Eveliina Eronen: Kuinka sinä eläisit 250 eurolla kuussa?

Väistyneen hallituksen leikkaukset koulutuksen kaikilta tasoilta on nostanut koulutuksen yhdeksi tämän vaalien isoista kysymyksistä. Opiskelijat ovat jo pidemmän aikaa voineet aina vain huonommin. YTHS:n viimeisimmän opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan merkittävä osa opiskelijoista kärsii stressistä ja yhä useampi on riskissä uupua opiskelujen ja muun elämän tasapainottelun alla.

Yksi merkittävä tekijä tähän on opiskelijoiden huono taloudellinen asema. Tukikuukausien määrää on vähennetty ja opintotukea on muutettu aina vain lainapainotteisemmaksi, mikä iskee kaikkein pahiten niihin, jotka jo muutenkin ovat kovilla opintojensa kanssa. Täysipäiväinen opiskelu vastaa työtä jo itsessään. Jos rinnalla yrittää tehdä osa-aika työtä usein, joko opiskelu tai muu elämän osa-alue kärsii. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat nousussa ja terapiatakuun saaminen tulevalla hallituskaudella on todella tärkeää myös opiskelijoiden kannalta.

Opiskelija yltää esimerkiksi työttömyysturvan ja toimeentulotuen kanssa samalle tasolle opiskelija yltää vain, jos hän ottaa myös lainaa, mitä ilman hän ei ole edes oikeutettu toimeentulotukeen ennen kuin on käyttänyt kaikki tukikuukautensa. Toimeentulotuella opiskelu taas tuo mukanaan koko liudan omia ongelmiaan.

Tästä muodostuu noidankehä, jossa opiskelijan täytyy koko ajan tasapainotella tukien, mahdollisen työssäkäynnin ja kokopäiväisen opiskelun välillä, jotta hän pystyy valmistumaan vaaditussa ajassa. Ei siis ihmekään, että valmistumiset venyvät ja opiskelijoiden mielenterveys on koetuksella, sillä usein kaikki aika ja energia menee ihan vain jokapäiväisen elämän ylläpitoon. Seuraavan hallituksen onkin korkea aika luottaa opiskelijoihin ja antaa heille aito mahdollisuus opiskella itsestään tulevaisuuden osaajia, ilman että heidän tarvitsee pihistää omasta terveydestään sen eteen. Tulevaisuuden osaajat ovat meidän Suomen taloudellisen kilpailukyvyn kannalta avainasemassa.

Kuinka sinä eläisit 250 eurolla kuussa?

Väistyneen hallituksen leikkaukset koulutuksen kaikilta tasoilta on nostanut koulutuksen yhdeksi tämän vaalien isoista kysymyksistä. Opiskelijat ovat jo pidemmän aikaa voineet aina vain huonommin. YTHS:n viimeisimmän opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan merkittävä osa opiskelijoista kärsii stressistä ja yhä useampi on riskissä uupua opiskelujen ja muun elämän tasapainottelun alla.

Yksi merkittävä tekijä tähän on opiskelijoiden huono taloudellinen asema. Tukikuukausien määrää on vähennetty ja opintotukea on muutettu aina vain lainapainotteisemmaksi, mikä iskee kaikkein pahiten niihin, jotka jo muutenkin ovat kovilla opintojensa kanssa. Täysipäiväinen opiskelu vastaa työtä jo itsessään. Jos rinnalla yrittää tehdä osa-aika työtä usein, joko opiskelu tai muu elämän osa-alue kärsii. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat nousussa ja terapiatakuun saaminen tulevalla hallituskaudella on todella tärkeää myös opiskelijoiden kannalta.

Opiskelija yltää esimerkiksi työttömyysturvan ja toimeentulotuen kanssa samalle tasolle opiskelija yltää vain, jos hän ottaa myös lainaa, mitä ilman hän ei ole edes oikeutettu toimeentulotukeen ennen kuin on käyttänyt kaikki tukikuukautensa. Toimeentulotuella opiskelu taas tuo mukanaan koko liudan omia ongelmiaan.

Tästä muodostuu noidankehä, jossa opiskelijan täytyy koko ajan tasapainotella tukien, mahdollisen työssäkäynnin ja kokopäiväisen opiskelun välillä, jotta hän pystyy valmistumaan vaaditussa ajassa. Ei siis ihmekään, että valmistumiset venyvät ja opiskelijoiden mielenterveys on koetuksella, sillä usein kaikki aika ja energia menee ihan vain jokapäiväisen elämän ylläpitoon. Seuraavan hallituksen onkin korkea aika luottaa opiskelijoihin ja antaa heille aito mahdollisuus opiskella itsestään tulevaisuuden osaajia, ilman että heidän tarvitsee pihistää omasta terveydestään sen eteen. Tulevaisuuden osaajat ovat meidän Suomen taloudellisen kilpailukyvyn kannalta avainasemassa.

Eveliina Eronen

Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas Savo-Karjalan piiristä

Laura Ala-Kokko: Mies, ole feministi ja pura toksisen maskuliinisuuden rakenteita myös itse

 

“Kai sä nyt akkas kuriin saat”. Miesten välistä ja miesten kokemaa väkivaltaa vähätellään Suomessa edelleen. Olen todella huolissani siitä, että miehet kokevat niin paljon väkivaltaa ja siitä, että se koetaan normaalina. Viranomaisten reaktiot ovat usein mitätöiviä.

Olen huolissani myös siitä, miten liian monet miehet kokevat väkivallan lähes velvollisuudekseen joissain tilanteissa.“Jos joku raiskaisi sut mä kyllä etsisin sen ja tappaisin”, sanoi entinen poikaystäväni minulle monia vuosia sitten.

Se oli pysäyttävää. Pyysin häntä miettimään mahtaisinko siinä tilanteessa kaivata ihmistä joka on minun tukenani vai ihmistä, joka joutuu vankilaan murhasta? Pyysin miettimään, kenen vuoksi hän oikeastaan kostaisi, minun, vai itsensä.

On aivan valtavan tärkeää puhua miehiin kohdistuvasta väkivallasta, oli sen takana sitten oma puoliso tai kaveri nakkikioskilla.

Miehen kokema häpeä parisuhdeväkivallasta on varmasti erilaista, kuin naisen. Mieheltä oletetaan, että pitää pystyä antamaan takaisin, pitää puolustautua, pitää hoitaa asia itse, eikä pyytää apua. Koska eihän mies tarvitse apua. Nainen on heikompi. On kuitenkin olemassa myös miehiä, jotka eivät tahdo käyttää väkivaltaa. Eikä sitä saa keneltäkään odottaa.

Miehistä ja väkivallasta, myös miehistä uhreina täytyy käydä yhteiskunnallista keskustelua.  Mielestäni sitä käydäänkin. Olen lukenut artikkeleita, kuunnellut podcasteja ja osallistunut julkiseen keskusteluun asiasta. Toksinen maskuliinisuus, joka aiheuttaa sekä miesten välisen väkivallan normalisointia, että miesten kokeman väkivallan vähättelyä, on yleinen aihe femnistisessä keskustelussa.Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei keskustelua voisi, ja tarvitsisi, olla enemmänkin.

Siksi hiukan yllätyin eilen saamistani reaktioista siihen, kun jaoin Taru Yli-Panulan upean ja vihaisen blogikirjoituksen feminismistä Suomessa. Teksti keskittyy naisten kokemaan lähisuhdeväkivaltaan, raiskauksiin ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön, joka Suomessa yhä on erittäin yleistä. Blogin voit lukea tästä linkistä.

Ensimmäinen kommentti tuli minulle tutulta ja rakkaalta mieheltä. Ei hän varmaan tarkoittanut mitään pahaa kun kyseli, miksi “melkein koskaan ei puhuta miehistä, jotka saa eukoltaan pataan?” – Ärsytti se silti.

Kommentoija on varmasti aidosti huolissaan kaikesta väkivallasta yhteiskunnassa, mutta miksi usein on on niin, että kun kirjoitat yhdestä aiheesta, sinun pitäisi oikeastaan kirjoittaa ihan jokaisesta aiheesta maailmassa?

Aina jotain puuttuu. Aina jäi joku näkökulma käsittelemättä. Ja aina joku vähän valittaa.

Mutta ehkä hän osui kuitenkin kommentillaan johonkin minussa, sillä tein juuri niin kuin hän halusi. Tartuin aiheeseen.

Toivon kuitenkin, että jokainen uskaltaisi itse avata suunsa ja puhua sekä kirjoittaa aiheista, joista omasta mielestä puhutaan liian vähän. Kun puhuu itse, puheen määrä aiheesta lisääntyy. Se on paljon hyödyllisempää kuin muiden teksteistä valittaminen.

Mies: Älä odota että muut tekevät työt puolestasi vaan puhu, kirjoita, pidä asiaa esillä, argumentoi, keskustele, ota selvää. Avaa rohkeasti omakin suusi ja ole niinkuin feministi. Ala purkaa toksisen maskuliinisuuden rakenteita yhteiskunnassamme ihan itsekin.

Laura Ala-Kokko on vaasalainen kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja eduskuntavaaliehdokas.

Henna Partanen: Suomi tarvitsee enemmän empatiaa

Suomi tarvitsee enemmän empatiaa.

Se on välittämistä, kuuntelemista, ymmärtämistä ja auttamista. Se on heikoimpien puolustamista ja toisen asemaan asettumista. Se on luonnon ja ilmaston suojelemista.

Se on sitä, ettei suljeta silmiä kärsimykseltä vaan tartutaan toimeen asian korjaamiseksi. Se on tuotantoeläinten ahdinkoon samastumista, lapsen itkuun reagoimista, vanhuksen avunhuutoon vastaamista.

Empatia ei ole mitään nössöilyä. On rankkaa tuntea voimalla. Olla se, joka ei kävele ohi. Joka puuttuu rasismiin tai seksismiin. Joka sanoo, että se, mitä teit, ei ole oikein.

Empatia on rakkautta, jota ilman meillä ei ole mitään taistelemisen arvoista. Ei elämässä eikä myöskään politiikassa.

Henna Partanen on espoolainen arkkitehti ja kaupunginvaltuutettu. Hän on ehdolla eduskuntaan Uudenmaan vaalipiirissä.

Taru Yli-Panula: Todellisuus, jossa feministit elävät

Minulta kysytään jatkuvasti miksi olen feministi? Miksi väitän, ettei Suomi ole tasa-arvoinen?

Olen ollut turhautunut kaikki nämä viimeiset vuodet. Olen totaalisen kypsynyt ja täysin kyllästynyt kuulemaan, kuinka miehet tulevat kertomaan, että Suomi on tasa-arvoinen maa.

Ne samat miehet ovat ilmaisseet huolensa syntyvyyden vähenemisestä ja ehdottaneet synnytystalkoita, jotta Suomessa riittäisi veronmaksajia tulevaisuudessakin. Ne samat miehet sanovat silmäänsä räpäyttämättä, että naisten täytyy olla valmiita uhraamaan työuransa ja itsenäisyytensä lapsen hankinnan edestä, koska miehet eivät nyt vain voi raskaaksi tulla. Nainen on itsekäs ja kylmä, jos hän valitsee jotain muuta kuin äitiyden. Ne samat miehet kehuu lehtien palstoilla, kuinka vaimosta tuli vasta oikea nainen siinä vaiheessa kun hänestä tuli äiti. Miksi siis kukaan voisi​ haluta valita​ muuta?

Ne samat miehet puhuu suojelevansa meitä naisia. He suojelevat meitä maahanmuuttajilta ja turvapaikanhakijoilta. He suojelevat meitä siltä, ettei tänne tulisi lakia joka sortaa naisten tasa-arvoa. Nämä miehet ovat huolissaan eri kulttuureissa tapahtuvasta naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. He huutavat toreilla ja netin kommenttipalstoilla, että maassa maan tavalla.

Ja minä ihmettelen. Kuinka pihalla nämä miehet todella ovat siitä, millainen naisiin kohdistuvan väkivallan kulttuuri Suomessa on vallinnut jo kauan ennen yhtäkään maahanmuuttajaa tai pakolaista?

Väkivalta ja naisten lyöminen on ollut aina osa Suomalaista kulttuuria, eikä se ole mihinkään hävinnyt vaikka Sipilän hallitus on kirjannut Suomen olevan tasa-arvoinen maa.

Kun minä puhun tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, tulevat kommenttiosioon miehet sanomaan että oles tyttö hiljaa, et tiedä todellisuudesta mitään.

Todellisuudesta? Minä voin kertoa todellisuudesta.

Joka kolmas nainen saa mieheltään turpaan Suomessa. Se on sitä todellisuutta, jossa me naiset elämme. Siinä on sitä kulttuuria, johon intergroitua. Suomi on Euroopan toiseksi turvattomin maa naisille. Täällä kuolee vuosittain 20 naista nykyisen tai entisen kumppaninsa käden kautta. Turhauttavinta on se, että minä kuten moni muu feministi tiedämme ettei näissä tilastoissa ole kuin jäävuoren huippu.

Joka kerta kun minä puhun tasa-arvosta ja naisten asemasta, tulee joku Juha tai Antti itkemään kommenttikenttään feministien sortavan miehiä.

Joten mitä minä teen? Olen hiljaa ja menen kotiin synnyttämään? Kastan lapseni kuulumaan kirkkoon, jonka konservatiivit eivät mahdollisesti tule hyväksymään hänen seksuaalisuutta, sukupuolta tai edes avioliittoaan.

Päästänkö lapset nettiin juttelemaan sedille, jotka jo 90-luvun lopussa kyselivät siellä minulta ja ystäviltäni karvojemme kasvusta ja rintojemme kehityksestä? Päästänkö teinitytöt kotibileisiin, joissa heidän oma poikaystävä raiskaa heidät kun he ovat sammuneet?

Tämä on sitä todellisuutta. Tämä kaikki tapahtuu meidän Suomessamme ja meidän kulttuurissamme. Se on mahdollista, koska puheet tasa-arvosta ovat tyhjiä ja lähinnä tekopyhiä.

Seuraavan kerran kun mietit, puhutko feminismistä ja haluatko määritellä itsesi feministiksi vai olisiko sittenkin helpompaa olla vähän vähemmän kantaaottava ja puhua tasa-arvosta, niin mieti uudelleen.

Mitä tänne todella tarvitaan?

Taru Yli-Panula on lähihoitaja, Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Seinäjoelta

Maria Ohisalo: Sinua on petetty-kirja avaa keskustelun tasa-arvosta

Vihreiden varapuheenjohtaja, köyhyystutkija Maria Ohisalo on toimittanut yhdessä kirjailija ja opettaja Arno Kotron kanssa Sinua on petetty -nimisen kirjan, jossa kymmenen kirjoittajaa avaa suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvon ongelmakohtia.

”Naisilta puuttuu valtaa, miehet ovat enemmistönä yhteiskunnan huipulla ja pohjalla, eikä muunsukupuolisia tunnusteta. Halusin koota yhteen puheenvuoroja, joiden kautta keskustelua tasa-arvosta ja feminismistä voi käydä missä vain, ei vain akateemisissa piireissä vaikein termein. Kiitos ennakkoluulottomille kirjoittajille, jotka haluavat osaltaan purkaa suomalaisen yhteiskunnan rooliodotuksia.

Poliitikkona ajattelen, että seuraavan eduskunnan ja hallituksen on otettava tasa-arvo tosissaan. Tarvitsemme feminististä politiikkaa, jotta voimme parantaa kaikkien hyvinvointia ja antaa jokaiselle mahdollisuuden toteuttaa itseään sellaisena kuin on. Translaki, perhevapaat ja vain miehiä koskeva asevelvollisuus on uudistettava ja sukupuoleen liittyviä rooliodotuksia ja -pakotteita on purettava. Tämän vuoksi olen ehdolla Suomen eduskuntaan jatkamaan sitä tasa-arvotyötä, jonka vuoksi minullakin on mahdollisuus olla mukana politiikassa ja ehdokkaana.”

Maria Ohisalo, Helsinki, #37

Marjo Tapaninen: Mitä Minna sanoisi?

Maaliskuun 19. päivänä vietetään oikeutetusti sekä Minna Canthin että tasa-arvon päivää. Canth oli oman tiensä kulkija, eikä suostunut kaikkeen tuolle ajalle sovinnaiseen. Hän toteutti omia päämääriään, oli rohkea kannanotoissaan, sinnikäs vaikuttaja ja ymmärsi yhteisön voiman. Maamme tasa-arvon ja koulutuksen kehitykseen Minna Canth vaikutti merkittävästi.

Kauas on kuljettu Minnan naisten salongin ja intelligenssin ajoista, mutta ei aina parempaan suuntaan. Tasa-arvon taantuminen on pysäytettävä. Viime vuosina olemme nähneet valitettavaa kehitystä, jolla naisten asemaa on pyritty murentamaan. Siksi meidän on edelleen tehtävä työtä tasa-arvon eteen ja yhteiskunnan eri toimijatahojen on sitouduttava mukaan.

Työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen on tartuttava toimeen ja poistettava perusteettomat palkkaerot. Naisten asemaa työelämässä on vahvistettava ja miesten asemaa kotona, jotta mm. naisten eläkekertymiin saadaan muutos. Tänä päivänä eläkkeensaajanaisista lähes puolet ja miehistä alle kolmannes saa eläkettä alle 1250 € kuukaudessa. Naisten eläkekertymä työelämän aikana on jäänyt pieneksi pienten palkkojen ja lyhyemmän työuran takia. Hoivavastuuta on jaettava tasaisemmin vanhempien kesken, työelämän epätasa-arvoon on puututtava ja vanhemmuuden kustannukset on jaettava tasan.

Seuraavan hallituksen ohjelmassa on oltava naisten aseman edistäminen ja sukupuolitietoinen budjetointi. Tulevalla eduskuntakaudella kaikkien merkittävien uudistusten ja talousarvion sukupuolivaikutukset on arvioitava. Sosiaaliturvan uudistuksessa on huomioitava tasa-arvo ja yhdenvertaisuus yksinhuoltaja- ja maahanmuuttajaäitien näkökulmasta. Päätökset siitä, mihin yhteiskunnan rahaa käytetään, heijastavat arvovalintoja. Päätöksillä ei saa heikentää tasa-arvoa!

Naisten on voitava osallistua ja tehdä turvallisesti avauksia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sosiaalinen media ja internet ovat muuttaneet keskustelua vuorovaikutteisemmaksi, mutta myös haasteellisemmaksi ja jopa vaaralliseksi. Verkkoväkivallan kohteeksi on joutunut jopa seitsemän naista kymmenestä YK:n mukaan. Naisiin kohdistuva verkkoväkivalta on 27-kertaista miehiin verrattuna. Nämä hiljentämisyritykset asettavat naiset sietämättömään asemaan ja uhkaavat naisten demokraattisia oikeuksia. Naisten on voitava toimia ja vaikuttaa ilman pelon ilmapiiriä. Siksi sosiaalisen median- ja teknologiayritysten on oltava mukana työssä häirintävapaan netin ja sosiaalisen median rakentamisessa valtioiden ja EU-lainsäätäjien ohella.

Viime vuosina on ollut kaksi kampanjaa, joissa on nostettu esiin sukupuolista häirintää. Yhdysvalloista alkunsa saanut #metoo-kampanja ja aiemmin Suomessa ollut #lääppijä-kampanja antoivat naisille mahdollisuuden tuoda julki omia vaiettuja kokemuksiaan osana laajempaa keskustelua. Meillä on kulttuurisia käytäntöjä, jotka tekevät uhrin asemasta vaikean. Suomalainen (nainenkin) haluaa olla selviytyjä. Tähän sisältyy uhka. Jos pidämme hyväksyttävänä olla selviytyjä, joka kestää kaiken vaieten, tulemme samalla hyväksyneiksi myös kaltoinkohtelun. Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on ollut tarpeen, sillä monen miehen ymmärrys sen yleisyydestä on lisääntynyt. Jotta epäkohtia voidaan muuttaa, ne täytyy ensin tiedostaa.

Meidän naisten on tiedostettava millaisia uusia valtarakenteita ympärillemme rakentuu ja taisteltava niitä vastaan yhdessä. Meidän on oltava kannustavia ja yhteisöllisiä toisiamme kohtaan. Tasa-arvo ei ole valmis, eikä sitä meille viime vuosien perusteella tahdota vapaaehtoisesti antaa. Naisten ja tyttöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja näiden oikeuksien puolustamiseen tarvitaan meistä jokaista. Raivataan edelleen tietä tämän päivän tytöille, jotta heistä voi kasvaa rohkeita huomisen päättäjiä. Niin Minna Canthkin teki.

Marjo Tapaninen

kirjoittaja on Oulun Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas