Päätöksenteon pohjaaminen parhaaseen mahdolliseen tietoon on tärkeä vihreä tavoite. Hyvällä tietopohjalla voidaan valita parhaat keinot päämäärien saavuttamiseen ja tunnistaa yhteiskunnallisia ongelmia ja niiden syitä. Lopulta politiikassa on toki aina kyse arvovalinnoista. Mitä enemmän ja kattavammin tutkittua tietoa on valintojen pohjalle tarjolla, sen parempi.

Kaikki tämä on periaatteen tasolla selkeää. Käytännössä tiede- tai tietopohjainen päätöksenteko onkin sitten mutkikkaampi työ, joka vaatii jatkuvaa oppimista ja valppautta. Tutkimustiedon hyödyntämisen parhaista käytännöistä, vaikuttavuudesta, haasteista ja edellytyksistä löytyy itsessään tutkimustietoa hyllymetreittäin.

Erittäin tärkeä edellytys on tietysti riippumaton ja riittävästi resursoitu tutkimus. Riippumattomuus ei kuitenkaan ole aivan yksioikoista: esimerkiksi järjestön, elinkeinoelämän tai jopa ministeriön rahoittama tutkimus tai tulosten viestintä saattaa korostetusti heijastella rahoittajan näkökulmaa – tai sitten ei. Datan ja menetelmien avoimuus ja vertaisarviointi ovat keskiössä kun tiedon luotettavuutta arvioidaan. Tiukimmankaan seulan läpi kulkenut tieteellinen tieto ei silti välttämättä ole vapaa vinoumista ja arvovalinnoista. Erityisesti kun kyse on yhteiskunnallisen kehityksen mallintamisesta, mallien sisään rakennetut oletukset vaikuttavat myös johtopäätöksiin. Siinä vaiheessa, kun tutkimustiedosta uutisoidaan ja lopulta jauhetaan pitkin somea, ovat konteksti, epävarmuustekijät ja taustaoletukset usein pudonneet jo ajat sitten kyydistä. 

Silminnähden neutraali ja riippumaton tieto voikin yllättää vinoumillaan. Caroline Criado-Perez tarjoilee tästä liudan esimerkkejä erinomaisessa Näkymättömät naiset -kirjassaan, joka käsittelee kattavasti yhteisen, vakiintuneen tietopohjamme kenties suurinta vinoumaa: Merkittävä osa kaikesta siitä, mitä ihmisistä “tiedämme” on koottu, analysoitu ja tulkittu miesten näkökulmasta. Tämä ns. gender data gap ei tarkoita sitä, että olisimme olleet kaikesta väärässä. Tiedostamatta ja osin tiedostaen kapeana pidetty näkökulma on sen sijaan tehnyt ymmärryksestämme valtavan puutteellista.

Criado-Perez paikkaa puutteellista tietoa kuten sitä pitääkin paikata: uudella tiedolla ja puutteiden esiin tuomisella. Parhaimmillaan tutkimus antaakin äänen äänettömille, tuo esiin ilmiöitä, joita emme edes osaa etsiä ja valottaa rakenteita, joita moni ei haluaisi nähdä. 

Tutkimus ja tutkijat eivät silti aina osu oikeaan. Kaiken tiedon äärellä onkin paikallaan kysyä muutama peruskysymys: Mistä tämä tieto on peräisin? Miten se on kerätty tai tuotettu? Mitä tiedosta voi päätellä, ja mitä ei? Tutkimuksen erehtyväisyys tai vinoumat eivät silti ole argumentti tiedevastaisuuden ja huuhaan puolesta, vaan parasta lääkettä puutteisiin on tarkempi lisätieto.

Päättäjän on syytä olla tutkitun tiedon edessä samaan aikaan kriittinen ja nöyrä. Osa tietopohjaista päätöksentekoa on tietopohjan ja sitä tuottavien rakenteiden kriittinen arviointi. Toinen osa on valmius muuttaa mieltään, kun tietopohja karttuu.

Atte Harjanne

Kirjoittaja on diplomi-insinööri, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Helsingistä.