Julkaisuvapaa heti

Valtakunnallinen Vihreät naiset on valinnut sääntömääräisessä syyskokouksessaan Tampereella 18.-19.11. puheenjohtajakseen kansanedustaja Inka Hopsun. Uusmalainen Inka Hopsu on toisen kauden kansanedustaja, Vihreän eduskunraryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan ihmisoikeusverkoston puheenjohtaja. Espoon kuntapolitiikassa hän vaikuttaa valtuutettuna neljättä kautta. Hänet valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle.

“Tässä ajassa feminismin merkitys korostuu entisestään. Olemme huomanneet niin globaalisti kuin Suomessakin, että tasa-arvon edistyminen ei ole itsestään selvää – päinvastoin takapakkia otetaan aivan liian helposti. Monia saavutettuja voittoja joudumme puolustamaan yhä uudelleen”, toteaa Hopsu.

Vihreiden naisten puheenjohtajuus siirtyy Hopsulle vuoden vaihteessa kansanedustaja Bolla Forsgrénilta, joka keskittyy Vinan puheenjohtajuuden jälkeen puolueen varapuheenjohtajana toimimiseen. 

Syyskokouksessa valittiin Vihreille naisille uusi hallitus. Valtakunnallisen yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Amu Urhonen Tampereelta, Heidi Aaltonen Raisiosta, Laura Tarvainen Rovaniemeltä, Jasmin Tuomi Helsingistä sekä yksivuotiskaudeksi Kati Paasovaara Oulusta. Varajäseniksi kaksivuotiskaudelle valittiin Saana Sarmela ja Marja Marin Helsingistä, ja yksivuotiskaudelle Saana Nuutinen Kauniaisista ja Eija Luostarinen Kuopiosta.

Hallituksessa jatkavat varsinaisina jäseninä Oona Foster Helsingistä, Marika Paavilainen Espoosta ja varajäseninä Suvi Kukkonen Helsingistä, Anna Moilanen Tampereelta ja Tuija Mäkinen Jyväskylästä.

Lisätietoja:

Inka Hopsu
kansanedustaja, vihr.
Vihreiden naisten puheenjohtaja 2024-2025
puh. 09 432 3054

Vihreiden naisten toiminnanjohtaja Taru Anttonen
040 514 9333