Auni-Marja Vilavaara: Mikä on UN Women Finland ry?

UN Women Finland ry on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tasa-arvojärjestön Suomessa toimiva paikallisjärjestö. UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen puolestapuhuja, joka puolustaa naisten oikeuksia yli sadassa maassa.  Sen tavoitteena on saavuttaa maailma, jossa on yhtä arvokasta syntyä tytöksi kuin pojaksi – jossa miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet.

Koko järjestön ja sen  Suomessa ja muissa maissa  toimivien paikallisjärjestöjen tavoitteena  on rakentaa maailmaa, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus, tarjota naisille mahdollisuus ihmisarvoiseen työhön ja omien tulojen hankkimiseen sekä tukea naisia konflikteissa, katastrofeissa ja rauhanrakentamisessa. Järjestön tavoitteena on myös vahvistaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja naisten osallistumista päätöksentekoon. Ajankohtainen asia on palkkatasa-arvo,  jota koskevaan  lehdistötiedotteeseen voi tutustua täällä.

Suomessa järjestön keskustoimisto on Helsingissä. Suomen kansallista yhdistystä johtaa hallitus, jossa Vihreillä naisillakin on yksi paikka. Allekirjoittanut on nyt sen haltijana. Suomen yhdistyksellä on myös eri puolilla Suomea paikallistoimikuntia. Yhdistyksen jäseneksi ja kuukausilajoittajksi voi liittyä kuka tahansa, joka haluaa tukea järjestön toimintaa.

Niin New Yorkissa olevan tasa-arvojärjestön kuin sen kansallistenkin yhdistysten yhtenä tehtävä on kerätä rahaa järjestön tavoitteiden toteuttamiseksi. Varoja kerätään niin maanjäristysten uhreille kuin laajempien ohjelmien rahoittamiseksi. Kansallisen järjestön toiminnasta, tavoista toimia ja meneillään olevista hankkeista löytyy tietoa järjestön verkkosivuilta.

Alla esimerkki järjestön organisoimasta tulevasta tilaisuudesta.

 

Auni-Marja Vilavaara

Kirjoittaja on Helsingin Vihreiden Naisten jäsen, Helsingin seudun Ikivihreiden puheenjohtaja sekä eläkkeellä oleva juristi 40 vuoden työkokemuksella.

 

What would feminist peace look like?

Alkaa: 05.10.2017 klo 14:15- 16:45

Paikka: Tiedekulma, Fönster, Yliopistonkatu 4, Helsinki, Suomi

A very warm welcome to the event organized by Finland National Committee for UN Women and Helsinki Gender, Peace and Secuirty researcher collective:

14:15- 15:15 What would feminist peace look alike? Why women have become wary of “peace” that too often translates into violent peace? How does (anti)racist speech and actions coincides with gendered peace?How can we build inclusive feminist peace?

15:15-16:45 Boiling Point documentary (90min) Let’s not wage hate; instead, let’s treat each other with respect. Director-writer Elina Hirvonen’s first feature, Boiling Point, is a documentary that depicts the two sides of an angry and divided Finland: asylum seekers and an anti-immigrant street patrol group called Soldiers of Odin.

Teresia Volotinen: Meille myös naisten museo!

Matkustelin kesällä Tanskassa. Eräs maailman harvoista naistenmuseoista sijaitsee vuoden 2017 kulttuurikaupunki Aarhusissa. Mikä ihmeen naisten museo?

Kvindemuseet i Danmark esittelee naisten elämää ja työtä sekä herättää keskustelua seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja tasa-arvoon liittyvillä teemanäyttelyillä. Naisten museo on sijainnut vuodesta 1984 Aarhusin vanhassa kaupungintalossa 1200-luvulla rakennetun tuomiokirkon kupeessa. Hieno paikka!

Emme aina tule ajatelleeksi, että historiankirjoitus on enimmäkseen miesten historiaa, mutta tämä museo nostaa esiin niin menneiden aikojen kuin nykyajan naisvaikuttajat.  Museon aulassa on kaksi upeaa lasimaalausta, joista toinen esittää tuota meitä suomalaisiakin Kalmarin unionin valtioliitossa hallinnutta voimanaista, nykyisen Tanskan kuningattaren kaimaa Margareetaa (1353 – 1412). Ihanaa oivaltaa, että hän oli aikanaan myös meidän hallitsijamme!

Vanhan jugend-tyylisessä valtuustosalin keskelle on sijoitettu Mathilde Fibigeria (1830 – 1872) esittävä teos.  Tämä Aarhusissa asunut nainen, joka oli ammatiltaan sähköttäjä, oli Tanskassa ensimmäinen naisten oikeuksien julkinen puolustaja. Hän kirjoitti jo 19-vuotiaana kirjeromaanin Clara Raphael, joka kertoo naisten heikommasta asemasta miehiin verrattuna.  Mathilde Fibigerin kunniaksi on nimetty Tanskassa vuodesta 1970 lähtien vuosittain jaettava tasa-arvopalkinto Mathildeprisen.

Museossa on hienosti ajateltu lapsivieraita ja lapsuuden historiaa kokoamalla elämyksellinen tyttöjen ja poikien elämäntarinat kokonaisuudeksi nimeltä Pigernes och drengernes historier. Tässä osiossa pääsee sisään valitsemansa henkilön elämään, ja voi vaikkapa pukea päälleen henkilöhahmon vaatteet.

Museon pysyvä näyttely on nimeltään Køn Redelighed eli Gender Blender, joka esittää tasa-arvoa ja sukupuolten moninaisuutta eri perspektiiveistä, kuten työ, huumori, vartalo, perinne, politiikka, maailma, taide tai aktivismi.  Kiinnostavaa oli nähdä esim. 1970- 80 -luvuilla Tanskassa vaikuttanutta Rødstrømper– eli Punasukka-naisliikkeestä kertova pikku näyttely, jossa oli esillä esineitä ja julisteita.

Suuren vaikutuksen teki vinttikerrokseen sijoitettu australialaisen taiteilija Deborah Kellyn taidenäyttely Venus Envy.  Hän on koonnut mainioita kollaaseja länsimaisen taiteen alastonkuvista, ja herättää niiden avulla keskustelua aiheesta sukupuoli, valta ja etuoikeudet. Näyttely liittyy osuvasti myös kulttuurikaupungin teemaan RETHINK.

Käynti Kvindemuseetissa on kaiken kaikkiaan vaikuttava rethink-elämys, uusia ajatuksia herättävä. Päällimmäisin on: meille myös naisten museo! Kukahan Suomessa tarttuisi ajatukseen, että mekin tarvitsisimme tällaisen museon?

Teresia Volotinen

Kirjoittaja on Espoon Vihreiden Naisten puheenjohtaja.

Tanja Petrell: Hämmästelyä strategiaperhosten äärellä

Hädin tuskin sitä kehtaa kertoa, että on viettänyt lauantai-iltapäivän yhdistyksen strategiaa työstäen. Kaikkihan nyt sen tietävät miten pitkäpiimäistä hommaa strategian miettiminen on: Istutaan kuumassa / kylmässä / huonosti ilmastoidussa / liian tehokkaasti ilmastoidussa (valitse sopiva kohta) neuvotteluhuoneessa muiden pitkästyneiden ihmisten kanssa, yritetään vaikuttaa siltä, että tiedetään mitä visio, missio ja mittarit tarkoittavat, odotetaan kahvitaukoa ja selataan salaa kännykältä Facebookia. Väärin väärin väärin!

Viime lauantaina polkaisimme käyntiin Vihreiden Naisten strategiaprosessin kera puheenjohtajakumppanini Merja Kähkösen sekä pienen mutta pippurisen työryhmäosallistujajoukon kanssa, ja päivä oli silmiä avaava ja elähdyttävä. Kaikkeni annoin ja olin väsynyt päivän päätteeksi, mutta se oli joka hetken arvoista.

Luotin alusta alkaen siihen, että työryhmään valikoituneet tyypit eivät jää huuli pyöreänä ihmettelemään. Ihan todella luotin siihen. Silti hämmästyin. Hämmästyin sitä, miten vahvalla energialla ja sitoutuneisuudella asiaan käytiin käsiksi. Hämmästyin sitä, miten hyvin työryhmäläiset olivat suorittaneet etukäteisvalmisteluja.

Hämmästyin sitä, miten raikkaita ajatuksia ilmoille tuotiin. Tiedätkö sen tunteen kun muina naisina ihailet kukkaa kauniina kesäpäivänä, ja yhtäkkiä jostain pyrähtää lentoon perhonen? Sitä vähän kuin säikähtää, hätkähtää ensin, mutta saman tien ilahtuu: Kaunis ihana perhonen! Minusta tuntui samalta noiden kauniiden strategiaperhosajatusten äärellä.

Hämmästyslistani jatkuu: Työryhmä on työrukkanen emmekä me työryhmäläiset päätä millainen Vihreiden Naisten strategia tulee olemaan, koko jäsenistö päättää sen. Tiedostamme riskin, että näkemykset voivat poiketa toisistaan suurestikin – ja juuri siksi strategiatyö on niin tärkeää: sovimme tässä yhteisistä linjoista! Oli kuitenkin ilo (hämmästyksekseni) huomata, että ensimmäiseen tapaamiseen osallistuneet naiset pystyivät tyylikkään asiallisesti, lempeän rakastavasti, muodostamaan yhteisiä johtopäätöksiä. Jos uskoisin enteisiin, tämä olisi hyvä enne.

Strategian työstäminen etenee tästä sillä tavalla, että keräämme näkemyksiä, taustatietoa ja evästystä suunnalta jos toiseltakin. ViNan paikallisyhdistysten naiset pääsevät monilla paikkakunnilla mukaan live-workshoppiin strategian tiimoilta – ja sanon, että ”pääsevät” koska kaikkihan tässä vaiheessa jo innosta hihkuen haluavat mukaan. Strategiasta kuullaan lisää myös ViNan syyspäivillä marraskuussa.

Täten se on aloitettu eikä yhtään hullummin olekaan. Vakaa aikomukseni on jakaa tunnelmia ja kuulumisia prosessin varrelta alusta loppuun. Stay tuned for the next episode!

Tanja Petrell

Kirjoittaja on Vihreiden Naisten hallituksen varajäsen, strategiaryhmän toinen puheenjohtaja, Espoon vihreiden naisten hallituksen jäsen ja Vihreän Langan hallituksen varajäsen, joka päivätyökseen suunnittelee ja johtaa sisäisen viestinnän projekteja ja vapaa-ajalla mielellään huovuttaa villapalloja ja vakoilee teini-ikäisen poikansa elämää.

Merja Kähkönen: Vihreille Naisille tehdään strategia!

Vihreät Naiset etsii tällä hetkellä paikkaansa sukupuoleen perustuvan tasa-arvotyön, feminismin ja matalan kynnyksen järjestötoiminnan ristipaineessa. Järjestön rahoitusta ja merkitystä kyseenalaistetaan. Se, keitä olemme, mitä varten olemme olemassa ja mihin tähtäämme, kaipaa kirkastamista.

Siksi olenkin erityisen iloinen voidessani kertoa, että Vihreille Naisille tehdään strategia! Prosessi on juuri alussa, ja tänään pidetyssä hallituksen kokouksessa minut valittiin vetämään sitä yhdessä Tanja Petrellin ja muun loistavan strategiatiimin kanssa.

Strategiatyössä haluan kehittää Vihreiden Naisten toimintaa pitkäjänteisesti, selkiyttää tavoitteitamme ja luoda yhteisiä suuntaviivoja niihin pääsemiseksi. Meidän täytyy lunastaa paikkamme ja osoittaa merkityksemme niin puolueessa kuin yhteiskunnassa. Meidän on löydettävä itsemme uudelleen prosessissa, johon kaikki vihreät naiset pääsevät osallisiksi.

Minun unelmieni Vihreät Naiset on yhtä aikaa sekä matalan kynnyksen tapa tulla mukaan puolueen toimintaan kaikenlaisille naisille, että feministisen politiikan terävin kärki puolueen sisällä ja myös sen ulkopuolella.

Strategiaprosessissa meidän pitää löytää vastaus siihen, mikä on meidän yhteinen unelmamme Vihreille Naisille ja miten sinne pääsemme.

Tällä upealla porukalla se varmasti onnistuu!

Merja Kähkönen
Kirjoittaja on Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja

 

Vihreät Naiset 2030

Näin strategiaprosessi etenee seuraavan vuoden aikana.

5-6/2017

  • Strategiatyön tavoitteet määritellään, strategiatyöryhmä valitaan

8/2017

  • Työryhmän ensimmäinen tapaaminen, tutustuminen, prosessin suunnittelu
  • Tiedon keräämistä jäseniltä, sidosryhmiltä ym.
  • Työskentelyä online

1/2018

  • Työryhmän toinen tapaaminen, kerätyn datan läpikäynti ja analysointi
  • Työskentelyä online, strategiatekstin tuottamista
  • Strategialuonnos käy kommenttikierroksella jäsenjärjestöissä

4/2018

  • Työryhmän kolmas tapaaminen, strategiatekstin hyväksyminen

5/2018

  • Strategia hyväksytään ViNan kevätkokouksessa

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin 16.6.2017 Merja Kähkösen blogissa.

Maria Ohisalo: Köyhyydelläkin on sukupuoli

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Feministinä minun tavoitteeni on maailma, jossa sukupuolella ei olisi merkitystä. Ei etenkään suhteessa ihmisten hyvinvointiin, turvallisuuteen, taloudelliseen toimeentuloon, syrjäytymiseen tai köyhyyteen.

Niin kauan, kuin sukupuoleen* liittyvät tekijät kuitenkin asettavat ihmisiä eri asemaan suhteessa muihin, tarvitsemme toimia, joissa sukupuoli huomioidaan. Kaksijakoinen sukupuolimääritelmä paljastaa sukupuolieroja. Hoivavastuun epätasainen jakautuminen näkyy räikeästi tilastoissa: vanhempainvapaista naiset käyttävät 96 prosenttia, kotihoidontuesta 97. Suomen pienituloisimpien joukossa on eniten naisia.

Eläkeläisköyhyys näkyy esimerkiksi leipäjonojen köyhinä iäkkäinä naisina. Sekin tiedetään, että miehet ovat usein yhtä aikaa yhteiskunnan huipulla ja pohjalla. Vuoden 2015 verotustietojen perusteella Suomen rikkaimmat 16 henkilöä (ansio- ja pääomatulot yhteensä) olivat miehiä. Suomen rikkaimmasta sadasta henkilöstä noin kymmenesosa on naisia. Yhtä aikaa Suomen asunnottomista miehiä on arviolta neljä viidestä ja esimerkiksi suonensisäisten huumeiden käyttäjistä ja vangeista suuri osa on miehiä. Leipäjonoissa käy eläkeläisnaisten lisäksi erityisesti keski-ikäisiä työttömiä miehiä. Jo nämä muutamat esimerkit paljastavat, kuinka selvästi sukupuoli erottelee ihmisiä huono-osaisuuden suhteen.

Tällöin emme voi ummistaa silmiämme sukupuolten vaikutukselta, vaan meidän on kohdennettava politiikkatoimia sukupuoli huomioiden. Kunnissa voidaan ja pitää tehdä paljon köyhyyden ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi. Konkreettisina toimina pitää kunnissa esimerkiksi soveltaa anonyymiä rekrytointia, ottaa askelia kohti maksutonta varhaiskasvatusta ja pohtia kotihoidontuen kuntalisän maksatusta siitä näkökulmasta, että pidempi kausi heikentää erityisesti naisten työllistymisennustetta.

Ennaltaehkäisevät palvelut kirjastoista harrastuksiin vähentävät nuorten koulupudokkuusriskiä ja yksinäisyyttä, joilla on vahvat kytköksensä köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Esimerkiksi maksuttomat liikuntapalvelut työttömille pitäisivät yllä työkykyä, joka on tärkeä uudelleentyöllistymiselle. Myös asunnottomuutta pitää poistaa kunnissa mahdollistamalla kohtuuhintaista asumista pienituloisille ja turvaamalla kotiin vietäviä palveluita. Erityisesti yksinhuoltajien ja yksin asuvien asemaa voidaan parantaa pienten asuntojen tarjonnan lisäämisen, mutta myös yhteisöllisen asumisen edistämisen kautta.

Feminismi on vapausaate, joka vapauttaa meidät sukupuoltemme kahleista ja yhteiskunnan jäykistä normeista vapaiksi yksilöiksi. Jotta vapautuminen olisi mahdollista, on yhteiskunnassa tunnistettava syrjin-tää, toiseuttamista ja eriarvoisuutta aiheuttavat mekanismit ja rakenteet ja puututtava niihin. Sukupuoli on vain yksi tekijöistä, joilla on eriarvoistavia vaikutuksia, muita ovat esimerkiksi etninen tausta, ikä ja seksuaalinen suuntautuminen. Kuntavaalit ovat tärkeä paikka purkaa eriarvoisuutta tuottavia rakenteita.

Maria Ohisalo

Kirjoittaja on Vihreiden varapuheenjohtaja ja köyhyystutkija. Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Vihreä Feministi-lehdessä maaliskuussa.

 

*Monet tilastointikäytännöt pohjaavat kaksijakoiseen nais–mies-olettamaan, eikä Suomessa ole mahdollista, että ihminen edustaisi virallisissa papereissa jotain muuta. Euroopan neuvosto on kehottanut harkitsemaan kolmannen sukupuolivaihtoehdon ottamista käyttöön henkilöllisyystodistuksissa. Nykyinen jako pakottaa osan ihmisistä sukupuolilokeroihin, joihin he eivät koe kuuluvansa.

Alviina Alametsä: Joka neljäs meistä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun pohdit ihailemiasi ihmisiä, kuka tulee mieleesi ensimmäisenä? Itse mietin suuria rauhanrakentajia, kuten rauhannobelistia ja presidentti Martti Ahtisaarta. Hänen valoisa visionsa on, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa.

Monet loistavat, tunnetut ja palkitut rauhanrakentajat ovat vanhempia miehiä. Harvemmin näemme ja ylistämme rauhanrakentajan roolissa nuoria tai naisia. Nuoret nähdään usein joko konfliktin uhreina tai konfliktin aiheuttajina, rikollisina. On totta, että nuoret ajautuvat usein näihin rooleihin. Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä muuten kuin ääriliikkeiden tai väkivallan kautta. Tämä ehkäisisi paitsi konflikteja, myös pakolaisuutta ja syrjäytymistä. Niin politiikassa, taloudessa kuin rauhanneuvotteluprosesseissakin jonkun ääni jää usein harmillisesti ulos. Kestävää rauhaa tai yhteiskuntaa ei kuitenkaan voida saavuttaa ilman kaikkia sukupolvia tai sukupuolia. Yhdenvertaisemmassa maailmassa Ahtisaaren visio olisi helpommin toteutettavissa.

Tänään maailmassa on historian suurin nuorten sukupolvi. Joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 10-24 -vuotias. Yhdeksän kymmenestä nuoresta asuu kehitysmaissa. Se on paljon. 60 prosenttia kehitysmaiden nuorista on vailla opiskelupaikkaa tai vakituista työtä. Yli 500 miljoonaa nuorta joutuu selviämään alle kahdella Yhdysvaltain dollarilla päivässä. Yli 600 miljoonaa nuorta elää maissa, joissa on aseellinen konflikti. Ympäri maailman lapset ja nuoret kärsivät heikosta toimeentulosta, rajoitetusta liikkumisesta ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Jotta voimme ehkäistä maailman konflikteja, meidän kannattaa panostaa kaikkien koulutukseen ja ammattitaitoon. Siihen, että ihmisillä on ruokaa ja sananvapaus. Rauhantyöstä, koulutuksesta ja kehitysyhteistyöstä leikkaamisen sijaan meidän kannattaisi edistää niitä ja edesauttaa esimerkiksi mainittuja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia globaalisti. Esimerkiksi lakiin kirjatut nuorisovaltuustot ovat hieno suomalainen erikoisuus, josta ei varmaan olisi haittaa muuallakaan.
Nuorten olosuhteet ovat hankalat esimerkiksi Eritreassa. Eritrea on Sudanin, Etiopian ja Djiboutin ympäröimä rannikkovaltio Afrikan sarvessa. Maassa ei ole vapaata lehdistöä tai demokratiaa, ja sama hallitsija on ollut vallassa vuodesta 1993 eli maan itsenäistymisestä lähtien.

Ihmisoikeustilanteesta kärsivät etenkin eritrealaiset nuoret. Eritreasta lähtee arviolta 60 000 pakolaista vuodessa: heitä on saman verran kuin Suomessa vuoden aikana peruskoulun aloittavia lapsia. YK:n väestöarvion mukaan Eritrean väkiluku on 5,2 miljoonaa. Suomi ja Eritrea aloittivat vuonna 2014 kahdenvälisen yhteistyön koulutuksen kehittämiseksi, ja yhteistyön tiimoilta vierailin itse maassa ja esimerkiksi Sawan sotilaskoulutuskeskuksen valmistujaisjuhlassa heinäkuussa 2016.

Sawa sijaitsee Eritrean erämaassa Gash-Barkan maakunnassa, lähellä Sudanin rajaa. Olosuhteet ovat ankarat. Lämpötila kohoaa keskipäivällä jopa viiteenkymmeneen asteeseen ja alueella on malariaa levittäviä hyttysiä, skorpioneja ja käärmeitä. Aurinko on armoton, hiekkaa ja teräviä vuoria on silmänkantamattomiin. Eritrealaiset nuoret joutuvat Sawaan osana pakollista kansalaispalvelusjärjestelmää. Sotilaskoulutuksen ja loppukokeiden jälkeen nuoret joko pääsevät jatkamaan opiskelua muualle, tai joutuvat jatkamaan kansalaispalvelustaan valtion tehtävissä esimerkiksi pankissa tai armeijassa. Osa jää työskentelemään Sawaan koko loppuelämäkseen. Muutaman Sawan leirillä vietetyn päivän aikana tapasimme esimerkiksi sotilaita, jotka ovat olleet siellä vuodesta 1999 lähtien. Kansalaispalvelus on yksi suurimmista Eritrean ihmisoikeusongelmista, ja syy monien pakenemiseen maasta.

Eritreassa tapasimme poikkeuksellisia nuoria: älykkäitä feministejä ja valtavan innovatiivisia opiskelijoita, joilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia viedä keksintöjään käytäntöön. Tiedonjanoisia kansalaisaktiiveja, jotka eivät kuule, mitä muualla maailmassa tapahtuu, koska pääsy internetiin ja tietoon on rajoitettu. Eritrealaisilla nuorilla on kova tarve ja tahto käydä dialogia ulkomaailman kanssa ja saada kansainvälistä tukea. Yhteistyön tekeminen Eritrean kaltaisen maan kanssa on hankalaa – paikallisia nuoria ei silti voi rangaista hallituksen teoista.

Kuulin hiljattain kiinnostavan vertauksen perheväkivallasta ja konflikteista. Molemmissa kolmannen osapuolen läsnäolo yleensä ehkäisee väkivaltaa ja helpottaa tilanteita. Eritreassa YK:n työntekijä totesi järjestödelegaatiollemme matkan aikana: ”Teille on tarjoutunut ikkuna, josta tulla sisään. Se pitää käyttää ja tehdä siitä ovi.”

Paitsi, että toivon nuorille aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa ja elää onnellista arkea, toivon myös tukea ja ymmärrystä toisille. Toivon että voimme valaa uskoa ja unelmia. Toivon, että nuoret voivat olla solidaarisia toisiaan kohtaan, keskustella ja tehdä yhteistyötä yli maiden ja kulttuurien rajojen. Siten voimme luoda huomisen nuorille paremman maailman, kuin mihin nykyinen nuorten sukupolvi on syntynyt.

 

Alviina Alametsä

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu sekä kansanedustaja Pekka Haaviston avustaja, joka on työskennellyt aikaisemmin rauhanvälityksen parissa esimerkiksi CMI:llä.