Krista Mikkonen: Epäluottamuslause Soinille mittaa eduskunnan sitoutumista naisten oikeuksiin

Soinin toiminta ulkoministerinä ei vastaa Suomen ulkopoliittista linjaa. Hän on toistuvasti puhunut naisten oikeuksia vastaan. Siksi haluamme mittauttaa Soinin luottamuksen ministerinä tuomalla epäluottamuslauseen eduskuntaan.

Vihreiden eduskuntaryhmä aikoo esittää ulkoministeri Soinille epäluottamuslauseen yhdessä SDP:n, Vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa puolentoista viikon päästä alkavan budjettikäsittelyn yhteydessä.

Ulkoministeri Soini on puheissaan toistuvasti puhunut naisten oikeuksien rajoittamisen puolesta. Tämä on ristiriidassa Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan kanssa. Ei ole hyväksyttävää, että ulkoministeri ei toiminnassaan kunnioita yhdessä sovittua linjaa.

Suomen ulkopolitiikan ja kehityspolitiikan yhtenä päätavoitteena on naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen. Siihen olemme panostaneet aikaa, rahaa ja poliittista vaikutusvaltaa.

Naisten oikeuksien puolustamisen keskiössä on seksuaaliterveyden edistäminen. Siihen sisältyy naisten oikeus perhesuunnitteluun, ehkäisyyn ja päätösvaltaan omasta kehostaan. Monet Suomen kehitysyhteistyöhankkeet keskittyvät näihin.

Viime vuosina naisten seksuaalioikeudet on kyseenalaistettu monessa maassa. Tämä kansainvälinen kehitys on huolestuttavaa. Tässä tilanteessa on entistä tärkeämpää, että Suomi seisoo järkähtämättä ja yksiselitteisesti naisten seksuaalioikeuksien takana.

Epäluottamuslauseella haluamme erityisesti keskustalta ja kokoomukselta vastauksen siihen, onko ulkoministerin toiminta linjassa Suomen virallisen ulkopolitiikan kanssa. Toistaiseksi nämä hallituskumppanit ovat laittaneet päänsä pensaaseen. Pääministeri on kertonut puhutelleensa ulkoministeriä jo keväällä. Liekö Soinin korvat olleet tukossa, ainakaan kevään puhuttelut eivät ole näyttäneet muuttaneen ulkoministerin käyttäytymistä.

Haluamme jokaisen kansanedustajan, hallituspuolueiden kansanedustajat ja ministerit mukaan lukien, kertovan, ovatko he naisten oikeuksien puolella. Hyväksyvätkö he sen, että ulkoministerimme ministerin roolissa esittää puheenvuoroja, jotka heikentävät naisten oikeuksia.

Tiedän, että hallituspuolueissa on lukuisa joukko kansanedustajia, joille naisten oikeuksien edistäminen on tärkeää. Uskon, että eduskunnan enemmistö tukee ihmisoikeuksia ja Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa.

 

Krista Mikkonen

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Vihreiden verkkosivuilla

Eva Tawasoli: Talous on tasa-arvokysymys

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittama tutkimushanke Tasa-arvoa talousarvioon -selvitys julkaistiin pari päivää sitten. Tutkimuksessa on tarkasteltu hallituksen talousarvion tasa-arvo- ja sukupuolivaikutusten arvioinnin merkitystä ja sitä, että miten tasa-arvovaikutuksia korostaa läpileikkaavasti päätöksenteko- ja lainvalmisteluprosesseissa kaikissa ministeriösektoreilla. Tasa-arvoa talouteen-hankkeen tavoitteena on lisätä valtiohallinnon sekä virkamieskoneiston ymmärrystä sukupuolivaikutusten arvioinnin merkityksestä, kannustaa etenkin päättäjiä asennemuutokseen sekä edistää sukupuolitietoisen budjetoinnin käytäntöjen yhteensovittamista suomalaiseen talouspolitiikkaan.

