Ei tarkoittaa aina ei, ja vain kyllä tarkoittaa kyllä. Seksi ilman suostumusta on raiskaus. Tämän pitäisi olla selvää myös lain silmissä, mutta näin ei ole. Siksi päätimme hallituksessa uudistaa seksuaalirikoksia koskevat lait kokonaan niin, että jokaisen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus turvataan.

Uudistukselle on kova tarve, sillä seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistettu kokonaisuudessaan viimeksi 1990-luvulla. Suomi onkin jäänyt pahasti jälkeen lainsäädännössä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin: nykylainsäädäntö tarkastelee käytettyä väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Pahimmillaan edes hyvin selkeää seksistä kieltäytymistä ei ole pidetty merkkinä raiskauksesta.

Tällä hetkellä huomio kiinnittyy aivan liiaksi uhrin toimintaan: oliko tilanne uhkaava, käytettiinkö väkivaltaa tai vastusteliko hän tekoa. Uhrin toiminnan painottaminen häivyttää sitä tosiasiaa, että väkivalta on aina tekijän vastuulla.

Auttamatta vanhentunut ja ongelmallinen seksuaalirikoslainsäädäntö tulee uudistaa kokonaisuudessaan, sillä sen perustavanlaatuinen määritelmä seksuaaliselle väkivallalle on pahasti puutteellinen ja vanhanaikainen. Pelkkä pieni hiominen ei siis riitä.

Vaikka uudistuksen lähtökohta on oikea, tämänhetkistä luonnosta uudistuksesta on kuitenkin myös kritisoitu sen puutteista. Oikeusministeriö käy läpi parhaillaan palautetta, jota on annettu viime kesänä julkaistun asiantuntijaryhmän esityksen pohjalta. Esimerkiksi Amnesty jätti eriävän mielipiteen lakiluonnosta valmistelleen työryhmän esitykseen.

Näin isoja kokonaisuudistuksia tehdään harvoin. Siksi on todella tärkeää, että uudistus täyttää aidosti sille asetetut tavoitteet. Siksi puheenjohtamani eduskunnan Feministiryhmä järjesti helmikuun alussa seminaarin, jossa kuultiin Amnestyn asiantuntijaa Otava Pihaa sekä lain puutteita esille nostaneita rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriaista ja professori Johanna Niemeä. Lisäksi oikeusministeriön kriminaalipolitiikan ja rikosoikeusosaston päällikkö Ari-Pekka Koivisto oli kertomassa uudistuksesta.

Tilaisuus vahvisti pitkälle sitä viestiä, jota asiantuntijat ovat tuoneet esiin jo viime kesästä asti: uudistuksen tavoitteet ovat aivan oikeat, mutta vielä on paljon kehitettävää ennen kuin esitetyillä lakimuutoksilla saadaan oikeasti turvattua jokaisen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus.

Ensinnäkin seksuaalisen väkivallan määritelmän keskeiseksi käsitteeksi kaavailtu vapaaehtoisuus tulee määritellä hyvin tarkasti. Vapaaehtoisuudelta putoaa pohja, jos taustalla on valta-aseman väärinkäyttö, kiristäminen tai muu painostus. Tämän pitää näkyä selkeästi tulevassa lainsäädännössä ja tulkintaa ohjaavissa lain esitöissä.

Erityisen paljon kysymysmerkkejä herättää myös esitys jättää seksuaalinen hyväksikäyttö osaksi lakia, vaikka nämä teot voitaisiin sisällyttää myös raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen määritelmiin. Mihin tarvitaan erillistä kolmatta kategoriaa? Hyväksikäytössä on kyse haavoittuvassa asemassa olevaan uhriin kohdistuvista seksuaalisista teoista, jotka tehdään haavoittuvuutta hyväksikäyttäen. Herää kysymys, että miksi heihin kohdistuvat teot pitäisi voida tuomita erillisen, osittain lievemmän asteikon mukaan. Eikö raiskaus ole aina raiskaus ja haavoittuvuuden hyväksikäyttö pikemminkin peruste tuomion koventamiseen kuin lieventämiseen?

