Viime viikon torstaina vietetty Asunnottomien yö on maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka avulla halutaan saada näkyväksi ne ihmiset, joilla ei ole omaa kotia. Minut oli kutsuttu avaamaan iltatilaisuutta, jossa olin valmistautunut kertomaan uudesta hallitusohjelmasta ja siitä, miten asunnottomuuden poistamiseen aiotaan tällä hallituskaudella tarttua.

Matkatessani tilaisuuteen oli jo pimeää ja vesisade yltyi entisestään. Näissä syksyn pimeissä hetkissä tuntuu aina siltä, että eteen on melkein mahdotonta nähdä. Katuvalojen säteet eivät riitä piirtämään kadulla liikkuvien ihmisten ääriviivoja. Suojatien kohdalla hidastaessani yht’äkkiä huomasin, että tietä oli ylittämässä äiti ja lapsi. He kulkivat lähes näkymättöminä, tummina, imien itseensä pimeiden iltojen varjot samalla kun kaikki valo heijastui kimalteleviin sadepisaroihin. Varjojen naiset. Se oli tänä vuonna Asunnottomien yön teema.

Siinä hetkessä en enää halunnutkaan puhua hallitusohjelmastamme. Halusin puhua siitä, kuinka vaikeaa asunnottomuuden juurisyitä on tunnistaa ja kuinka harvoin asunnottomuudesta puhuttaessa mielikuvissamme on asunnoton nainen – tai äiti. Suojatietä ylittäneet äiti ja lapsi muistuttivat minua näistä varjoissa elävistä naisista, jotka yrittävät pimeässä löytää reittiään oikeaan suuntaan.

Varjoissa kulkevat ihmiset eivät vielä näy meille rittävän selvästi, koska emme tunnista heitä. Me emme tunnista riittävän hyvin kaikkia niitä syitä siitä, miksi heillä ei ole omaa kotia.

Asunnottomuudesta kärsivät naiset joutuvat pelkäämään jatkuvasti oman itsemääräämisoikeutensa ja koskemattomuutensa puolesta. Ilman heijastinta eli sitä, että he näkyisivät yhteiskunnalle, kulkeminen on turvatonta, sillä ympärillä olevat ihmiset eivät välttämättä huomaa heitä. Asunnottomuuden uhan alla naiset juotuvat miettimään miehiä useammin itsensä lisäksi lapsiaan ja sitä, miten he kykenevät säilyttämään perheensä sekä turvaamaan lapsilleen terveen kasvuympäristön. Lapsen huoltajuuden menettämisen pelko on läsnä joka päivä.

Naisten asemaa osana asunnottomien joukkoa on nostettava keskusteluun enemmän. Se ei saa jäädä enää varjoon, kuten se on tähän saakka jäänyt. Tarvitaan vahvempia moniammatillisia sosiaali- ja perhepalveluita, joiden avulla naisia voidaan tukea enemmän ja paremmin. Huomiota täytyy kohdentaa heihin ja heidän tarpeisiinsa ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi. Asunnottomuuden uhasta kärsivät naiset täytyy tunnistaa, jotta pystyisimme näkemään ja ymmärtämään paremmin juuri sen, mistä he ovat tulossa ja minne he ovat matkalla. Eriarvoisuuden vähentämisessä meillä on vielä matkaa, mutta jokainen kirjoitus ja jokainen ääneen sanottu asia on pieni askel eteenpäin sille tielle, jossa nämä naiset eivät enää jää varjoon.

Me Vihreät jatkamme työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen ja pyrimme siihen, että asunnottomuuden vähentyminen puoleen olisi todellisuutta jo vuonna 2023.

Noora Koponen

Kansanedustaja, Vihreät