Tutkimuksessa on tarkasteltu Juha Sipilän hallituksen politiikkaa ja todettu, että päätöksenteossa sukupuolivaikutuksia ei ole otettu ollenkaan huomioon. Mm. Juha Sipilän hallituksen verotuksen ja sosiaalietuuksien tekemien muutosten myötä keskimäärin valtaosa hävinneistä on naisia. Lisäksi vero- ja etuusreformien myötä naisten tulot ovat pienentyneet miehiin verrattuna. Istuvan hallituksen aikana tehdyistä muutoksista hyödyt ja tappiot ovat kohdistuneet eri ihmisryhmiin eri tavalla. Esimerkiksi hallituksen politiikasta hyötyivät useammin työikäiset ja yläluokkalaiset kuin eläkeikäiset ja pienipalkkaiset. Myös hallituksen työllisyysreformin vaikutukset kohdistuivat selkeästi naisiin, ja vaikutuserot eri mies- ja naisryhmien välillä olivat suuria. Vaikka istuvan hallituksen aikana valtiovarainministeriö on antanut määräyksen tasa-arvonäkökulman sisällyttämiseen talousarvioesityksiin ja ohjaukseen, ei valtioministeriö silti ole ottanut vastuutta käytäntöjen kehittämisestä ja seurannasta. Valtionhallinnossa arvioidaan verojen ja etuuksien välittömiä vaikutuksia tulojakoon, mutta arviota ei tarkastella tasa-arvo- ja sukupuolinäkökulmasta. Sukupuolinäkökulma ei tähän mennessä ole myöskään ollut mukana politiikkaelinten työllisyysvaikutuksien arvioinnissa ja tutkimustyössä. Suomalaisen talouspolitiikan virhe on se, että vaikka tasa-arvovaikutusten arviointia on tehty jo pitkään, silti ei ole ollut riittävää tahtotilaa sukupuolivaikutusten arvioinnille talouspolitiikan näkökulmasta.

Lisäksi kyseenalaista on, että tasa-arvoministeri on linkitetty sosiaali- ja terveysministeriön alle, vaikka näiden eri ministeriöiden vastuualueet ovat eri. Lisäksi on ongelmallista, että muissa ministeriöissä tehtyjen lainsäädäntöjen valmistelussa ei tehdä tasa-arvovaikutusarviointia ja tasa-arvoasiat jätetään usein sille ryhmälle, jolle tasa-arokysymykset on annettu arvioitavaksi. Korjausliikettä kaipaavat myös valtionhallinto ja eri ministeriösektorit, sillä vaikka kaikki ovat samassa korttelissa, yhteistyö ei pelaa ja tiedon kulku ministeriöiden välillä ei ole saumatonta. Toisaalta kaikki ministeriösektorit omassa valmistelussaan ovat aina viime kädessä riippuvaisia valtionvarainministeriön poliittisesta tahdosta ja virkamiesten tulkinnasta, että mitä asioita nähdään välttämättömiksi hoitaa. Niin politiikassa, kuin hallinnossa keskeisin haaste on asenneongelma: oletetaan, että tasa-arvo voi heikentää taloutta, vaikka todellisuudessa tasa-arvo ja talous yhdistettynä edistävät hyvinvointia sekä kestävää yhteiskunnallista kehitystä.

Suomessa siis esiintyy edelleen taloudellista epätasa-arvoa eri sukupuolten välillä: keskimäärin naisten taloudellinen asema on heikompi kuin miesten. Tämän ongelman vuoksi tasa-arvo- ja sukupuolivaikutusten arvioinnin merkitys taloudessa korostuu entistä enemmän.  Sukupuolivaikutusten arviointi on yksi tapa, jolla voidaan konkretisoida, että mitä seurauksia ja vaikutuksia talouteen liittyvistä päätökset voi tulla eri ihmisryhmiin ja sukupuolten tasa-arvoon. Hankkeessa tasa-arvovaikutusten arvioinnin parhaaksi tutkimusmenetelmäksi on todettu intersektionaalinen tutkimusmenetelmä, sillä poliittiset päätökset vaikuttavat ihmisiin usein eri tavalla. Intersektionaalisen tarkastelun mukaan pelkästään yksilöiden tulonlähteiden arvioinnin perusteella ei voida määritellä yksilön taloudellista hyvinvointia, vaan siihen vaikuttaa sukupuolinäkökulma, ikä, perhetyyppi, sosiaalinen asema jne. On tärkeää, että tasa-arvon näkökulma otetaan mukaan päätösten valmisteluun alusta lähtien ja taloutta koskevan päätöksenteon aikana varmistetaan, että väestön moninaisuus on otettu huomioon. Esimerkiksi jopa neutraalilta kuulostava päätöksenteko voi vaikuttaa eri sukupuolen edustajiin eri tavalla.

