopyhiä.

Seuraavan kerran kun mietit, puhutko feminismistä ja haluatko määritellä itsesi feministiksi vai olisiko sittenkin helpompaa olla vähän vähemmän kantaaottava ja puhua tasa-arvosta, niin mieti uudelleen.

Mitä tänne todella tarvitaan?

Taru Yli-Panula on lähihoitaja, Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Seinäjoelta