Suomessa turvallisuudesta, yhteiskunnan kriisinkestävyydestä ja varautumisesta käytävä keskustelu on edelleen hyvin sukupuolittunutta ja asiantuntijoina näissä keskusteluissa esiintyvät enimmäkseen miehet. Taustalla on varmasti se, että historian saatossa miesikäluokat ovat saaneet erityisesti asepalveluksen suorittamisen kautta koulutusta kokonaisturvallisuudesta ja varautumisesta samaan aikaan, kun naiset on pitkälti suljettu tämän tiedon ulkopuolelle.

Yhteiskuntamme olisi kuitenkin huomattavasti paremmin suojattu, jos ottaisimme myös naiset nykyistä laajemmin mukaan varautumiseen ja kriisinkestävyyden kehittämiseen. Tämä olisi tärkeää erityisesti siksi, että yhteiskuntaamme kohdistuvat turvallisuusuhat ja potentiaaliset häiriöt ovat yhä moninaisempia ja esimerkiksi vieraiden valtioiden harjoittamat hybridi- ja kyperoperaatiot voivat kohdistua esimerkiksi sosiaalisen median kautta keneen tahansa meistä.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus täytti viime vuonna 25 vuotta. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneiden osuus on viime vuosina ollut merkittävässä nousussa ja naiset ovat suoriutuneet palveluksesta hyvin. Sen sijaan kriisinhallintatehtäviin on ollut haasteellista löytää riittävästi naisia mikä on tuottanut haastetta kansainvälisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Sanna Marinin hallitusohjelmaan onkin kirjattu tavoitteeksi, että naisten määrää kriisinhallintatehtävissä tulee lisätä.

Toimintakulttuurin ja tasa-arvoasenteiden muutokset näyttävät olevan huomattavan hitaita. Vaikka naiset ovat ansioituneet ja edenneet armeijassa vaativiin tehtäviin, kohdistuu naisiin edelleen syrjintää ja seksuaalista häirintää asepalveluksen aikana. Asiasta uutisoitiin viimeksi valtakunnallisesti tällä viikolla (19.4.2021) . Puolustusvoimien on aivan välttämätöntä muuttaa toimintakulttuuriaan näiden ilmiöiden kitkemiseksi. Tähän liittyen viime vuonna on muun muassa aloitettu muista Pohjoismaista saadun mallin mukaisesti yhteistupakokeilu. Kokeilu aloitettiin Reserviupseerikoulussa Haminassa ja sitä on laajennettu muihinkin yksiköihin. Kokeilusta on jo tuoreeltaan saatu hyviä kokemuksia, minkä minulle vahvisti myös Reserviupseerikoulun johtaja Vesa Helminen kun hänet viimeksi tapasin.

Suomen perustuslain mukaisesti kaikkia Suomen kansalaisia koskee maanpuolustusvelvollisuus, mutta asevelvollisuus ja kutsuntavelvollisuus koskevat vain miehiä. Laissa on katsottu miehiä koskevan asevelvollisuuden toteuttaminen hyväksytyksi syyksi poiketa yhdenvertaisuusperiaatteesta. Tasa-arvolain 9 §:ssä asevelvollisuus onkin nimenomaisesti rajattu lain soveltamisen ulkopuolelle.

Sen lisäksi, että tämä sukupuolittunut järjestelmä ja tasa-arvolakiin kirjattu poikkeus on vaikuttanut mm. turvallisuusosaamisen ja -asiantuntijuuden keskittymiseen miehille sillä on todennäköisesti muitakin vaikutuksia yhteiskuntaamme ja käsitykseen miesten ja naisten rooleista. Meillä Suomessa on kaikista tasa-arvotoimista huolimatta edelleen huomattavan vahvasti sukupuolittunut käsitys naisten ja miesten rooleista. Tämä epäsuhta näkyy mm. erilaisissa verkostoissa, ammateissa ja jopa perheiden sisäisessä työnjaossa.

Nykynuorisolle sukupuoleen perustuva erilainen kohtelu alkaa olla täysin vierasta ja lainsäädännön ristiriitaisuus yhä ilmeisempää. Kutsunnat ja asevelvollisuus voivat olla ensimmäisiä nuorten kohtaamia asioita, joissa velvollisuudet eroavat sukupuolesta riippuen. Nuorille miehille tulee kirje Puolustusvoimilta sinä vuonna, kun he täyttävät 18 vuotta ja heillä on velvollisuus osallistua kutsuntoihin. Naisille kirjettä ei tule. Toistaiseksi nuorten maanpuolustustahto on pysynyt korkealla, mutta on aivan välttämätöntä kehittää järjestelmää yhdenvertaisemmaksi ja nykyaikaisemmaksi, jotta sen hyväksyttävyys nuorten keskuudessa säilyy ja maanpuolustustahto pysyy korkealla tasolla. Näin turvataan tarpeellinen määrä motivoituneita koulutettavia. Asenneilmapiiri nuorten keskuudessa voi muuttua nopeastikin, mikäli uudistuksia ei uskalleta tehdä ajoissa.

Lisäksi nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on todennäköisesti muiltakin osin ristiriidassa yhdenvertaisuuslain kanssa. Palveluskelpoisuusehtojen kiristyminen sulkee yhä useamman motivoituneen nuoren varusmiespalveluksen ulkopuolelle. Nykyisin esimerkiksi ykköstyypin diabetes estää varusmiespalveluksen suorittamisen, vaikka koko 2000-luvun ajan vuoteen 2018 saakka diabeetikkojen tilanne voitiin huomioida yksilöllisemmin ja valtaosa heistä suoritti asepalveluksen. Samanaikaisesti Puolustusvoimissa valmistaudutaan yhä moninaisempien turvallisuusuhkien torjumiseen ja esimerkiksi kypertoiminnan kehittämiseen ja voisi kuvitella, että fyysisten rajoitteiden perusteella ei enää tarvitsisi automaattisesti sulkea motivoituneita koulutettavia ulkopuolelle. Kehitys on edennyt aivan toiseen suuntaan kuin yhteiskunnassa muuten, koska esimerkiksi diabeteshoito kehittyy jatkuvasti. Lisäksi meillä on edelleen ammatteja, joihin kouluttautumisen edellytyksenä on suoritettu asepalvelus, joihin pääsyä diabetes ei muuten estäisi. Puolustusvoimien olisi mielestäni syytä muistaa, että yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kaikkia yhteiskunnan sektoreita osallisuuden mahdollistamiseen. Tähän ovat kiinnittäneet huomiota mm. Suomen invalidiliitto, sekä Suomen diabetesliitto.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat kokevat nykyisen binäärisen järjestelmän usein syrjivänä ja ulossulkevana. Esimerkiksi transnuorilla voi olla vaikeuksia löytää väylää asevelvollisuuden suorittamiseen vahvasta motivaatiosta huolimatta, erityisesti silloin, jos juridinen sukupuoli ei vastaa todellisuutta. Haasteeksi palvelukseen astumiselle nousee jo se, että miehille ja naisille on erilliset ja erilaiset kutsuntatilaisuudet. Puolustusvoimia on tärkeää sparrata huomioimaan yhdenvertaisuuslain velvoitteet nykyistä paremmin varusmiespalveluksen järjestelyissä. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa yksiselitteisesti, että osallistumismahdollisuudet on käytännön tasolla turvattava.

Hallitusohjelman kirjausten mukaisesti asevelvollisuuden kehittämistä kartoittamaan on asetettu parlamentaarinen komitea. On tärkeää, että komitea ottaa uudistustyön vakavasti. Tavoitteena tulee olla maanpuolustuksen ja asevelvollisuuden malli, joka lisää yhdenvertaisuutta ja tukee kokonaisturvallisuutta samalla kun huolehditaan maanpuolustuksen ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta. On selvää, että mahdolliset muutokset täytyy tehdä siten, että puolustuskyky ei vaarannu, mutta samalla on uskallettava ottaa järjestelmän kehittämisessä niin monta loikkaa yhdenvertaisempaan suuntaan kuin mahdollista.

Uudistus voidaan toteuttaa vaiheittain. Lyhyellä tähtäimellä askel oikeaan suuntaan olisi jo kutsuntavelvollisuuden laajentaminen koskemaan koko ikäluokkaa. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena tulee olla kokonaisuudessaan yhdenvertainen järjestelmä. Sellainen olisi koko ikäluokkaa koskeva kansalaispalvelusmalli, jossa tarjotaan mahdollisuus valita erilaisia kokonaisturvallisuuteen ja kriiseihin varautumiseen liittyviä koulutusvaihtoehtoja. Näistä vaihtoehdoista yksi voisi olla asepalvelus. Se on ainakin selvää, että tämän aihepiirin laajan yhteiskunnallisen keskustelun paikka on juuri nyt, kun komiteatyö on meneillään, mikäli asevelvollisuusjärjestelmää halutaan uudistaa.

Hanna Holopainen
Vihreiden kansanedustaja Kaakkois-Suomesta
hallintovaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen
parlamentaarisen asepalvelusta kehittävän komitean jäsen