Pahin isku tämän hetkiselle Suomen saavuttamalle tasa-arvolle on tasa-arvon itsestään selvyytenä pitäminen. Meidän ei pitäisi sallia takapakkia tasa-arvossa, jota on saatu kovalla työllä ja sinnikkyydellä, päinvastoin meidän on vaadittava päättäjiltä kiinnittämään erityistä huomiota tasa-arvoon liittyviin ongelmiin. Tärkein askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea ennen kaikkea on poliittinen tahtotila. Muutos alkaa siitä, kun tasa-arvo nostetaan hallituksen sekä ministeriöiden virkamieskoneiston prioriteettilistalle. Me tarvitsemme Suomessa sellaista poliittista tahtoa, joka puolustaa tasa-arvonäkökulmaa, niin miesten kuin naisten tasa-arvoa, nuorten ja lastemme asemaa sekä työelämäkysymyksiä eri sukupuolten välillä. Me tarvitsemme sellaista lainsäädäntöä, joka ottaa huomioon ihmisten moninaisuuden.

Eva Tawasoli

Kirjoittaja on terveydenhoitaja, varavaltuutettu ja Vihreiden Naisten hallituksen jäsen Vantaalta.

Feministiakatemian haku on auki!

Vihreät Naiset ry lanseeraa yhdessä Vision kanssa ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaille suunnatun feministisen kurssin, Feministiakatemian. Kurssin tavoitteena on tukea moninaista joukkoa nousevia naispoliitikkoja eri puolilta maata.

Viime vuosina korostuneesti naisehdokkaisiin kohdistunut seksuaalinen häirintä, uhkailu, nimittely ja pelottelu ovat uhka demokratian toteutumiselle. Haluamme tarjota naisehdokkaille puitteet, jossa he voivat turvallisessa tilassa muodostaa omia verkostoja ja saada politiikan ammattilaisilta tukea kampanjoilleen.

Voit olla kokenut politiikan osaaja tai ensikertalainen. Tule mukaan kouluttautumaan politiikan ja viestinnän kärkinimien kanssa!

Kurssilla tarjoamme yksilöityä koulutusta:

  • eduskuntavaalikampanjointiin ja vaikuttamisviestintään
  • verkossa tapahtuvalta väkivallalta suojautumiseen
  • tyypillisesti miesvaltaisten politiikan alojen sisältöjen haltuunottoon
  • intersektionaalisen feminismin sisältöihin.

Haemme mukaan innokkaita maailmanmuuttajia, jotka:

  • Ovat kiinnostuneita oppimaan lisää tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksistä
  • Haluavat kehittää omia taitojaan politiikassa
  • Ovat halukkaita verkostoitumaan muiden feministien kanssa valtakunnallisesti
  • Pyrkivät saamaan käsityksen siitä minkälaista työtä muut ehdokkaat tekevät
  • Haluavat olla mukana muokkaamassa tulevaisuuden Vihreää feminististä työtä

Lue tarkemmat ohjeet ja hae mukaan tämän linkin kautta!

