Edellinen hallitus ehti jo ilmaista, että tasa-arvo on saavutettu. Silti yksi pahimmista syrjinnän muodoista, lähisuhdeväkivalta rehottaa meillä. Suomessa joka kolmas nainen kokee eläessään lähisuhdeväkivaltaa. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle ‒ on siis vielä rutkasti matkaa siihen, että olemme tasa-arvoinen maa

Suomi julkaisi viime viikon keskiviikkona Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanon. Istanbulin sopimus on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus, johon liittyviä toimenpiteitä tehtiin Suomessa viime vuonna ensimmäistä kertaa. Täytäntöönpanoon liittyvässä seminaarissa teemana olivat paitsi Suomea koskevat suositukset myös erityisesti sukupuolittuneen väkivallan torjunta sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhrit. Keskiössä olivat uhrien yksilölliset tarpeet ja kohtaaminen.

Seminaarissa ehkä tärkeimpänä seikkana nousi esille, että vaikka sukupuolittunutta väkivaltaa kokevat hyvin erilaiset naiset, on väkivalta monissa tilanteissa hyvin samanlaista. Sen rakenteellisuus on todella hälyttävää. Monet naiset kokevat lähisuhdeväkivaltaa toistuvasti: jopa vuosien ajan tai pahimmillaan läpi koko elämänsä. Monissa tapauksissa väkivalta alkaa lapsuudessa.

Lähisuhdeväkivallan jatkumon yleisyys tekee väkivallasta syrjinnän muodon, jota emme kuitenkaan usein osaa nähdä rakenteellisena epätasa-arvotekijänä. Lähisuhdeväkivalta nähdään yhä perheiden sisäisenä asiana ja suhteisiin liittyvänä yksityisenä asiana, vaikka todellisuudessa lähiväkivallalle altistavia tekijät ovat monilta osin samat kuin moniperustaiselle syrjinnälle muutoinkin altistavat tekijät.

Rodullistetut, maahanmuuttajataustaiset, suomea puhumattomat, mutta myös vammaiset naiset kokevat herkemmin lähisuhdeväkivaltaa. Yksi tärkeimmistä huomioista täytäntöönpanoa koskevassa seminaarissa oli, että vaikka uhri olisi maahanmuuttajataustainen, useimmin näissä tapauksissa väkivaltaa käyttää kantasuomalainen mies.

Lähisuhdeväkivalta ei siis ole mikään “ulkoisista kulttuureista” saapuva ilmiö, vaan suomalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunut syrjintä- ja vallankäytönmuoto, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön. Uhrin kyvyttömyys puolustautua esimerkiksi vammaisena ei siis suojaa väkivallalta, vaan päinvastoin.

Kaikkein pahinta on, että vammaisuus tai esimerkiksi suomen-, ruotsin tai englanninkielen osaamattomuus estää uhria myös hakemasta apua. Monet palvelut ovat saatavilla vain edellä mainituilla kielillä ja esimerkiksi turvakodeista vain osa on esteettömiä.

Täytäntöönpanon seminaarissa oli kuitenkin toiveikas tunnelma. Vaikka tilanne lähisuhdeväkivallan suhteen onkin Suomessa huono, uusi hallitusohjelma tarttuu ongelmiin ponnekkaasti. Kyse onkin ensisijaisesti siitä, että palveluihin saadaan resursseja: aidosti esteettömiä ensi- ja turvakoteja on lisättävä ja sote- sekä rikospalveluiden työntekijöiden osaamista parannettava huomattavasti.

Samalla me kaikki voimme avata silmät sille, että naisia lyödään toistuvasti. Tälläkin hetkellä joku lähipiirissäsi saattaa kokea lähisuhdeväkivaltaa. Ongelma ei poistu sillä, että kuvittelemme väkivallan kohdistuvan sattumanvaraisesti, kun kyse on syrjinnän muodosta.

Bella Forsgrén
Kansanedustaja
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja