Vaalien monipuolinen ehdokasasettelu on demokratian kulmakiviä. Tänä keväänä otsikoissa ovat kuitenkin olleet uutiset, joiden valossa yhä useampi jättää lähtemättä ehdolle vihapuheen ja häirinnän takia. 

Myös Kuntaliiton uudesta julkaisusta Sietämisen rajat – Kunnallisten luottamushenkilöiden kokemuksia häirinnästä selviää, että häirintä on yleistynyt, vaikka kuntien luottamushenkilöiden kokemukset häirinnästä jäävät usein kertomatta. Häirinnästä raportoimiseen ei ole kanavia tai keinoja. Toisaalta häirintää seuraa häpeä: Siitä ei usein haluta puhua, ainakaan julkisesti. 

Näissä kuntavaaleissa meillä onkin vakavan kysymyksen paikka: Missä määrin nykyinen tilanne rapauttaa arvokasta demokratiaamme? Erityisen ongelmallista on, mikäli nykyinen ilmapiiri estää naisia ja vähemmistöjen edustajia osallistumasta politiikkaan. Näin uhkaa nyt käydä. Tämä ei ole ainoastaan taka-askel demokratialle, vaan myös tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle.

Useimmiten häirintää on vaikea tunnistaa, eikä sitä myöskään aina sisäistetä laittomaksi toiminnaksi. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää käydä julkista keskustelua siitä, missä määrin eri häirinnän muodot tunnistetaan ja tunnustetaan. Muuttuvalla maailmalla on toki iso rooli kokonaisuudessa. Somen suosio politiikasta viestimisessä ja vaalikampanjoiden tekemisessä ovat kasvaneet. Yhä isompi osa häirinnästä tapahtuukin juuri somessa.

Nykyisessä tilanteessa voidaan nähdä kolme tasoa: Yhtäällä ehdokkuudesta kieltäydytään häirinnän ja vihapuheen pelossa. Toisaalta samaan aikaan luottamustoimijat tosiasiallisesti kokevat sitä. Näiden lisäksi muun muassa uhkailu on johtanut keskusteluaiheiden kaventumiseen. 

Kuntaliiton selvityksen mukaan kuntien luottamushenkilöihin kohdistuukin häirintää ja uhkailua useilta eri tahoilta. Häirintää esiintyy sekä kuntaorganisaation sisällä että sen ulkopuolelta. Huomattavaa on, että häirintää kohdataan niin puolueryhmien sisällä kuin puolueiden välilläkin. 

Erityisen iso vaikutus häirinnällä on yksilöiden elämään. Se vaikuttaa kohteeksi joutuneiden henkilöiden hyvinvointiin sekä heidän läheisiinsä ja koko elinpiiriin.

Häirinnän kokemus asettuu luottamushenkilöillä asiakysymysten ja henkilökohtaisuuksien rajalle. Asiakysymyksistä käytävä keskustelu ja mielipide-erot ovat osa politiikkaa. Kyse ei ole siis mielipide-eroista, vaikka tietyt tahot yrittävätkin kääntää keskustelun häirinnästä siihen. On yksiselitteistä, että esimerkiksi henkilöön kohdistuva loukkaaminen, seksuaalissävytteinen, epätoivottu käytös ja uhkailu ylittävät soveliaan käytöksen rajat.

Häirintään puuttuminen vaatii meiltä toimia yhteiskunnan eri tasoilta. Paikallisella tasolla siihen on puututtava luomalla yhteisiä rajoja ja periaatteita päätöksenteon keskusteluareenoille, myös sosiaaliseen mediaan. Kaikille on oltava selvää, missä raja kulkee. Lisäksi häirintäkokemuksien käsittelyyn tarvitaan toimivia kanavia paikallisella tasolla ja virkavallan kanssa. 

Viime kädessä häirinnällä on huolestuttavia ja vakaviakin vaikutuksia paikallisen päätöksentekoon. On meidän jokaisen vastuulla pitää huolta näissäkin vaaleissa, ettei kukaan joudun häirinnän ja vihapuheen kohteeksi. Turvallisia vaaleja!