Koronakriisin varjolla on maailmalla toteutettu joukko poliittisia ja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä yksilöiden seksuaalioikeuksien heikentämiseksi. Retoriikassa on korostunut naisten itsemääräämisoikeuden vastaisuus.

Georgiassa levitetään virheellistä tietoa ja pyritään perustelemaan koronakriisiä uskonnollisin perustein. Sosiaalisen median kanavilla levitetään viestiä siitä, että koronapandemia on Jumalan vastaus abortin sallimiselle.

Etiopiassa niin ikään yhdistetään uskonto ja naisten seksuaalioikeudet koronakriisin puhkeamiseen. Maassa on käynnissä somekampanja, jossa korostetaan koronakriisin olevan Jumalan rangaistus siitä, että naiset tekevät abortteja.

Chilessä konservatiiviset arvot ja retoriikka korostuvat koronapandemian yhteydessä. Tasa-arvon vastustajien mielestä koronakriisi on osittain positiivinen, sillä se palauttaa naiset takaisin kotitöihin.

Puolassa koronan varjolla pyritään vaikuttamaan lainsäädäntöön. Agendalla on abortin kieltävä lakiesitys ja Puolan oikeusministeri ilmoitti maan vetäytyvän Istanbulin sopimuksesta. Sopimuksen tavoitteena on ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Meksikossa poliittinen retoriikka on kohdistunut abortin vastustamiseen. Maan hallitus on myös vähätellyt sukupuolittunutta väkivaltaa ja tarjonnut väärä dataa argumenttiensa tueksi.

Unkarissa hyväksyttiin koronakeväänä seksuaalioikeuksia kaventava lakimuutos. Lakimuutos poistaa transihmisiltä ja muunsukupuolisilta ihmisiltä oikeuden sukupuolen juridiseen vahvistamiseen.

YK:n yleiskokouksessa USA toi keskusteluun 50 maan allekirjoittaman uuden ihmisoikeusjulistuksen, jossa ihmisoikeudet nähdään kulttuurisidonnaisina. Esiin nousivat konservatiiviset aatteet, jotka vastustavat mm. samansukupuolisten oikeutta avioliittoon ja aborttioikeutta.

Konservatiivinen ajattelu lisääntyy hurjasti ympäri maailman osin koronakriisin varjolla. Kansainvälisessä vuoropuhelussa ja kehityspolitiikassa on entistä tärkeämpää puolustaa naisten ja tyttöjen oikeuksia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja turvata mm. seksuaali- ja lisääntymisterveyteen riittävät resurssit ja palvelut.

Ihmisoikeuspuolustajia tarvitaan nyt kaikkialla!

Inka Hopsu

Kirjoittaja on uusmaalainen kansanedustaja ja espoolainen kunnallispoliitikko. Hopsu toimii ulkoasiain- ja ympäristövaliokunnan sekä ETYJ:n Suomen valtuuskunnan varsinaisena jäsenenä.

Koulutukseltani Hopsu on kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Ennen kansanedustajuutta Hopsu työskenteli kansainvälisten asioiden parissa Kirkon Ulkomaanavussa, Opettajat ilman rajoja -verkoston yhteyspäällikkönä ja edustajana Unescon Teacher Task Forcessa.