Olli-Poika Parviainen: Työelämän tunkkaiset asenteet on haastettava

Kenen vastuulla on hakea sairas lapsi päiväkodista? Kuka hoitaa neuvolakäynnit ja hammaslääkärit? Meidänkin kaksilapsisen perheemme arki on usein melkoista tetristä, joka mutkistuu entisestään kun lapsen korvatulehdus iskee tai puheterapeuttikäynti unohtuu kalenterin kanssa kikkaillessa. Välillä pinnakin voi kiristyä, mutta yhteispelillä paketti saadaan pysymään kasassa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on kyse sekä asenteista, että arjen valinnoista.

Kun itse jäin perhevapaalle eduskunnasta, ei kukaan onneksi kyseenalaistanut valintaani. Näin perhevapaan pitämisen paitsi tärkeänä yhteiskunnallisena asiana, myös merkityksellisenä osana vanhemmuuttani ja antoisana kokemuksena lapsilleni ja meidän koko perheellemme. Perheeni on joustanut eduskuntatyön takia paljon, ja koin tärkeänä olla myös kotona lasten ollessa pieniä.

Perhevapaani oli tietenkin vain pieni häivähdys siitä, mitä etenkin monet äidit tekevät, mutta se oli silti valaiseva kokemus. Välillä ruoan räippeitä lattialta rapsuttaessani tai kylmää kahvia zombina hörppiessäni meinasi usko itseenkin loppua, mutta toisaalta opin asettamaan asioita mittasuhteisiinsa ja olemaan läsnä. Side lapsiimme vahvistui entisestään.

Perinteiset roolit istuvat kuitenkin työelämässä herkässä. Monet isät kohtaavat edelleen hankaluuksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Isät käyttävät kotihoidontuesta vain noin seitsemän prosenttia. Toisaalta monille naisille äitiys tai edes ajatus siitä saattaa hidastaa työuralla etenemistä ja esimerkiksi vakituisen työsuhteen solmimista. Tämä on muutettava.

Tekniikan akateemiset TEK, Siili Solutions ja Knowit ovat nyt käynnistäneet Isähaasteen nostamaan esiin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamista erityisesti isien näkökulmasta. Isähaaste on tervetullut keskustelun herättäjä.

Vaikka monilla työpaikoilla asiat ovat hyvin, ovat vanhakantaiset asenteet silti edelleen ongelma. Perheystävällisilla työpaikoilla esimerkiksi perhevapaat ja etätyö, lyhennetty työviikko ja sairaan lapsen hoitaminen ovat osa arkea kaikille vanhemmille, ei vain äideille. Työtehtävien uudelleenjärjestely perhevapaiden takia on aivan yhtä mahdollista ja helppoa kuin lomien ja muiden pidempien poissaolojen aikana. Siihenkin syntyy nopeasti työyhteisössä rutiini, jos niin vain annetaan tapahtua.

Esimerkiksi osa-aikatyön tai lyhyidenkin työpätkien tekemistä kannattaa helpottaa pikkulapsiperheissä, koska ne auttavat vanhempia ammattitaidon ja työelämän valmiuksien ylläpitämisessä. Lisäksi lasten subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on turvattava, jotta perheiden yksilölliset tilanteet tulevat mahdollisimman hyvin huomioiduksi ja lasten yhdenvertaiset mahdollisuudet toteutuvat.

Perhepolitiikan uudistuksen tarpeet ja nykyisen järjestelmän ongelmakohdat ovat olleet esillä jo vuosia. Monille juuri työelämän epävarmuus ja työelämän ja perheen yhteensovittamisen haasteet ovat vanhemmuuden este. Meidän on saatava eduskunnassa päätöksiä aikaan ja uusittava esimerkiksi aikansa elänyt perhevapaajärjestelmä. Emme tarvitse enää yhtään ummehtunutta moraalisaarnaa perhearvoista, vaan toimivamman ja nykyaikaisen, vanhemmuutta laajemmin tukevan perhevapaamallin! Vihreiden perhevapaamallissa olisi mahdollista käyttää vapaita joustavammin osapäiväisesti tai lyhyissäkin erissä.

