Olen seurannut keskustelua lasten hankkimisesta ja Suomen väestönkehityksestä ristiriitaisin tuntein. On erinomaista, että Suomessa väestönkasvu hiipuu. On ajattelematonta, jos ei ymmärrä, että väestö ei voi loputtomiin kasvaa ja että jossain vaiheessa tulee eteen tilanne, jossa väestönkasvun on loputtava. Toivon, että tähän ajatteluun herätään nyt, eikä vasta sitten, kun maailma on jo ajautunut liikaväestön aiheuttamaan kaaokseen. Siihen suuntaan tosin ollaan jo kovaa kyytiä menossa. Suomi on monessa asiassa näyttänyt esimerkkiä maailmalle ja toivon, että Suomi uskaltaa olla esimerkki myös siinä, että väestönkasvun taittuminen on toivottava asia.

Miksi sitten koen ristiriitaa? Koen ristiriitaa sen takia, etten pidä siitä, että tätäkin keskustelua leimaa ääripääajattelu ja mustavalkoisuus. On ihan ok lentää ja syödä lihaa, koska sinä se vasta paha olet, kun hankit lapsen! Nuoria ei pidä syyttää lapsen hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä, vaan puhua todellisista ongelmista; miten yhteiskunta saadaan toimimaan siinä tilanteessa, jossa väestö ei enää kasva, kuinka suuri ongelma on kehitysmaiden naisten kouluttamattomuus, miten tärkeää on, että jokaisella naisella on oikeus lailliseen aborttiin, miten ilmainen ehkäisy vaikuttaa vahinkoraskauksien määrään ja kuinka paljon maailmalla syntyy lapsia raiskauksien takia. Asetu hetkeksi 20–30 -vuotiaan naisen asemaan. Naisen, joka on pienestä tytöstä asti kasvanut yhteiskunnassa, jossa tytöt leikkivät nukeilla kotileikkejä, jossa yhteiskunta kasvattaa tytöt äidin roolin ja jossa lähes jokainen nuori nainen on joskus saanut kuulla vihjailuja siitä, että milloinkos niitä lapsia hankitaan. On ristiriitaista elää ajassa, jossa poliitikot kannustavat nuoria vauvatalkoisiin ja toinen ääripää syyttää ilmaston tuhoajaksi niitä, joilla on lapsia.

Uskon, että nämä näkemykset kokee kaikista henkilökohtaisimmin nuori nainen. Taannoin eräässä tilaisuudessa erään keskustalaisen keski-ikäisen naisen suuri huoli liittyen koulutukseen oli se, kuinka hyvin opiskelu tukee perheen perustamista. Voitte kuvitella, miltä tuntui istua samassa pöydässä, minun 28-vuotiaan opiskelijan ja naisen, joka perinteisen mallin mukaan on jo vanha ensisynnyttäjäksi. Koin, että olen vain kohtu, joka halutaan valjastaa uusien veronmaksajien hankintaan. Koin, etten saisi olla enää opiskelija, vaan pitäisi jo kovaa kyytiä olla synnyttämässä ainakin kolmatta lasta.

Olen onnellinen, että elän Suomessa, jossa nainen ei enää ole vain synnytyskone. On mahtavaa, että lapsettomuus on nykyään hyväksytty vaihtoehto. Suomen ei pidä kannustaa väestönkasvuun tai vauvatalkoisiin, mutta ei pidä myöskään syyttää niitä, jotka haluavat perustaa perheen, sillä ratkaisu ei ole, että kaikki ihmiset steriloidaan ja ihmisten lisääntyminen loppuu. Moni suomalainen päätyy hankkimaan vain yhden lapsen. Niin ehkä minäkin. Syyttelyn sijasta meidän tulisi katsoa kuvaa laajemmin. Maailmassa syntyy valtava määrä lapsia sen takia, ettei naisilla ole koulutusta tai mahdollisuutta ehkäisyyn. Naiset ovat sodan ja väkivallan uhreja ja lapsia syntyy raiskauksien takia.

Samaan aikaan, kun Suomen naisia syytetään milloin lapsien hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä, Suomi on leikannut kehitysyhteistyön määrärahoja ja näin ollen ollut vähentämässä sitä apua, jonka Suomi voi tarjota niihin maihin, jossa nainen on synnytyskone. Maailma on globaalimpi kuin koskaan. Köyhien maiden ongelmat, ovat myös Suomen ongelmia. Vaalikoneessa pitäisi kysyä, millainen maailmankatsomuksesi on? Katsotko asioita vain Suomen mittakaavassa vai näetkö kokonaisuuden? Tämä on se kysymys, joka lopulta ratkaisee ihmiskunnan tulevaisuuden.

Iris Westerlund on espoolainen vihreä varavaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Uudenmaan vaalipiiristä