Kolmas puute työryhmän esityksessä on, että Suostumus2018-kansalaisaloitteessa vaadittu raiskauksen tuottamuksellinen tekomuoto loistaa poissaolollaan. Tuottamuksellisuus tarkoittaa sitä, että rikos tapahtuu tekijän törkeän huolimattomuuden seurauksena. Ajatuksena on, ettei suostumusta seksiin voi vain olettaa – etenkään, jos tilanteessa on merkkejä suostumuksen puutteesta tai toisen osapuolen alentuneesta kyvystä ilmaista suostumuksensa. Lapsiin kohdistuvien rikosten osalta tuottamuksellisen tekomuodon tavoitteena on vahvistaa aikuisten vastuuta selvittää toisen osapuolen ikä, mikäli tämä vaikuttaa alaikäiseltä.

Moni on myös kritisoinut sitä, että esitys on epäselvä alaikäisen suojaikärajan osalta, mikä voi osaltaan heikentää nuorten asemaa. On selvää, että suojaikärajan on oltava niin yksiselitteinen, että se ei jätä tulkinnanvaraa. Lakiesitystä tuleekin tältä osin tarkentaa, eikä uudistus saa johtaa uhrin aseman heikentymiseen missään tilanteessa. Uudistus on käytävä läpi kohta kohdalta, jotta voidaan varmistaa, että hyvin haavoittuvassa asemassa olevien kuten alaikäisten oikeusturva ei heikkene.

Lisäksi valmiin lain tulee olla joka tavalla Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen mukainen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sopimuksen kohtaan 46, jossa esitellään teon raskauttavia asianhaaroja.

Uudistuksen lakiesitysten hiomisen lisäksi asiantuntijat ovat korostaneet, että uudistuksen myötä on aivan keskeistä huolehtia lain tavoitteiden toteutumisesta myös käytännössä. Tämä edellyttää täydennyskoulutuksen tarjoamista niin viranomaisille kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, jotka ovat monesti ensimmäinen väkivallan uhrin kohtaava taho. Samalla poliisille, syyttäjälle ja oikeuslaitoksille tulee turvata riittävät resurssit, jotta tapaukset saadaan nopeasti ja oikeudenmukaisesti käsiteltyä. Tämä ihmisoikeuksien toteutumista vahvistava työ on onneksi jo aloitettu sisäministeri Ohisalon johdolla. Seksuaalisen väkivallan uhreille on kohdistettu myös huomattavasti lisää tukea niin SERI-tukikeskusten verkoston laajentamisen kuin esimerkiksi apua tarjoavien järjestötoimijoiden rahoituksen kasvattamisen kautta.

Olen samaa mieltä asiantuntijoiden esittämien arvokkaiden huomioiden kanssa. Siksi on hienoa, että viime kesällä julkaistua työryhmän esitystä ollaan parhaillaan hiomassa. Tällä hetkellä työryhmän esityksen herättämää palautetta perataan oikeusministeriössä. Asia tuodaan eduskunnan käsittelyyn todennäköisesti vasta syksyllä 2021, jonka jälkeen se käydään huolella läpi vielä muun muassa lakivaliokunnassa ja täysistunnossa.

Toisin sanoen lakiesitys muovautuu vielä oikeusministeriön viranhaltijoiden ja meidän päättäjien käsissä. Uudesta seksuaalirikoslainsäädännöstä onkin hiottava mahdollisimman tarkka ja yksiselitteinen. Näin vahvistetaan niin rikoksesta epäillyn kuin uhrin oikeusturvaa.

Seksuaalirikosten kohdalla epäselvät lait ovat tutkitusti erityisen iso riski uhreille. Mitä enemmän tilaa jää tulkinnoille, sitä todennäköisemmin väkivalta ei johda minkäänlaiseen tuomioon tai edes esitutkintaan. Tulkintoja ohjaavat nimittäin vallitsevat asenteet. Seksuaalirikosten kohdalla ne ovat valitettavan usein epäiltyjen tekijöiden puolella, kun taas uhreihin suhtaudutaan epäilevästi, vähättelevästi tai jopa kielteisesti. Siksi tulkinnoille eli näille asenteille tulee jättää mahdollisimman vähän tilaa.

Raiskaus on aina raiskaus eikä raiskaus ole ikinä uhrin vika. Jokainen päättää oman kehonsa rajoista itse, ja vain kyllä tarkoittaa kyllä. On korkea aika ottaa nämä perusasiat myös seksuaalirikoslain lähtökohdiksi!

Iiris Suomela

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja ja eduskunnan feministiryhmän puheenjohtaja

iirissuomela.fi