Kyse on paitsi isien ja lasten suhteen lujittamisesta, myös tasa-arvosta. Naisten asema työmarkkinoilla ei parane niin kauan, kun nuoret naiset nähdään “lapsiriskin” kautta ja kuvitellaan, että on oletusarvoisesti äidin vastuulla olla kotona ja neuvolassa ja ties missä. Asennemuutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta voimme jokainen tehdä sen eteen oman osamme.

Olli-Poika Parviainen

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja Pirkanmaalta

Jenni Leppänen: Barbie on ikoni ja roolimalli- mutta varauksella

Pinkkinä loistavan Barbie-näyttelyn oviaukkoa ei voi olla huomaamatta, kun astuu Kansallismuseon historialliseen aulaan. Olimme siskoni kanssa päättämässä lauantain museokierrosta lapsuutemme lempileluista kertovaan näyttelyyn.

En ollut ensimmäistä kertaa katsomassa Barbie-nukkeja museossa: jo vuonna 2007 tein katsauksen prahalaisen lelumuseon, Museum Hracekin, Barbie-tarjontaan. Kansallismuseon Barbie – The Icon -näyttely oli kuitenkin omistettu yksinomaan Barbielle ja tämän valtakunnalle. Esillä oli yli 400 nukkea asukokonaisuuksineen ja runsaasti Barbien tarvikkeita. Kansallismuseon tiedotteen mukaan leluvalmistaja ”Mattelin tavoitteena on tarjota markkinoiden monipuolisin nukkemallisto, joka nostaa esiin erilaisia roolimalleja ja kannustaa jokaista tyttöä ymmärtämään omat rajattomat mahdollisuutensa.” Mukaan näyttelyyn sai tuoda oman Barbien tai lainata tiskiltä monissa sormissa tahmautuneen lainanuken. Olisin luultavasti lapsena ottanut mukaani vaaleatukkaisen taitoluistelija-Barbieni, jonka nimi oli China, koska niin luki nuken selässä. Opin vasta myöhemmin, että tuo nimi tarkoitti lelun valmistusmaata.

Heti näyttelyn sisäänkäynnillä oli mahdollisuus ottaa itsestä valokuva hehkulampuin valaistussa Barbie-valokuvakopissa, joka muistutti hieman sitä ihanaa vaaleanpunaista pahvipakkausta, joka jouluna avattiin riemunkiljahduksien saattelemana lahjapaperista ja jonka sisältä löytyi upouusi Barbie-nukke. Näyttelyn ensimmäiseen nukkeen minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista suhdetta.  Yhdeksänkymmentäluvun lempeäkasvoisiin ja siniripsisiin nukkeihin tottuneena alkuperäinen ”The Barbie” eli mustavalkoiseen uimapukuun ja korkokenkiin pukeutunut Barbara Millicent Roberts näytti hieman ylimieliseltä hienostelijalta. Mutta juuri tästä muotinukesta näyttely ja koko Barbien tarina sai vuonna 1959 alkunsa.

Barbien alkutaival oli epäilemättä täynnä glamouria. Olihan tämän ”Teenage Fashion Model”-nuken keksijä, Ruth Handlerkin huomannut, kuinka hänen tyttärensä Barbara leikki mieluusti lehdistä leikatuilla paperisilla filmitähtinukeilla. Aikuinen, ajan muoti- ja kauneusihanteita heijasteleva roolimallinukke päihitti hoivattavat vauvanuket. Barbie oli myös aikaansa nähden itsenäinen nainen ja Barbien motto ”You can be anything” korosti mahdollisuuksia, etuoikeuksia ja valinnanvapautta, kuin oikeistolainen ideologia konsanaan. Barbie oli aktiivinen ja aikaansaava multitaskaaja, jolla oli ura, perhettä, ystäviä ja lemmikkieläimiä. Edes vuonna 1961 ilmestynyt Ken ei pysynyt tämän material girlin urakehityksen (saati muodikkuuden) perässä ja jäi Barbien etäiseksi poikaystäväksi dollarihymyineen. Barbie oli milloin menestyvä tähti, milloin muoti-ikoni, mutta suurimman osan ajasta valkoinen ja työkykyinen, ja ennen kaikkea aina kaunis cis-nainen.

Mutta millainen roolimalli Barbie on lapselle? Feministit ovat perustellusti kritisoineet muun muassa tämän supersuositun lelun välittämää epärealistista kauneusihannetta ja vääristynyttä kehonkuvaa. Barbien valmistaja Mattel on reagoinut viimeisimpien vuosien aikana milleniaali-vanhempien huoleen siitä, millaisen roolimallin Barbie tarjoaa lapsille. Vuonna 2016 Mattel laajensi mallistoaan käsittämään 7 ihonväriä, 22 silmien väriä ja 24 hiustyyliä. Näyttelyssäkin esillä oleva, vähän standardikokoista Barbieta kurvikkaampi Curvy Barbie vuodelta 2016 on yksi yritys palvella nykyistä asiakaskuntaa paremmin (ja nostaa vuodesta 2009 asti laskeneita myyntilukuja). Tosin mikään muu Curvy Barbiessa ei olekaan muuttunut ja Barbien ulkonäkö on edelleen virheettömän kaunis – ja karvaton. Jopa naistenpäivänä 12. maaliskuuta 2018 Mattelin lanseeraaman ”Sheroes” malliston Frida Kahlo -nukelta puuttuu hänen kuuluisa unibrow. Barbien on mahdoton tarjota realistista roolimallia, jos lelun konsepti perustuu poikkeuksetta hegemonisille muoti- ja kauneusihanteille. Kauneusihanteiden ylläpito palvelee kapitalismia ja Barbie onkin vaihtuvine vaatekaappeineen ja lukuisine kenkineen kulutusyhteiskunnan malliesimerkki.

Harmittelin, ettei näyttelyssä ollut yhtään uuden ”Sheroes” malliston Barbieta näytillä. Kaikesta karvattomuudesta ja nukkejen identtisen laihoista vartaloista huolimatta olisi kuuluisien filmitähtien, kuninkaallisten ja muoti-ikoninukkejen lisäksi ollut hienoa nähdä Sheroes malliston uutuudet Amelia Earhart, Katherine Johnson ja Misty Copeland Barbie-nukkeina. Näiden inspiroivista naisista tehtyjen nukkejen lisäksi Barbie on päässyt poliittisen roolimallin asemaan asettumalla presidenttiehdokkaaksi vuodesta 1992 asti (1996 vaalit jäivät häneltä välistä). Näyttelyssä oli esillä vuoden 2000 presidenttiehdokas-Barbie, ja ehdin jo säikähtää, että Barbien kohtalo oli jäädä ikuiseen ehdokkaan rooliin. Vuonna 2016 on kuitenkin ilmestynyt sekä presidentti että pääministeri Barbie – samana vuonna jolloin USA:n naispuolinen presidenttiehdokas voitti äänten enemmistön mutta hävisi vaalit.

Suuri osa näyttelyn nukeista oli kalliita keräilyharvinaisuuksia. Muotitalot olivat toisensa perään loihtineet Barbien päälle mitä eksentrisempiä luomuksia. Varmaa on, että naapurintyttöjen lastenhuoneessa ei leikitty Audrey Hepburn tai Marilyn Monroe -nukeilla tai puettu Barbielle muotitalo Diorin tai Versacen vaatteita. Etsimme oman lapsuutemme tuttuja Barbie-nukkeja näyttelystä. Kaikkien aikojen myyntimenestys oli vuoden 1992 Ultrahair Barbie, ja siskoni taisikin olla yksi näiden Barbien 10 miljoonasta omistajasta. Markettibarbien näkeminen toi mieleen ihania muistoja lapsuuden leikeistä. Nostalgia ei kuitenkaan välttämättä riittäisi syyksi, että joskus ostaisin omalle lapselleni Barbie-nuken.

Suhteeni Barbieen on näyttelyn jälkeen entistä ristiriitaisempi ja huomaan ajattelevani, että kyseessä ei ole enää vain lasten lelu. Barbi-imperiumi läpäisee monen monta kulttuuria ja vuosikymmentä. Sen valta-asema lelumarkkinoilla yltää lastenkulttuuria pidemmälle. On olemassa Barbie, joka otetaan mukaan kylpyammeeseen ja toisaalta Barbie, joka koreilee muotiluomus yllään lasivitriinissä. Saattaa olla, että lapsen leikkiä ei juuri paranna se, että Barbiella on realistisempi ruumiinrakenne tai enemmän karvoitusta. Amelia Earhart -Barbie olisi monelle lapselle lentäjä-Barbie muiden joukossa. Ottaen huomioon Barbien maailmanlaajuinen tunnettuus ja valta-asema, lasten kasvatuksesta huolissaan olevien milleniaali-vanhempien toiveet olisi kuitenkin totisesti hyvä ottaa huomioon muistakin kuin taloudellisista syistä. Olisi suorastaan omituista, jos tämä superlelu ei uudistuisi eikä brändi olisi rehellisesti kiinnostunut välittämästään maailmankuvasta, joka vielä toistaiseksi, yrityksistä huolimatta, esiintyy kovin stereotypioihin ja materiaaliseen maailmaan nojautuvana.

Jenni Leppänen

Kirjoittaja on vihreä feministi ja Helsingin Vihreiden Nuorten toiminnanjohtaja.

Barbie – The Icon, näyttely Kansallismuseossa 27.4.2018–26.8.2018

Barbie – The Icon -näyttelyn on kuratoinut professori Massimiliano Capella ja tuottanut 24 ORE Cultura. Näyttely on ollut esillä Milanossa, Roomassa, Bolognassa, Madridissa ja saapuu nyt Helsinkiin. Näyttelyssä esillä olevat nuket ovat peräisin ulkomaisista yksityiskokoelmista sekä Mattelilta.

Kuvan lähde.

 

 

 

Hanna Martikainen: Jättäminen palkkakuoppaan ei ole tasa-arvoista!

Sari Sairaanhoitaja -ilmiö lähti elämään omaa elämää Kokoomuksen vuoden 2007 eduskuntavaaleista, jossa vaalikampanjan keskiössä oli naisvaltaisen kuntasektorin matalat palkat ja niiden nostaminen palkkakuopasta. Hallituksessa Kokoomus väisti vastuunsa lupaustensa pitämisestä, mutta sairaanhoitajaliitto Tehy aktivoitui vaatimaan lupausten lunastamista. Tämä johti lopulta ammattiliittojen väliseen palkkakilpailuun ja palkat nousivat kauttaaltaan, eikä kuoppa juurikaan tasoittunut, sen sijaan samaan saumaan sattui taantuma.

Sari Sairaanhoitaja -ilmiö on saanut tästä kehityskulusta syntipukin leiman kantaakseen. Jos korotukset olisivat tulleet vain sairaanhoitajille, ei sillä olisi ollut suuria vaikutuksia Suomen kokonaistalouteen. Suuria vaikutuksia sillä kuitenkin olisi ollut luokkayhteiskunnan hierarkiaan sekä naisten ja miesten keskinäisiin valta-asemiin, toisin sanoen tasa-arvoon. Pyrkimys rikkoa tätä patriarkaatin normia tuo esille sen, että suomalaisilla työmarkkinoilla ei olla saavutettu tosiasiallista tasa-arvoa ja taistelu sen eteen nostattaa poliittisesti suurta vastustusta. Sukupuolisuus halutaan ennemminkin piilottaa tai jättää huomiotta työmarkkinajärjestelmässä. Sukupuolen mukaan annettavaa erityiskorotusta pidetään outona, eikä sille nähdä oikeutusta. Feminismin tarkoitus on tuoda esille näitä toimintatapoja, joilta puuttuu itsekorjaantumiskyky. Palkkatasa-arvo ei synny itsestään, se tehdään.

Naisvaltaisen alan palkkaongelmia ei pidetä tärkeinä, eikä niiden korjaamiseksi ole koskaan sopivaa aikaa. Tätä voidaan pitää miehisen vallan alistavan käytäntönä, patriarkaattina. Palkkatasa-arvoa on vaikea saada ikinä tasoitettua, jos palkkaneuvotteluista aina tulee aina ”kilpalaulantaa” miesvaltaisten alojen kanssa ja valtapaikat, missä näistä päätetään, on edelleen miehillä. Samapalkkaisuus-ohjelmassa (2007) on todettu, että suomalaisten yleinen tietoisuus palkkauksellisesta eriarvoisuudesta on vahva ja asialle haluttaisiin tehdä jotain, mutta erilliset naispalkkaratkaisut näyttäytyvät kuitenkin mahdottomilta toteuttaa vastustuksen takia. Tasa-arvo jää sanahelinäksi.

Sairaanhoitajien vähimmäispalkka on 2272 €/kk, kun samantasoisen koulutuksen saaneiden insinöörien suositus lähtöpalkasta on 2900 €. Mediaaniansioita vertailtaessa sairaanhoitajien palkka on 3058 €/kk ja insinöörien 3587 €. Epämukavista työajoista johtuvat lisät lasketaan sairaanhoitajien mediaaniansioihin. Insinööreillä näitä harvemmin on. Useamman työvuoron tekeminen peräkkäin on sairaanhoitajilla tavanomaista ja pakon sanelemaa, koska työntekijöistä on vajaus eikä potilaita voida jättää hoitamatta. Töitä myös joudutaan tekemään epäinhimillisiin aikoihin ja silloin, kun muut ovat juhlapyhien vietossa. Sairaanhoitajat saavat, joustamalla omasta henkilökohtaisesta ja sosiaalisesta elämästään, hilattua palkkansa korkeimmillaan sille tasolle, mitä se on miesvaltaisella alalla alimmillaan.

Sairaanhoitajien mielikuvan muuttuminen nöyristä, vaatimattomista ja kutsumuksesta työtänsä tekevistä naisista muuttui palkkavaatimusten ja työtaistelu-uhmakkuuden myötä syntipukiksi. Syntipukki on retorisesti käyttökelpoinen, koska se tarjoaa monisyisiin ongelmiin nopean ja helpon selityksen sekä ratkaisun yhtä aikaa. Sari Sairaanhoitajaa pidetään syntipukkina taantumaan luisumisesta ja ratkaisu tähän on julkisen sektorin menojen vähentäminen, muun muassa lomarahaleikkauksin ja kiky-sopimuksin. Huomiotta jätetään, että yrityksille suodaan runsaita verohelpotuksia, mutta ne eivät näy investointeina ”yhteisen” talouden hyväksi.

Hegemoninen talouspolitiikka, joka nojaa vientiin ja kasvuun, jättää huomioimatta niitä sosiaaliturvarakenteita, jotka ylipäätään mahdollistavat talouden toimimisen. Jerome de Henau (Tasa-arvovaje.fi 2017) sanookin, ettei sosiaaliturvarakennetta nähdä osana talousjärjestelmää. Talous ei kuitenkaan pysty uusintamaan itseään ilman, että lapsista pidetään huolta ja heistä kasvatetaan terveitä, tuottavia aikuisia, eikä vanhusten ”heitteillejättö” motivoi työssäkäyviä osallistumaan järjestelmään, jos he arvelevat kohtaavansa samanlaisen kohtalon.

Samaan aikaan, kun vaatimukset tehokkaammasta ja laadukkaammasta sotesta kasvavat, niin työ arvotetaan vähemmän vaativaksi, vähempiarvoiseksi, vähemmän palkittavaksi. Tässä ristiriidassa julkisen sektorin työntekijät joutuvat palkkakuopassaan elämään.

Hanna Martikainen

Pohjois-Karjalan Vihreiden Naisten puheenjohtaja

Joensuun kaupunginvaltuutettu, entinen sairaanhoitaja ja tuleva sosiologi