Kuva: Tiitus Petäjäniemi

 

Miten vaikeaa meidän onkaan myöntää itsellemme, että Suomi todella on EU:n toisiksi vaarallisin maa naisille. Tilastot osoittavat, että meillä on vielä paljon tehtävää sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi. Ensimmäinen askel on tunnistaa väkivalta ja päättää, että ei, me emme hyväksy tätä. Väkivalta ei ole koskaan yksityisasia ja ensimmäinen lyönti saa luvan olla viimeinen.

Koska elämme todellisuudessa jossa väkivalta on surullisen arkipäiväistä on meillä onneksi olemassa myös toimivia ratkaisuja joilla voimme auttaa seksuaalirikosten uhreja, mikäli niin päätämme. 21.1 julkaistun HS:n uutisen mukaan seksuaalirikosten uhrien matalan kynnyksen tutkimus- ja tukikeskukset, ns. Seri-tukikeskukset ovat jo tähän mennessä osoittautuneet toimivaksi ratkaisuksi yhteiskunnassamme vallitsevaan huutavaan tarpeeseen.

Meillä kaikilla on oikeus saada apua, riippumatta siitä, missä asumme. Ratkaisuja on olemassa, mutta palvelujen alueellisessa jakaumassa on parannettavaa, sanoo Fatim Diarra, Vihreiden varapuheenjohtaja.

Salla Kivelän tuore väitöskirja osoittaa, että väkivalta kirjataan harvoin sairaalassa ylös. Henkilökuntaa on koulutettava tunnistamaan moninaisten perheiden ja suhteiden todellisuudet. Toiminnan tulee olla turvallista ja ja vastaanottavaa. Henkilökunnan tulee kirjata väkivalta selkeästi ylös ja ohjata kohde suoraan avun piiriin.

Väkivalta ei kosketa pelkästään naisia. Myös miesten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen palvelut on taattava. Päättäjien on taattava että avun piiriin hakeutuminen on mahdollisimman esteetöntä ja saavutettavaa jokaiselle, joka apua tarvitsee, Diarra vaatii.

Liian usein ihmisen on taisteltava itselleen kuuluvista palveluista. Kun mieli tai keho sairastuu, on hoitoon pääsyn oltava nopeaa ja mutkatonta.

Väkivallan kierre on katkaistava. Tulevat sukupuolvet eivät saa joutua väkivallan perintömme maksajiksi, sanoo Diarra.

Seri-keskuksen perustamisen taustalla on Euroopan neuvoston Istanbulin sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisystä ja torjunnasta.

Fatim Diarra

Vihreiden varapuheenjohtaja, Vihreiden hallituksen jäsen, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja